Syksyinen sokeriaddiktio kuitataan mutakakulla

 

Mä olen koko viikon himoinnut kaikkea makeaa. Tää ei ole ensimmäinen syksy kun mulle käy näin. Luulen sen johtuvan viilenevästä säästä ja hiljalleen päivältä alaa valtaavasta pimeydestä. Syytän hormoneja ja muita kemiallisia aineita, jotka kehossa jyllää ja vaikuttaa aivoihin saaden himoitsemaan kaikkea millä saisi kasvatettua rasvakerroksen ympärilleen talven varalle. En vaan ole vieläkään oppinut, että miten tämän syksyisin toistuvan sokerihimon saisi aisoihin. Enimmäkseen olen antautunut himoni valtaan ja yrittänyt tasapainottaa tilannetta Lady Linella tanssien.

Iltaisin olen penkonut keittiön kaappeja unohtuneiden keksien toivossa ja kaivellut lasten kätköistä pussin pohjalle jääneitä tahmeita karkkiklönttejä. Yhtenä päivänä söin junamatkalla niin paljon lakua, että tuli huono olo. Toisena päivänä lähdin lounaalle kahvilaan ihan vaan saadakseni mehevän korvapuustin, mutta nähtyäni kahvilan salaattipöydissä manchegojuustoa ja hilloa, päädyin sittenkin suolaiseen lounaaseen. Siis oikeasti: lounaaksi juustoa, hilloa ja lihapiirakan paloja...

Lauantaina sitten päätin tyydyttää makeanhimon kertaiskulla. Kauppareissulla hankin kaappiin ison pussin irtokarkkeja ja ainekset mutakakkuun. Eemelin kanssa vietettiin leffailta Avengersin parissa, mutta sitä ennen sain pojan houkuteltua leipomishommiin. Mutakakku on yksi Eemelin lemppareista, eikä kovin paljon maanitella tarvinutkaan. Tämä ei ole ehkä mutakakuista parhain, mutta helppo se on ja onnistui 10-vuotiaalta näppärästi pienellä avustuksella. Jos oikein tuhtia mutakakkua haluaa, kannattaa käyttää ehtaa suklaata, mutta tähän laitettiin kaakaojauhoja. Ja hyvää tuli!

150 g margariinia

2 dl sokeria

2 kananmunaa

1,5 dl vehnäjauhoja 

0,75 dl tummaa kaakaojauhetta

2 tl vanilliinisokeria 

1 tl leivinjauhetta

Sulata rasva ja sekoita se sokerin kanssa. Lisää munat ja sekoita hyvin. Yhdistä kuivat aineet ja lisää seos taikinaan. Sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina leivinpaperoituun irtopohjavuokaan ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Kakku jää keskeltä pehmeän taikinaiseksi.

Kyllä tällä hetkeksi makean himon kuittasi ja irtokarkeistakin jäi puolet syömättä. Onpahan sitten omat karkit jemmassa, kun himo taas yllättää - todennäköisesti nopeammin kuin edes odottaa :)

Hyggeä ja hyviä ihmisiä

Lauantai-aamuna ruoka-kaupasta kotiin ajellessa ajattelin, että Järvenpäähän muutto aikoinaan oli elämäni parhaita päätöksiä. Iltapäivällä Järvenpääläinen hyväntahtoisuus sitten vahvistikin ajatusta entisestään. Silloin olin jo liikkeellä ilman autoa ja kävelin keskustasta kotiin päin, kun rankka sadekuuro yllätti. Järvenpääläisillä yrityksillä on tänä kesänä ollut tarjolla laina-sateenvarjoja ja poikkesin kohdalla olleeseen kukkakauppaan katsomaan olisiko niitä sielläkin. Sateenvarjoa ei kukkakaupasta löytynyt, mutta hyvää palvelua ja ihanan myötätuntoinen asiakas sieltä löytyi :)

Ensinnäkin henkilökunta toivotti tervetulleeksi istuskelemaan putiikkiin kunnes sade hellittää. Päivän pelasti kuitenkin se jo ostoksiaan maksamassa ollut asiakas, joka tarjosi kyydin kotiin. Ihania ihmisiä ja yhteisöllisyyttä on siis yhä olemassa! Kuuro ei kestänyt kauaa ja muutaman minuutin automatkan aikana sade jo loppuikin. Kävellen matka olisi kuitenkin ollut ikävä, kun isoa ostoskassia piti kantaa kainalossa kahvojen katkettua sateessa. Paperinen kassi täynnä vaatteita yhdistettynä vesisateeseen ei todellakaan ole toimiva yhdistelmä! Pelkäsin, että kassissa ollut uusi syystakkini kastuu jo ennen käyttöönottoa. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt ja siitä on kiittäminen ihan pelkästään hyväntahtoista kanssaihmistä. Takki pääsi kuivana kotiin ja itsekin pääsin vaihtamaan kuivaa päälle ja käpertymään sohvan nurkkaan villasukkien ja lämpimän kaakaon kanssa.

Myös Eemeli ja meillä yökylässä ollut kummipoika tulivat ulkoa samalla ovenavauksella ja yhtä märkinä kuin minä. Kastumisen takia oltiin ansaittu pientä ekstraa ja kaakaot sai kuorrutteeksi kermavaahtoa, nonparelleja ja vaahtokarkkeja. Näitä erityisiä hetkiä varten kaapissa oli jäljellä yksi pussi vähän tummempaa italialaista appelsiinilla ja kanelilla maustettua kaakota. Varsinainen hyggeily-hetki siitä sitten kehkeytyikin myrskytuulen tuivertaessa ulkona. Kastumisen aiheuttama harmitus unohtui sama vauhtia kuin kaakao lämmitti jäseniä ja kiitollisuus mieltä. Lupaan laittaa hyvän kiertämään ja vastapalvelukseksi auttaa jotain tuntematonta pulassa olijaa heti tilaisuuden tullen <3

Proteiinipuurosta potkua päivään

Minä olen niitä ihmisiä, jotka ei selviä kaurapuurolla mistään ilman, että vatsa alkaa ulvoa nälästä jo tunnin päästä syömisestä. Kiinnostuinkin heti, kun kuulin pitkään nälän poissa pitävästä proteiinipuurosta, johon lisätään kananmuna. Niin juuri: kananmunaa kaurapuuroon! Pitihän sitä kokeilla, vaikka vähän epäilyttävältä kuulostikin. Epäilykset kuitenkin hälveni kertakokeilulla! Puuro on hyvää ja se tosiaankin pitää nälän loitolla.

Arkiaamuisin mulla on tapana nukkua aina hetki liian pitkään, joten en edes kuvittele että ennen töihin lähtöä ehtisin hellan ääreen seisoskelemaan, mutta mun viikonloppuaamuihin tämä puuro sopii mainiosti. Tänäänkin sen voimin jaksoi hyvin vaeltaa muutaman tunnin metsälenkin, eikä kotiin palatessa edes ollut vielä kiljuva nälkä. Hyvin maltoin vielä kokata saaliistani maistuvan sienirisoton. Oikeasti lähdin kyllä aamulla poimimaan puolukoita viime viikon apajilta, mutta pettymykseksi ei jäljellä ollut enää marjan marjaa. Onneksi kuitenkin sentään sieniä löytyi ja samalla tuli kuitattua ulkoilut, liikunnat ja metsäkylvyt. Metsässä akut latautuu ja pienet pettymyksetkin unohtuu pian. Nyt onkin sitten aika kääntää fillarin nokka kohti Zumba-salia. Liekö sen proteiinipuuron ansiota, että virtaa riittää :)

Proteiinipuuro (yhdelle)

1 dl kaurahiutaleita
2 dl vettä
ripaus suolaa
1 kananmuna

maapähkinävoita
omenahilloa
mustikoita
chiansiemeniä

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää kaurahiutaleet ja suola. Hauduta kypsäksi ohjeen mukaan. Laita levy mahdollisimman pienelle ja lisää kananmuna. Sekoittele kunnes muna kypsyy puuron seassa. Kaada puuro kulhoon ja kaada päälle omenahillo ja maapähkinävoi ja ripottele lopuksi mustikat ja chiansiemenet.

Tummaa valoa

Edelleen nämä puuha-perjantait jatkuu. Tänään junailin suoraan töistä Habitare-messuille. En odottanut ennakkoon oikeastaan mitään, mutta silti ensivaikutelma oli pettymys. Voi olla, että se johtui raskaan työviikon aiheuttamasta väsymyksestä, mutta aluksi kaikki näytti ihan samalta kuin kaikki messut viime vuosina on näyttäneet: mustaa, valkoista, vähän puuta ja lisänä viherkasveja. Eihän niissä mitään vikaa ole, mutta messuilta kaipaisin enemmän yllätyksiä. Ehkäpä internet tuo nykyään kaiken koko ajan niin saataville, ettei mikään voi enää yllättää?

Mutta kyllä se sykähdyttäjä sitten kuitenkin löytyi: Signals-näyttelyn renesanssi-huone! Mut hurmasi ihan täysin sininen maalauksellinen tapetti täynnä vaaleanpunaisia kukkia ja tiaisia, paljon kultakehyksisiä peilejä, tummansininen sohva ja rönsyäviä kukkia. Kun mä ryhdyn mummoksi, mun koti näyttää just siltä ja lisäksi sinne tulee överi kullanvärinen kattokruunu ja viininpunainen keinutuoli, jossa on pehmusteena vaaleanpunainen lampaantalja. Tai sitten ei :o

Se ihana huone sai mut ilahtumaan niin, että sen jälkeen kaikki muukin näytti kauniilta. Varsinkin siellä hallissa, missä oli antiikkia ja käsin tehtyjä asioita. Sillä puolella inspiraatio iski ja mielikuvitus pulppusi ideoita, joita voisikaan itse toteuttaa. Varmaan tämä pimenevä vuodenaika vaikuttaa, mutta selvästi kaikki tummat sävyt vetää nyt puoleensa. Sellainen melkein synkkä, mutta ei kuitenkaan. Sellainen kuin syksykin on: kirpeän raikas, joka imee valon sisäänsä niin ettei enää ole varma onko pimeää vai valoisaa <3

Kaalilaatikko kuuluu syksyyn

Lauantaina oli ihan mahtava syyspäivä! Enpä ole ennen nostanut sipuleita ja perunoita syyskuussa maasta bikineissä, mutta tulipa sekin koettua. Meillä lämpötila oli varjossa +24 ja auringossa mittarin lukema lähenteli +30. Toivottavasti kaikilla sää on tänä viikonloppuna suosinut, koska kyllä niitä koleita sadepäiviäkin on tulossa. Tällaisten viikonloppujen jälkeen niitä jo melkein alkaa odottaa :)

Muutenkin viikonloppu on soljunut mukavissa fiiliksissä. Perjantai-iltana käytiin Hämeenlinnan teatterissa katsomassa musikaalikomedia Tahtien sota. Saatiin yllättäen liput ystävältä, joka oli hankkinut lippuja työntekijöilleen ja yhteistyökumppaneilleen. Viime hetken peruutusten takia lippuja jäi vapaaksi ja me tehtiin nopea päätös ja ajaa hurautettiin Hämeenlinnaan. Hannesta on pakko sanoa, että siinä on aivan mieletön mimmi! Neljän lapsen äiti pyörittää yrittäjänä menestyvää liiketoimintaa ja lisäksi päättäväisestä luonteesta kertoo se, että Hanne osallistui kesällä Team Rynkebyn hyväntekeväisyystapahtumaan ja pyöräili Tampereelta Pariisiin. Mä en pystyisi koskaan puristamaan itsestäni vastaavaa suoritusta!

Lauantain lämpö houkuttelikin sitten pysyttelemään ulkosalla. Puutarhatöiden lisäksi ehdin metsään ja siksi ajaksi jätin kaalilaatikon uuniin kypsymään. Laatikkoon sain sipulit sopivasti omasta maasta ja metsälenkin varrelta keräsin sen verran puolukoita, että puolukkahillon sai näyttämään tuoreelta :D

Kaalilaatikko on kyllä ihan ehdoton syysruoka. Ei tulisi mieleenkään tehdä sitä keväällä, vaikka hyvää onkin. Netistä selailin erilaisia reseptejäkin, mutta päädyin silti siihen omaan tuttuun ja turvalliseen. Joissakin perinteisissä ruuissa on vaan joku juttu, että on tehtävä niin kuin aina ennenkin. Kaalilaatikko on mulle yksi niistä. Siihen en mitään modernia twistiä kaipaa!

Kaalilaatikko

1/2 kaali
2 pientä sipulia
400 g jauhelihaa
1 1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
2 rkl siirappia
1 dl puuroriisiä
2 dl ruokakermaa
6 dl maitoa

Pilko kaali ja hauduta kokoon tilkassa vettä. Sillä välin kuullota sipulit, ruskista jauheliha ja lisää mausteet. Sekoita keskenään kaikki muut paitsi maito. Kaada voideltuun uunivuokaan ja lisää maito. Paista uunissa 175 asteessa n. 1 1/2 tuntia. Tarjoa puolukkahillon kanssa.

Pakkoruokintaa ja piikkejä

Kun kani sairastaa, ei ole aina helppoa arvata mikä on vialla. Kani kun lähinnä vaan vetäytyy hiljaa omiin oloihinsa. Meillä on onneksi niin sosiaalinen ja luottavainen kani, että se ei mennyt piiloon potemaan, vaan tuli aamupalaa nauttivan perheen luo ja vasta siinä jähmettyi hiljaa paikoilleen ja kieltäytyi syömästä mitään. Vessalaatikon tarkistettuani totesin, ettei edellispäivän jälkeen ollut ilmestynyt yhtään papanaa eikä pissojakaan. Aloin aavistella suolitukosta,  kun maton hapsut oli viime aikoina viehättäneet kaniherraa kovasti. Kun Romeo sitten vielä alkoi kävellä takaperin, oli kyllä ikävä tunne lähteä töihin. Olin epävarma mitä päivän aikana ehtiikään tapahtua ja näänkö koko karvalasta enää hengissä. Onneksi sain työt järjesteltyä niin, että pystyin lähtemään iltapäiväksi kotiin.

Romeo odotti kotona voipuneena ja liikkumattomana, mutta hengissä sentään. Se ei ollut koko aamupäivän aikana liikkunut minnekään, joten tiesin ettei se ollut juonut eikä syönytkään. Ruiskulla sain väkisin juotettua sille vettä ja sen jälkeen varasinkin ajan lääkäriin. Lääkärin ohjeistuksesta tein seoksen vedessä liotetuista kanin pelleteistä ja persikka-Piltistä ja taas oli ruiskulla töitä. Ohje oli saada 10 ml ravintoa syötettyä hampaiden välistä ennen lääkäriin pääsyä. Yllättävän hyvin se onnistuikin ja Romeokin vaikutti jopa vähän pirteämmältä. Raukka oli jo varmaan ollut ihan kuivunut!

Eläinlääkärissä alkoikin ihmeparantuminen kun päästiin ovesta sisään. Romeo kun sattuu pitämään koirista, niin sehän oli innoissaan odotushuoneen tuoksuista. Meidät kuitenkin ohjattiin potilashuoneeseen odottelemaan, niin jäi koirakavereihin tutustuminen väliin. Huoneessa alkoi touhukas paikkojen tutkiminen ja 5 minuutin odottelun aikana Romeo liikkui enemmän kuin koko päivänä yhteensä. Jännittävän paikan aiheuttama adrenaliini veressä ilmeisesti lievitti kipuakin. Lääkäri oli huvittunut Romeon touhuamisesta ja totesi, että on helppohoitoinen tapaus. Kanit kun on usein niin arkoja, että sairauden ja pelon yhdistelmä aiheuttaa joskus kuoleman kun lääkäri vasta yrittää tutkia :(

Romeo ei kuitenkaan paljon hätkähtänyt, vaikka piikkejä tuikattiin nahkaan kaikkiaan 4 kpl: kipulääkettä, B-vitamiinia, suolen toimintaa vilkastuttavaa lääkettä ja lisäksi nestettä nahan alle iso ruiskullinen. Kotiin saatiin vielä lääkkeitä ja ohje pakkoruokinnan jatkamisesta, mikäli ruoka ei ala maistua.

Nyt on kuitenkin kaikki taas hyvin ja Romeo entisellään. Ruoka maistuu ja vipinää riittää. Maton hapsuihin koskeminen on ankarasti kielletty ja ne onkin koko perheellä armottoman vahtimisen kohteena. Kani saa kyytiä joka kerran, kun suu aukeaa maton lähellä. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä!