keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Flunssapotilaan pyjamamietteitä

Täällä kärvistellään flunssan kourissa, tänään onneksi jo vähän paremmin voivana. Eilinen meni niin kovassa päänsäryssä, ettei edes lukemisesta tullut mitään. Tänäänkin nousin sängystä vasta puolilta päivin nälän pakottamana, mutta nyt jo sentään viihdykkeenä pystyi lukemaan kirjaa. Kipeä kurkku, kuuma inkivääritee ja sarjamurhien aalto; kyllä niillä yhden keskiviikon selättää.

Kun kerran sairaana ollaan, niin yllätys yllätys, en ole pukeutunut pariin päivään, vaan raahustanut yöt ja päivät läpeensä samassa yöpaidassa. Siitä se ajatus sitten lähti vaeltelemaan yöasuihin ja pinnalla olevaan pyjamamuotiin (vai joko se muoti meni). Oikeasti mun yöpaita on Neulomon tunika/mekko, josta aiheutui hilpeyttä taannoisella Tallinnan matkalla. Eemeli pongasi laivan puffet-ravintolassa erään naisen pukeutuneena kyseiseen mekkoon ja ilmoitti tietenkin heti, että joku on ravintolassa mun yöpaita päällä :)

Gigi Hadid ja Kate Moss  juhlavissa pyjamalookeissaan

Victoria Beckham, Gigi Hadid ja Rihanna hallitsee myös arkisemman pyjamalookin.
(Olikohan Gigi käskenyt turvamiehen laittamaan tuon sairaalapaidan päälle?)

Kuluneen vuoden pyjamamuoti on vähän hämmentänyt mieltä. Siis toki tykkään flanellisista, silkkisistä ja satiinisista pyjamista, mutta en niin paljon, että ulkosalla pyjamassa näyttäytyisin. (No ehkä postilaatikolla, mutta silloinkin toivoisin ettei ihan koko naapurusto olisi liikkeellä samaan aikaan.) Mutta jos maailmantähtien ja trendinenien asukuvia on uskominen, on pyjama mitä loistavin shoppailu- ja biletysasu. Biletyksestä mieleen juolahtikin, ettei mulla ole hajuakaan mitä ensi viikon pikkujouluihin pukisin ja ryhdyin oitis tutkimaan verkkokauppojen pyjamatarjontaa. Ja kyllä, kuumeella oli ehdottomasti osuutta asiaan!



Aikani pyjamatarjontaa tutkailtuani mä aloin ihan innostua! En nyt sentään pikkujouluasua löytänyt, mutta saatanpa tilata uuden pyjaman ihan vaan koti-iltoja varten. Mun mielikuvat pyjamasta ajautuu väistämättä lapsuuden jouluihin, jolloin joulupäivä saatettiin hengata yöpuvuissa koko perhe. Lautapelejä, kuusentuoksua, jouluherkkuja ja leppoisaa yhdessä oloa. (Nonni, nyt mun ON saatava uusi pyjama, jotta voin viettää joulukuun koti-illat se päällä!) Vaikka olisi kyllä hauskaa kokeilla työkaverien reaktio, jos lähtisin sellaisessa töihin. En ole ihan varma mihin tilanne päätyisi: ehkä "hetkeksi lepäämään", mutta olisiko silläkään enää tässä vaiheessa väliä, kun työpaikassa on jäljellä muutama hassu viikko.



Kyllä tämä yöpukuhomma toimii siis kumpaankin suuntaan. Päivävaatteeksi tarkoitettuja asuja voi käyttää yöpukuna, jos se on tarpeeksi mukava ja pyjamaa voi käyttää päivävaatteena, jos se on tarpeeksi... Ööööh... Cool? No okei, jotkut voi käyttää, jos on itse tarpeeksi upea. Mä en voi käyttää, koska vaikka se pyjama olisi miten upea, sijainti ratkaisee: sekä ruokakaupassa, että yökerhossa näyttäisin ihan vaan osastolta karanneelta, eikä upeudesta olisi tietoakaan. Täytyy siis keksiä pikkujouluihin joku muu ratkaisu.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Hyggeilyä ja joulumieltä



Luin alkusyksystä kirjan hyggeilyn syvimmästä olemuksesta ja muutenkin olen lueskellut paljon aiheesta. Mun mielestä onnellisuus on kiinnostavaa ja on siistiä, että onnellisuutta ja siihen johtavia asioita tutkitaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että onni on asennekysymys, mutta tanskalaisen Happines Research Instituutin johtajan Meik Wikingin kirjan luettuani uskon siihen entistäkin enemmän. Tanskalaiset on jo vuosia johtaneet maailman onnellisuustilastoja ja uskon vahvasti sen johtuvan asenteesta. Melkein kaikki asiat, joilla tanskalaiset onnellisuuttaan tai onnettomuuttaan tutkimuksissa perustelevat, ovat Suomessa ihan samoin. Paitsi hygge.

Suomesta ei löydy hygge-sanalle käännöstä, mutta väitän, että käytännössä sen tunnelma on hyvin lähellä sitä, mitä meillä kutsutaan joulumieleksi. Tanskalaiset vain hyggeilevät läpi vuoden ja iltojen pimetessä kiihtyvällä tahdilla läpi syksyn ja kolean talven. Kyselytutkimuksen mukaan tanskalaisten mielestä parasta hyggeaikaa on loka-joulukuu. Meillä joulumieli ja hyvä tahto keskittyy muutamaan viikkoon joulun alla, siis kovin lyhyeen ajanjaksoon.




Meillä ei saa jouluilla liian aikaisin tai saa paheksuntaa osakseen. Vielä marraskuussa puhistaan yhdessä, että joko jossain on mainittu j-sana ja ei kai nyt koristeita vielä voi missään olla ja miten tämä nyt joka vuosi voi alkaa aikaisemmin. Jouluvalojen laittaminen epäilyttää ja kynttilöiden polttelijatkin on vähän arveluttavia.

Pöh, sanon minä! Mihin muuhunkaan marraskuu olisi tarkoitettu kuin elämästä nauttimiseen ja sielun viihdyttämiseen! Ellei sille parempaa sanaa ole kuin hyggeily, niin käytetään sitten sitä eikä sotketa joulua tähän juttuun ollenkaan. Ei sanan lainaaminen tanskalaisia harmita, ovat vaan ylpeitä, jos hygge leviää <3

Kun puut alkaa lehdettöminä näyttää osteoporoosin vaivaamilta luurangoilta ja ulkona sataa tihuttaa pahimmillaan viidettä viikkoa putkeen, voi hyvällä omallatunnolla viettää aikaa sisätiloissa. Silloin elämä on parhaimmillaan lämpöiseen sohvan nurkkaan käpertymistä villasukat jalassa kynttilöiden lepattaessa lämmintä hehkuaan. Joku nauttii kirjoista, toinen leffoista, kolmas käsitöistä. Seuraksi voi ottaa mukillisen glögiä tai lasillisen lempijuomaa. Tuijotella tulta ja antaa ajatusten vaeltaa päämäärättömästi. Rapsutella lemmikkiä, ottaa rakkaimmat lähelle ja antaa onnen tulla. Mä niin aion ottaa ilon irti loppuvuoden pimeistä päivistä!

lauantai 10. marraskuuta 2018

Pehmeää oranssia: Erica sparsa Orange Savannah



Onhan siitä jo hetki ehtinyt vierähtää, kun vaihdoin kotipihan ruukkuihin syksyisempää ilmettä kesäkukkien vedellessä viimeisiään. Nyt kun lehdet on tippuneet puista, pihan pienet väriläiskät huomaa jotenkin uudella tavalla. Tämän sumuisen harmauden keskellä ne pääseekin paremmin oikeuksiinsa ja katse hakeutuu väkisinkin sinne, missä pilkottaa edes vähän väriä.



Kukkia ostaessani ihastuin kovasti Ericaan, jonka nimilapussa luki Orange Savannah. Kukkien väri taipuu pehmeästi oranssiin, mutta pohjalla sykkii kuitenkin se perinteinen purppurainen Erica. Murretut värit on kauniin lämpimiä ja luonnollisia. Minä kun en niistä värjätyistä kanervista oikein innostu, vaikka toki niillekin varmasti paikkansa on.


Ihaillessani kukkien kaunista väriä siinä istuttamisen lomassa mieleeni tuli vanha taulu, joka meillä oli vuosia sitten lastenhuoneessa. Hempeästi oranssiin taittava värimaailma on niin samanlainen, että taulu piti käydä kaivamassa esiin. Ja kyllä: ihan samaa maata ovat!

Lempeää marraskuun viikonloppua!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Nyt on lähtö


Niin kuin jo totesinkin, niin takana on aikamoinen viikko! Niin hektisiä päiviä, että ihan päässä pyörii. Tein viikko sitten ratkaisun, joka aiheuttaa melkoisen elämänmuutoksen. Itse ratkaisu oli lopulta helppo, mutta siitä kertominen niille, joita se koskettaa... Huh! Viime viikonloppu meni valvoessa ja maanantaina tuntui, että sydän räjähtää ulos rinnasta ellen nyt pääse kakaisemaan päätöstäni kaikille. Pudotin siis töissä pommin viikon alkajaisiksi ja oma olo helpottui saman tien. Irtisanouduin työstäni 22 vuoden jälkeen.

Moni varmaan ajattelee, ettei siinä mitään pommia pitäisi olla: ihmisiä vaihtuu työpaikoilla jatkuvasti. Näin pitkän työsuhteen aikana on kuitenkin muuttunut vähän niin kuin vakiokalustoksi ja itsestäänselvyydeksi, että on aina paikalla ja tietää ja muistaa kaiken sen reilun 20 vuoden varrelta. Osalle lähtöni tuli siis totaalisena yllätyksenä, mutta sitten on se osa, joka oli osannut odottaa ja totesi tämän olleen vain ajan kysymys.



Itse olen hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta hirveän helpottunut ja onnellinen, toisaalta haikea ja myös jännittynyt uuden edessä. Mutta tiedättekö mitä: musta on ihanaa aloittaa nollasta! Kaiken tietämisen, osaamisen, pystymisen ja ratkaisemisen jälkeen on ihanaa tietää, että seuraavat kuukaudet saan ihan hyvällä omalla tunnolla olla tietämättä juuri mitään. Miten vapauttava ajatus!

Vaikka uusi työpaikka on tiedossa, en yhtään tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta se on osa tämän hetkistä iloa. Nyt todella tuntuu, että hyppään suoraan syvään veteen tietämättä osaanko edes uida. Olen saanut lohtua ajatuksesta, että voinhan sitten soutaa ja uimistakin voi harjoitella ellei heti suju :)


Ihmettelijöitä on riittänyt niin työssä kuin sen ulkopuolella ja hetkittäin se ihmettely on saanut omankin varmuuden päätöksen järkevyydestä horjumaan. Justhan mut vasta ylennettiin ja projekteja on kesken useampia kuin kahdessa kädessä sormia. Mutta silti. Tuntuu, että tukehdun jos vielä jään. On tullut aika. Lähdön aika.

lauantai 3. marraskuuta 2018

Hetki hyggeilyä - maistuva mantelilatte



Viime viikot on olleet lomasta huolimatta sellaista matalalentoa, että hyvällä omalla tunnolla annoin itselleni viikonlopuksi luvan leppoisaan oleiluun. Ja mullehan oleilu tarkoittaa leipomista! Olin luvannut paikata Eemelin Halloween-diskosta jääneen mokkapala-vajauksen viikonloppuna ja se lupaus on nyt täytetty. Tänä vuonna Halloween meni meiltä ilman juhlimisia, mutta kotia on sentään vähän koristeltu. Niinpä mokkapalatkin sai pintaansa oranssit koristeet.



Itseäni hemmottelin siinä sivussa mantelilattella ja kasvonaamiolla. Tallinnassa käydessä ostin useammankin kangasnaamion, kun niitä sai laivan marketista 3 kahden hinnalla ja nyt käyttöön pääsi It's skinin kollageenia sisältävä naamio. Ja kuinkas sattuikin, oranssissa kääreessä sekin :) Taitaa olla näinä päivänä pinnalla tuo oranssi, vaikka luonto on upean värihehkunsa jo karistanut.



Mantelilatte oli kyllä niin hyvää, että pitää taas ihmetellä miksi niin harvoin tulee kotona kahvihetkiin sen enempää panostettua. Teen lattea tai muita erikoiskahveja oikeastaan vain yksin ollessani, mutta nyt taas muistan tehdä useammin ja ehkä jopa tarjota muillekin.

Mantelilatteen tarvitset kahvia, mantelimaitoa, vaahterasiirappia ja kanelia. Keitä tummapaahtoinen kahvi. Lirauta lasin pohjalle vajaa 1 tl vaahterasiirappia (tai enemmän jos pidät makeasta). Kuumenna mikrossa 1 dl mantelimaitoa. Kaada puolet kuumasta maidosta lasiin siirapin päälle ja vaahdota loput. Kaada lasiin kahvi ja viimeisenä vaahdotettu maito. Ripottele pinnalle kanelia ja nauti!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Glögiä ja luonnonmateriaaleja




En ole uhrannut vielä ajatustakaan joululle. En tietenkään, koska nythän on lokakuu! Perjantaina jouluiset tuntemukset kuitenkin valtasi olotilan, kun osallistuin Pitkäsen kukkakaupan Ladies Nightiin. Kukkakaupan valot, joulupallot ja muut koristeet alkoi virittää mieleen jouluista tunnelmaa. Tapahtuma taisi olla yleisömenestys ja kukkakaupan tiloissa oli illan mittaan käynyt yli 100 ladya nauttimassa tunnelmasta, tarjoilusta ja käsillä tekemisestä. Enkä ihmettele yhtään! Olihan se ihana piristys viikon päätteeksi astua pimeästä illasta lyhdyin valaistun oven kautta keskelle kukkapaljoutta nauttimaan skumppaa ja pikkupurtavia. Ja vielä kun pääsi toteuttamaan itseään luonnonmateriaalien parissa, nollaantui menneen viikon kiireet aika nopeasti.

 

Pitkäsellä oli mahdollisuus osallistua kolmeen maksuttomaan työpajaan, joissa tehtiin kransseja, kokedamoja tai kukkakoruja. Koru jäi tällä kertaa tekemättä, mutta sekä kokedaman että kranssin tein. Ja niistähän joulumieli vain vahvistui, havut ja hyasintit kun ovat aika jouluisia :) Kokedamassa käytin hyasinttia ja sammalta ja toin sen nyt ensin vähäksi aikaa sisään, mutta siirrän sen kyllä ulos, kunhan kukka alkaa aueta. Saan nykyisin hyasintista allergisia oireita, vaikka sen tuoksua rakastankin. Suloinen sammalpallero sopii kuitenkin yhtä hyvin pihan asetelmaan kuin pöydällekin.

Kranssi kieputeltiin pajupohjalle havuista, kävyistä ja hopealangasta. Hauskaa puuhaa sekin! Lopputulos ei ole kovin viimeistelty, mutta kun pöytään jonotti vielä pitkä jono innokkaita naisia, tuntui että homma pitää saada pian valmiiksi ja nopeus oli tässä tilanteessa toivottavampaa kuin harkinta ja huolellisuus. Pääasia olikin kokeileminen ja itsetekeminen, ei niinkään se lopputulos. Kotiin viemisiksi ostin vielä mun viikonloppujen lempparin, Pitkäsen puketin, jonka sisältö vaihtelee viikottain. Nyt osui taas ihan mun värejä kimpuun, joten en olisi voinut tyytyväisempi olla.


Leppoisa lauantai sujahti ohi kuin huomaamatta kyläillen maailman suloisimman koiravauvan Nolan luona. Pikkuinen mäyräkoira-neiti ei ole kuin puolet meidän kanin koosta <3 Kun päivä kääntyi kohti iltaa ja pimeys laskeutui, lämmittelin illan hiljaisuudessa glögiä. Ja taas mielessä kupli joulu! Hans Välimäen vuosikertaglögi 2018 on aika hyvä. Siis sininen pullo, keltaista en ole maistanut ja tuskin maistankaan, kun en tyrnin mausta erityisemmin välitä. Mutta sinisen nappasin kaupasta heti, kun niitä sinne ilmaantui. Siinä on makuna mustikkaa ja laventelia ja yhdistelmä toimii. Laventeli saisi maistua voimakkaamminkin, mutta hyvää oli näinkin. Tätä tulee talven mittaan kulumaan useampikin pullo!


sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Dramaattisia lomahetkiä Tallinnassa

 


 Meidän perheen suosikkikaupunki minilomailuun on eteläisen rajanaapurin iki-ihana Tallinna. Tuntuu, että kerta toisensa jälkeen siellä riittää uutta nähtävää. Lasten syyslomaviikkoa kun vietetään, lähdettiin ystäväperheen kanssa matkaan lasten ehdoilla yöpyen kylpylähotelli Tallink Spassa. Siitä kun ei pääse yli eikä ympäri, että lapset nauttii uimisesta ja vedessä lotraamisesta.

Tämän reissun uusi kokemus oli vanhaan sähkölaitokseen rakennettu Energia avastuskeskus eli Energian oivalluskeskus. Se on ihan kivenheiton päässä Tallink Spasta, joten niiden välillä matka menee mukavasti kävellen vaikka pienempienkin lasten kanssa. Etukäteen odotin jotain Heurekan veroista, mutta aika paljon pienempi paikka on kyseessä. Lapsille oli monta erilaista pistettä, joissa asioita voi tutkia tieteellisestä näkökulmasta. Ja turha kiistää; ihan kivaa se oli aikuisillekin. Esimerkiksi tuulikonetta ja neulasänkyä pääsi testaamaan ja kuuntelemaan miltä äänet kuulostaa meren pohjassa, korkealla vuoristossa tai vaikka Jupiterissa. Mielenkiintoisia juttuja, mutta aika pienimuotoisesti toteutettuja. Poikien kanssa aikaa vierähti muutama tunti ja kahvilaa olisi siinä vaiheessa jo kaivannut, mutta paikan kahvila osoittautui kahvi- ja karkkiautomaatiksi, jotka jäi kyllä käyttämättä.




No sitten siihen dramatiikkaan! Jo aiemmin ollaan käyty Tallinn Legendsissä, mutta poikien toiveesta (Eemelin n. 100 anelua) mentiin sinne uudellen. Isät lähti shoppailemaan ja me äidit poikien kanssa katsomaan esitystä. Alku meni hyvin, mutta puolen välin jälkeen toinen pojista alkoi valitella huonoa oloa ja istahti portaalle lepäämään. Esityksen jatkuessa tuli aika siirtyä seuraavaan tilaan ja vasta siellä huomasin, että meidän porukasta olin Eemelin kanssa kaksin ja myös toisesta esitystä seuranneesta perheestä puuttui pappa. Arvasin heti, että jotain on sattunut ja lähdin pimeää reittiä takaisinpäin katsomaan mistä on kyse. Sydän jätti lyönnin väliin, kun portaikossa vastaan pinkoi hätääntyneen oloinen näyttelijä, joka paiskasi oven käytävältä pihalle saakka auki ja kun valo pääsi sisään näin Valtterin makaamassa velttona kellarin lattialla kylkiasennossa ihmisiä ympärillään. Tilanne tuntui todella dramaattiselta varsinkin kun esityksen vilkkuvat valot ja kovat  äänet pauhasivat edelleen. Yksi näyttelijöistä kaappasi pojan käsivarsilleen ja kantoi pihalle ja jostain juoksi nainen vesilasin kanssa huutaen ambulanssia. Muutama minuutti oli melkoista härdelliä, mutta ulkona raittiissa ilmassa poika alkoi kuitenkin nopeasti toipua. Ambulanssiakaan ei onneksi tarvittu. Kyse oli loppujen lopuksi vain pyörtymisestä, joka oli monen tekijän summa. Kellaritilan huono ilma, välkkyvät valot, jännitys, liian vähän juomista aamun saunomisen jälkeen ja yli 38 asteen kuume! Kaiken kivan tekemisen lomassa kukaan ei huomannut, että pojalle oli noussut kuume, eikä Valtteri itsekään huomannut muuta kuin väsymyksen ja vähän huonon olon, muttei malttanut antaa sen hidastaa tahtia eikä sen kummemmin valitellut vointiaan. Loppupäivä otettiin sitten hyvin rauhallisesti ja jätettiin touhotus vähemmälle.

Viimein kotona yön yli omassa sängyssä nukuttuaan olo oli jo paljon parempi ja pelottava tilanne oli muuttunut huimaksi jännitystarinaksi, jossa on kavereille kertomista vielä pitkäksi aikaa. Ja ihan varmasti muistan itsekin tämän tapauksen varmaan lopun ikääni, sen verran kyllä pelästyin. Varsinkin siinä ympäristössä ja kammottavan esityksen luomassa mielentilassa kokemus oli aika pysäyttävä. Tämän reissun jälkeen ei voi kuin todeta, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja sitten seuraavaa reissua suunnitelemaan ;)