Mun viisas vaarini

Tänä aamuna kotona kinatessa mulle tuli hirveä ikävä vaaria. 12-vuotiaan usko itseensa ja siihen, että tietää kaikesta kaiken voi joskus olla mykistävää. Mulla meinasi mennä hermot ja olisin halunnut jutella siitä vaarin kanssa, koska tiedän, että vaarin rauhallinen viisaus olisi saanut asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Vaarin silmissä me oltais oltu kaksi nahistelevaa kakaraa... :)

Muutama vuosi sitten kun vaari täytti 90 vuotta, me juteltiin iästä, ikääntymisestä ja iättömyydestä. Vaari kertoi, että parikymppisenä hän uhkui voimaa ja viisautta ja uskoi olevansa hyvin aikuinen ja täysin valmis ihminen. Täyttäessään 50 vuotta hän oli muistellut hymyillen parikymppistä itseään ja ajatellut kuinka lapsellinen ja tietämätön silloin olikaan ollut. Siinä iässä hän oli kokenut, että viisikymppinen mies on viisas ja vihdoinkin elämässään valmis: on itsetuntemusta, on lapset, lapsenlapset, koti ja työura kääntynyt jo loppusuoralle. Ja sitten 90-vuotiaana hän totesi aurinkoisesti hymyillen, että 50-vuotiaanahan hän on ollut hädin tuskin elämänsä puolivälissä! Vaari sanoi tuntevansa itsensä vapaaksi ymmärrettyään ettei ole vieläkään kypsä taikka valmis ja ettei ole tarkoituskaan olla. Ettei ihmisen ole tarkoitus valmistua koskaan, vaan oppia ja kehittyä koko elämänsä ajan.

Vaari oli yksi niistä ihmisistä, jotka ovat onnistuneet saavuttamaan vanhan sanonnan opin: "Tavoittele iän tuomaa viisautta, mutta katso maailmaa lapsen silmin". Pystyisinpä itse samaan...

Mitä tänään tehtäis?

Olisipa vapaa-aikaa enemmän! Tänäänkin teki mieli luistella, hiihtää, zumbata, kahvakuulailla, lukea ja leipoa. Ja sitten vielä tehdä lasten kanssa samoja asioita. Eemelin kanssa luistelu tai hiihtäminen kun ei ole ihan sama asia, kuin jos käy itse heittämässä luistelulenkin, niin jonkinlaista valintaa saa aina omassa päässään suorittaa, että mennäänkö tänään lasten ehdoilla vai onko oma vuoro.

Tänään suunnattiin jäälle jo aamupäivällä, sekä omat että Eemelin luistimet mukana. Eemeli uskoi eilisen jälkeen osaavansa jo luistella ja kun se ei sitten onnistunutkaan, pojalta meni hermot. Pienellä maanittelulla saatiin kuitenkin Eemelikin taas sinnikkäästi yrittämään. Eemeli ja Mika jäi lopulta keskenään treenaamaan lähelle rantaa ja minä lähdin vähän epäröiden kiertämään 5,9 km lenkin luistimilla. Luistelin melkein puoliväliin ja kävelin sitten järven poikki takaisin. Talven ekaksi kerraksi tuo 5,9 km on aika pitkä. Mä olen surkea luistelija ja mua alkaa sattua sääriluun päälle muutamalla ekalla kerralla ennen kuin jalat taas tottuu luistimiin. Lisäksi mulla oli tänään ihan liikaa päällä. Olin varustautunut niin, että olisin pärjännyt siinä Eemelin ympärillä paikallaan pyöriessä. Olisi siis pitänyt riisua yksi kerros välistä, kun lähdin yksin luistelemaan, jotta en olisi läkähtynyt kuumuuteen. Lääh! Mutta mulle oli kyllä oikein sopiva lenkki tuo 2,5 km:n luistelu ja siihen päälle kävely.

Uunon glögibaarin kioski oli rantautunut nyt kävelykadulta Tervanokan rantaan. Sieltä Mika ja Eemeli sitten löytyikin: kaakaomukit kädessä ja makkarat nuotiolla paistumassa! Kojusta saa muuten myös vuokrattua retkiluistimia: 10,- euroa 1,5 tuntia. Koska mä olen nyt jo monta talvea sutinut noilla vanhoilla kaunareillani ja katsonut ihastellen ohi kiitäviä retkiluistelijoita, niin taidan käydä tänä talvena testaamassa retkiluistimet. Saiskohan siskon houkuteltua mukaan?

Lauantai luistimilla

Voisiko parempaa uutista tähän aikaan vuodesta kuulla: Tuusulanjärvellä on valmiina 5,9 km hiihto-, kävely- ja luistelureittiä! Juhuuuuuu! Eilen tämän ilosanoman kuulin ja tänään oltiinkin sitten Eemelin kanssa jo jäällä, minä kävellen, Eemeli luistimilla. Aivan mahtavaa!!! Vaikka taivas oli pilvessä, maisemat kuuraisine puineen oli ihan huikaisevan kauniita, lumi hohti puhtaan valkoisena ja jää oli tasaista ja sileää. Mun teki ihan sikana mieli päästä itsekin luistelemaan, mutta ehkä sitten huomenna??? Eemelin taidot on vielä sitä luokkaa, että vaikka olisinkin vetänyt luistimet jalkaan, en olisi siltikään päässyt luistelemaan, koska lähinnä piti keskittyä Eemelin tukemiseen ja pystyyn nosteluun.

Viime talvena homma oli vielä Eemelin mielestä niin vaikeaa, että sitä lähinnä suututti koko touhu, mutta nyt kun sain sen kaatuilusta huolimatta pysymään positiivisella mielellä, Emppu alkoikin saada juonesta kiinni :). Alku vaikutti toivottomalta, mutta sinnikkään äheltämisen jälkeen tasapaino alkoi löytyä. Ja kun pojan naamakin pysyi hymyssä, saattaa olla toivoa, että tänä talvena Eemeli oppii luistelemaan! Ensi viikolla on päiväkodissakin kolmena päivänä tiedossa luistelua. Toivottavasti pakkanen pysyy vähän aikaa, jotta luistelupäivät toteutuu.

Ja hei, pakkohan tämä on kertoa: pojat teki yhdessä meille kaikille hodareita, nam!

Pieni pyllähdys ei haittaa...

Tasapainossa!

Luistelun päätteeksi puistoilua

Jäiset köydet toi oman haasteensa kiipeilyyn :)

Lopuksi Huiliin kaakaolle. Luistelu on kivaa!

Hempeitä tunnelmia rakkaalla treenisalilla

Mä olen ollut jo pitkään Lady Line Järvenpään asiakas. Itse asiassa kun paikasta vasta remontoitiin kuntosalia, mä jo notkuin siellä ikkunan takana ja pääsin sitten kurkistamaan keskeneräisiä tilojakin. Eemeli oli silloin juuri syntynyt ja mä odotin kuumeisesti, että pääsisin äitiyslomalla treenaamaan niin lähellä kotia. Mun edellinen treenipaikka kun oli romahtanut lumen painosta kasaan. Siis ihan koko halli!!! Kun Lady Linen ovet sitten aukesi yleisölle, mä kävin ekat kerrat kuntosalilla niin, että Eemeli nukkui turvaistuimessa vieressä... Ei taitaisi enää onnistua treenit vauvan kanssa, mutta silloin alussa oli vähemmän asiakkaita, niin sekin järjestyi ihan huomaamatta :)


Herbina tarjoaa suihkut ja voiteet

Vuosien aikana tilat on koko ajan olleet pienessä muutoksessa: pukutiloja on lisätty, asiakaspalvelupiste siirretty toimivampaan paikkaan, saliin on rakennettu ohjaajille lava ja tiloja on laajennettu yläkertaan (hot-sali!). Nyt tiloja remontoitiin taas ja pukutilat ja wc:t  saivat uuden ilmeen. Samalla ilmestyi myös toinen infrapunasauna. Mä en oikein ole hempeilyn ystävä ja pukuhuoneen uudet ruusuiset seinät sai mut ensin melkeinpä kauhistumaan, mutta nyt kun niitä on jonkun aikaa katsellut, ne on alkaneetkin näyttää tosi kivoilta. Kun vietin siellä kuntosalin jälkeen hiljaista aamuhetkeä, siellä oli oikeastaan tosi viihtyisää ja rauhoittavaa. Oli ihanaa olla hetki yksin hiljaisuudessa, kun olo oli muutenkin rento treenin ja infrapunasaunan jäljiltä. Voisiko päivää paremmin aloittaa? 

Viihtyisät pukutilat

Infrapunasauna ja perinteinen sauna ovat vapaassa käytössä

Ihan uusi infrapunasauna

 

Naisellista tunnelmaa leideille

Kullankeltainen appelsiinikakku

Viikonlopun ihana sää sai ajatukset kohti kevättä. Aurinko hohti kirkkaana koko viinkonlopun ja valoa tulvii ovista ja ikkunoista! Kun pajunkissatkin on jo poksahtaneet pörhistelemään, mä olin ihan pääsiäis-fiiliksissä... Ei uskoisi, että siihen on vielä kolme kuukautta aikaa. Toivottavasti sitä ennen saadaan vielä paljon lunta pulkkamäkeä ja hiihtämistä varten!

Appelsiinikakku

 

200 g margariinia
2,5 dl sokeria
4 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl suklaata rouhittuna
appelsiinin mehu ja raastettu kuori

Kuorrutus:
200 g tomusokeria
50 g sulatettua margariinia
0,5 dl appelsiinin mehua
pari tippaa keltaista elintarikeväriä

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Vatkaa margariini ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita loput aineet joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja kuorruta kakku jäähtyneenä.

Hääpukusekoilu

Syksyllä päivittelin kalenteriin ilmaantunutta korvapuusti-päivää. Samaan sarjaan menee tämä ´pukeudu hääpukuusi´-päiväkin... En ole perehtynyt yhtään siihen, miksi tällaistakin päivää vietetään, mutta ei haittaa. Kuten eilen totesin: kiva mekko, mut kauheen harvoin käyttöä! Ja kyllähän kivat mekot on ehdottamasti tarkoitettu käytettäviksi, eikä kaapissa roikotettaviksi. Sitä paitsi monelle hääpuku saattaa olla koko elämän kallein yksittäinen vaatekappale, mutta silti sitä käytetään yleensä vain kerran. Järjetöntä haaskausta!!!

Siispä pukeuduin eilen hääpukuuni. Julkiselle paikalla en sentään se päällä lähtenyt, koten jotkut rohkelikot kuuluvat tehneen, mutta kotona sain aikaiseksi kunnon tohinan. Tarkoitus oli lavastaa Mikalle kuva, jossa olen hääpuvussa papiljotit päässä, rööki huulessa, kaulin kädessä ja puoliksi juotu viinipullo toisessa, mutta mönkään meni... Ei löytynyt papiljotteja eikä röökiä, joten täytyi tyytyä kaulimeen ja viinipulloon. Mutta hauskaahan se oli! Santeri koki suunnatonta myötähäpeää mun poseerauksista ja Eemeli totesi vaan, että ai, äitillä on synttärit :D
Mutta saatiin sentään se tavoiteltu kuva otettua...

Suklaiset kuppikakut, Marabou tuorejuusto

Nää on kyllä ihan sairaan hyviä! Kuohkeita ja herkullisia! Ovat ihan mainioita myös ilman kuorrutusta, eikä silloin ihan niin makeitakaan.

Banaanikuppikakut suklaakuorrutuksella

(12 kpl)

150 g margariinia
2 kananmunaa
2 dl maitoa
2 dl sokeria
1 banaani
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

Kuorrutus:
200 g Marabou tuorejuustoa

Sulata margariini ja anna jäähtyä hetki. Kaada sula margariini kulhoon ja sekoita joukkoon munat, maito ja sokeri. Sekoita joukkoon myös survottu banaani. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

Lusikoi taikina muffinivuokiin ja paista 200 asteessa n. 25 minuuttia. Anna jäähtyä hetken aikaa ja levitä sitten suklainen tuorejuusto kuorrutteeksi. Koristele halutessasi.