sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kaalilaatikko kuuluu syksyyn






Lauantaina oli ihan mahtava syyspäivä! Enpä ole ennen nostanut sipuleita ja perunoita syyskuussa maasta bikineissä, mutta tulipa sekin koettua. Meillä lämpötila oli varjossa +24 ja auringossa mittarin lukema lähenteli +30. Toivottavasti kaikilla sää on tänä viikonloppuna suosinut, koska kyllä niitä koleita sadepäiviäkin on tulossa. Tällaisten viikonloppujen jälkeen niitä jo melkein alkaa odottaa :)


Muutenkin viikonloppu on soljunut mukavissa fiiliksissä. Perjantai-iltana käytiin Hämeenlinnan teatterissa katsomassa musikaalikomedia Tahtien sota. Saatiin yllättäen liput ystävältä, joka oli hankkinut lippuja työntekijöilleen ja yhteistyökumppaneilleen. Viime hetken peruutusten takia lippuja jäi vapaaksi ja me tehtiin nopea päätös ja ajaa hurautettiin Hämeenlinnaan. Hannesta on pakko sanoa, että siinä on aivan mieletön mimmi! Neljän lapsen äiti pyörittää yrittäjänä menestyvää liiketoimintaa ja lisäksi päättäväisestä luonteesta kertoo se, että Hanne osallistui kesällä Team Rynkebyn hyväntekeväisyystapahtumaan ja pyöräili Tampereelta Pariisiin. Mä en pystyisi koskaan puristamaan itsestäni vastaavaa suoritusta!

Lauantain lämpö houkuttelikin sitten pysyttelemään ulkosalla. Puutarhatöiden lisäksi ehdin metsään ja siksi ajaksi jätin kaalilaatikon uuniin kypsymään. Laatikkoon sain sipulit sopivasti omasta maasta ja metsälenkin varrelta keräsin sen verran puolukoita, että puolukkahillon sai näyttämään tuoreelta :D

Kaalilaatikko on kyllä ihan ehdoton syysruoka. Ei tulisi mieleenkään tehdä sitä keväällä, vaikka hyvää onkin. Netistä selailin erilaisia reseptejäkin, mutta päädyin silti siihen omaan tuttuun ja turvalliseen. Joissakin perinteisissä ruuissa on vaan joku juttu, että on tehtävä niin kuin aina ennenkin. Kaalilaatikko on mulle yksi niistä. Siihen en mitään modernia twistiä kaipaa!


Kaalilaatikko

1/2 kaali
2 pientä sipulia
400 g jauhelihaa
1 1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
2 rkl siirappia
1 dl puuroriisiä
2 dl ruokakermaa
6 dl maitoa

Pilko kaali ja hauduta kokoon tilkassa vettä. Sillä välin kuullota sipulit, ruskista jauheliha ja lisää mausteet. Sekoita keskenään kaikki muut paitsi maito. Kaada voideltuun uunivuokaan ja lisää maito. Paista uunissa 175 asteessa n. 1 1/2 tuntia. Tarjoa puolukkahillon kanssa.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Pakkoruokintaa ja piikkejä





Kun kani sairastaa, ei ole aina helppoa arvata mikä on vialla. Kani kun lähinnä vaan vetäytyy hiljaa omiin oloihinsa. Meillä on onneksi niin sosiaalinen ja luottavainen kani, että se ei mennyt piiloon potemaan, vaan tuli aamupalaa nauttivan perheen luo ja vasta siinä jähmettyi hiljaa paikoilleen ja kieltäytyi syömästä mitään. Vessalaatikon tarkistettuani totesin, ettei edellispäivän jälkeen ollut ilmestynyt yhtään papanaa eikä pissojakaan. Aloin aavistella suolitukosta,  kun maton hapsut oli viime aikoina viehättäneet kaniherraa kovasti. Kun Romeo sitten vielä alkoi kävellä takaperin, oli kyllä ikävä tunne lähteä töihin. Olin epävarma mitä päivän aikana ehtiikään tapahtua ja näänkö koko karvalasta enää hengissä. Onneksi sain työt järjesteltyä niin, että pystyin lähtemään iltapäiväksi kotiin.

Romeo odotti kotona voipuneena ja liikkumattomana, mutta hengissä sentään. Se ei ollut koko aamupäivän aikana liikkunut minnekään, joten tiesin ettei se ollut juonut eikä syönytkään. Ruiskulla sain väkisin juotettua sille vettä ja sen jälkeen varasinkin ajan lääkäriin. Lääkärin ohjeistuksesta tein seoksen vedessä liotetuista kanin pelleteistä ja persikka-Piltistä ja taas oli ruiskulla töitä. Ohje oli saada 10 ml ravintoa syötettyä hampaiden välistä ennen lääkäriin pääsyä. Yllättävän hyvin se onnistuikin ja Romeokin vaikutti jopa vähän pirteämmältä. Raukka oli jo varmaan ollut ihan kuivunut!

Eläinlääkärissä alkoikin ihmeparantuminen kun päästiin ovesta sisään. Romeo kun sattuu pitämään koirista, niin sehän oli innoissaan odotushuoneen tuoksuista. Meidät kuitenkin ohjattiin potilashuoneeseen odottelemaan, niin jäi koirakavereihin tutustuminen väliin. Huoneessa alkoi touhukas paikkojen tutkiminen ja 5 minuutin odottelun aikana Romeo liikkui enemmän kuin koko päivänä yhteensä. Jännittävän paikan aiheuttama adrenaliini veressä ilmeisesti lievitti kipuakin. Lääkäri oli huvittunut Romeon touhuamisesta ja totesi, että on helppohoitoinen tapaus. Kanit kun on usein niin arkoja, että sairauden ja pelon yhdistelmä aiheuttaa joskus kuoleman kun lääkäri vasta yrittää tutkia :(

Romeo ei kuitenkaan paljon hätkähtänyt, vaikka piikkejä tuikattiin nahkaan kaikkiaan 4 kpl: kipulääkettä, B-vitamiinia, suolen toimintaa vilkastuttavaa lääkettä ja lisäksi nestettä nahan alle iso ruiskullinen. Kotiin saatiin vielä lääkkeitä ja ohje pakkoruokinnan jatkamisesta, mikäli ruoka ei ala maistua.

Nyt on kuitenkin kaikki taas hyvin ja Romeo entisellään. Ruoka maistuu ja vipinää riittää. Maton hapsuihin koskeminen on ankarasti kielletty ja ne onkin koko perheellä armottoman vahtimisen kohteena. Kani saa kyytiä joka kerran, kun suu aukeaa maton lähellä. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä!

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Pikkuisen parempi omena-kaurapaistos





Perjantaina töissä höperöidessä sain Oraakkelilta viikonlopulle kehotuksen varautua odottamattomaan. No minähän sitten jäin odottamaan, että tulisi joku kiva ylläri, mutta mitään supermahtavaa ei eteen tupsahtanut. Jotain todella odottamatonta kuitenkin tapahtui: pänttäsin ruotsia 16-vuotiaan kanssa! Sitä en kyllä osannut odottaa, mutta ei osannut kyseinen 16-vuotiaskaan :D Voisihan sitä viikonloppunsa muuhunkin käyttää, kuin opiskeluun vastahakoisen teinin kanssa. Melko haastavaa kyllä, kun teiniä ei kiinnosta koko aihe, eikä varsinkaan äidin kanssa. Loppujen lopuksi se ei ollutkaan niin kamalaa, kuin varmaan molemmat etukäteen pelkäsi. Teini tosin voi olla eri mieltä...

Tällaisesta ruotsi-äiti-opiskelu painajaisesta selviämiseen piti järjestää lapsiparalle jotain lohduketta. Makean mehukas ja pinnalta rapea kaura-omenapaistos on ihan mainio lohturuoka ja sitä paitsi klassikko jo syntyessään. Se maistuu vauvasta vaariin ja jo parikymmentä vuotta sitten eräs vanha tuttu totesi sen olevan hänelle ainoa versio kaurapuurosta, jota pystyy syömään. Mun mielestä paistos on kyllä kaukana kaurapuurosta, mutta mähän tykkäänkin molemmista!

Sen perinteisen version maustan ihan vaan kanelilla ja sokerilla, mutta lisää makua saa vaihtamalla sokerin fariinisokeriin. Tää on kyllä niin helppoa ja hyvää, että pitäisi tehdä useamminkin!

5-6 hapokasta omenaa
2 rkl sokeria
1 tl kanelia

100 g margariinia
3 dl kaurahiutaleita
1 dl fariinisokeria
1tl kanelia

Pilko omenat voideltuun uunivuokaan ja ripottele päälle sokeria ja kanelia. Sulata margariini ja sekoita joukkoon kaurahiutaleet ja fariinisokeri. Lisää kaneli ja sekoita. Levitä seos omanapalojen päälle. Paista 225 asteessa n. 20 munuuttia kunnes pinta saa vähän väriä ja omenat pehmenee. Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

perjantai 24. elokuuta 2018

Rasvaton omenakakku ja perjantain sekoilut







Hupsista! Nyt voisi todeta, että äiti on vähän väsynyt! Leivoin ohimennen omenakakun - leipäjauhoista, vahingossa :D Yritän tässä nyt sitten puolustautua sillä, että silloin kun oikea käsi vatkasi kakkutaikinaa, oli vasen käsi hämmentämässä omenahillo-kattilaa ja aivot miettimässä mitä omenoista voisikaan huomenna tehdä. Siis multitaskaamista parhaimmillaan, paitsi että lopputulos on mitä sattuu. Omenahillosta tuli kyllä ihan täydellistä. Sekä maku, koostumus että väri osui ihan nappiin!

Mutta se kakku. Tulee mieleen sanonta 'moni kakku päältä kaunis'! Ulkonäössä ei siis ole mitään vikaa, eikä makukaan huono ole, mutta ehkä vähän... erikoinen. Maistuu melkein terveelliseltä. Ehkä se onkin hyvä justiinsa niin.

Tai ehkä tämä on se odottamaton tapahtuma, johon Oraakkeli tänään käski varautua. Niin juuri, Oraakkeli. Meillä on töissä Oraakkeli-niminen kirja, jolta voi kysyä vastauksia pulmiin tai voi siltä kysellä ihan ilman pulmiakin. Kirjassa on pari sataa sivua vastauksia; aina yksi lause yhdellä aukeamalla. Ensin ajatellaan kysymystä ja sitten valitaan kirjasta umpimähkään kohta ja luetaan Oraakkelin tarjoama vastaus. Tänään kysyin Oraakkelilta viikonlopun ennusteen työkavereille. Itselleni Oraakkeli totesi, että "Varaudu odottamattomaan". Nyt sitten odotellaan, että mitä tuleman pitää, vai pitääkö mitään. Arvaatte varmaan, että meillä ei töissä ongelmia ole koskaan, sillä neuvot kiperiin tilanteisiin löytyy aina Oraakkelilta :)

Itse asiassa tämä onneton omenakakku on jopa leipäjauhoista tehtynä sen verran maukas, että pakkohan sitä on uudelleenkin tehdä ihan niistä oikeista jauhoistakin. Laitetaan ohje siis talteen. Reseptin löysi työkaveri tänään jostain lehdestä ja jakoonhan se laitettiin heti. Toivottavasti työkaverit on katsoneet minua tarkemmin mistä purnukasta taikinaan jauhoja lisäilee!

Omenakakku

5-6 omenaa
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Pinnalle: tomusokeria ja kanelia

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laita 24 cm irtopohjavuokaan leivinpaperi ja voitele kevyesti sekä paperi että reunat.

Pese omenat, poista kodat ja viipaloi sivuiksi. Laita omenasiivuja vuokaan noin puolilleen.

Vaahdota kulhossa munat ja sokeri. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita jauhoseos taikinaan varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan omenoiden päälle. Paista ensin uunin alatasolla 29 minuuttia ja sitten keskitasolla 25-30 minuuttia. Jäähdytä.

Kumoa kakku tarjoilualustalle. Siivilöi kakun pintaan tomusokeria ja kanelia.

Huom! Tee yhtä asiaa kerrallaan ja katso mitä sinne taikinaan olet laittamassa :D

Ja hitsi vieköön, teenpä sitten jotain muutakin odottamatonta: osallistun pitkästä aikaa Tainan kukkailotteluun, kun nuo persikkaiset neilikatkin joka kuvassa vilahtaa. Ja varsinkin kun Taina meinaa kukkailottelun lopettaa.

maanantai 20. elokuuta 2018

Omena-tuorepuuro ja elokuinen viikonloppu








Kesäloman päätyttyä nää viikot hurahtaa ohi sellaista vauhtia, ettei oo tosikaan. Taas on tullut päätökseen ihanan lämpöinen elokuun viikko. Ei uskoisi, että kalenteri tosiaan näyttää jo elokuun loppupuolta, niin kesäisiä säät edelleen ovat. Ensi viikosta kai sitten alkaa jo syyssateet saapua, mutta kyllä tällaisen kesän jälkeen sen kestää jo hyvinkin.

Nyt olikin jo toinen viikonloppu peräkkäin, kun vapaat tuntui kestävän normaalia pidempään. Kannattaa näköjään järjestää ohjelmaa perjantai-illaksi, niin viikonloppu tuntuu pidemmältä. Nyt perjantai-ilta vierähti äidin ja siskon kanssa maailmaa parantamassa. Ihan huippua, että vielä pystyi istumaan pihalla pitkälle iltaan. Siinä höpötyksen ohessa kului vähän skumppaakin ja ehdittiin myös omenasadon kimppuun. Tajusin siinä samalla mistä se mun ikuinen ”minä teen itse”-asenne oikein on peräisin. Äiti oli kovasti kiipeämässä puuhun, mutta suostui sitten kuitenkin jäämään maankamaralle, kun pelkäsi että sinne puuhun kivunnut pikkusisko putoaa, ellei tikapuista pidä tiukasti kiinni :)

Perjantain ja lauantain aikana tuli taas poimittua melkein 60 kg omenoita, jotka lauantaina kuskattiin mehustamolle. Sunnuntaina saatiinkin jo hakea valmiit mehut kotiin. Lopputuloksena oli 36 litraa tuoremehua. Aikaisempi mehustettu omenaerä ei ollut ihan yhtä kypsää kuin tämä ja siitä saatu mehu oli aika kirpeää. Nyt mehu oli makeampaa ja tosi pehmeän makuista. Minä tykkään kyllä molemmista, mutta lasten makuun tietty tuo makeampi maistui paremmin.

Kun runsaasta omenasadosta taas tänä vuonna saa nauttia, on niille omenoille keksittävä myös uusia käyttötarkoituksia ennen kuin piirakat ja hillot alkaa tulla korvista. Omenainen tuorepuuro onkin yksi mukavista vaihtoehdoista, kun makeat herkut alkaa kyllästyttää.

Omenainen tuorepuuro (yhdelle)

1,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl maitoa
1 dl maustamatonta jogurttia
0,5 dl omenahilloa
1 omena raastettuna
ripaus suolaa
ripaus kanelia

Kaikki ainekset sekoitetaan yhteen. Laita suljettavaan purkkiin ja nosta yöksi jääkaappiin. Aamulla odottaa valmis puuro, jonka päälle voit vielä lisätä marjoja ja siemeniä maun mukaan. Helppoa ja hyvää!

tiistai 14. elokuuta 2018

Taiteiden yö ja Mars vs. Venus-stand up show









Viime viikonloppu olikin aika kulttuuripitoinen, kun Tuusulanjärven ympäristössä oli tarjolla erilaisia tapahtumia. Vai voiko stand uppia sanoa kulttuuriksi? No tietysti voi!

Perjantaina Tuusulan taiteiden yö levittäytyi Hyrylästä Rantatielle saakka erilaisten tapahtumapisteiden myötä. Meillä lapset ei halunneet mukaan ja niinpä oltiin paikalla vain muutama tunti, mutta siinäkin ajassakin ehdittiin mukavasti. Käytiin useammassa paikassa ja sääkin ehti vaihtua auringonpaisteesta vesisateeksi ja takaisin. Alkoi jo tuntua siltä perinteiseltä Suomen kesältä! Ehdittiin siemailla skumppaa, katsoa lyhytelokuvia, käydä kirkossa, nauttia muurinpohjalettuja ja tutustua työläiskotimuseoon.

Koko kesän suunnitelmissa ollut visiitti johonkin lähialueen kesäteattereistakin päästiin toteuttamaan lauantaina, ainakin melkein. Jotenkin kummasti se kesä mennä hurahti niin, että yht'äkkiä havahduttiin elokuuhun ja lähestyviin viimeisiin näytöksiin. Tehtiin sitten kompromissi-ratkaisu ja mentiinkin katsomaan stand uppia, mutta Järvenpääläiseen kesäteatteriin Vanhankylän kartanolla. Jääkööt ne perinteisemmät teatteriesitykset sitten seuraavalle kesälle.

Kyseessä oli Risto Suokkaan ja Johanna Tohnin kesäkiertueella oleva Mars vs. Venus, joka pureutuu siekailematta niihin kuuluisiin naisten ja miesten välisiin eroihin. Esitys oli ratkiriemukasta seurattavaa, eikä vähiten siksi, että Riku ja Johanna ovat tosielämässä pariskunta. Räiskyvän komiikan lisäksi esitys tarjosi kurkistuksen pariskunnan kotielämään ja sellainenkos jaksaa viihdyttää. Ja vaikka stand upin tyyliin yleensä kuuluu pieni nokittelu, tässä tapauksessa se tehtiin kaikella lämmöllä ja rakkaudella. Ja kyllähän lopputulema oli se, että väkisinkin joutui nauramaan omalle itselleen, kun tutun kuuloisia tilanteita miehen silmin kuvailtiin :D

Kesäkiertueen päätyttyä show starttaa syyskuussa Tampereen työväen teatterin TTT-klubilla ja jos yhtään kiinnostaa, suosittelen kyllä katsomaan. Tarjolla on takuuvarmaa naurua ja ehkä pientä parisuhdeterapiaakin ;)


keskiviikko 8. elokuuta 2018

Omenasmoothie, joka maistuu piirakalta





Omenapiirakka on mun klassikko-lemppari, johon en ihan helpolla kyllästy, mutta rajansa kaikella. Ainakin makean syömisellä. Helteinen kesä sai mut ihan hunningolle jäätelön syönnin suhteen, kun koko ajan lupasin itselleni, että hellepäivinä saa syödä jäätelöä, eikä ne helteet sitten loppuneetkaan millään. Nyt kun koulutkin jo alkaa ja syksy antaa ensimerkkejä itsestään, on pakko tehdä pieni ryhtiliike syömisten suhteen. Ihan pieni kuitenkin vaan, koska huomiseksihan on taas luvassa +30 astetta, eli jäätelööööööö!

Omenoita kypsyy nyt puissa kilokaupalla ja niiden makeiden leipomusten lisäksi on keksittävä muutakin, koska tarkoitus olisi mahtua omiin vaatteisiin vielä syksylläkin. Kehittelin sitten omenasmoothien, joka on kyllä niin hyvää, että korvaa omenapiirakan ihan täysin, mutta kokonaan ilman sokeria ja voita. Tätä tulee kyllä ikävä, kun omanakausi päättyy!

Omenamoothie kahdelle

3 omenaa
1 pakastettu banaani
2 dl vaniljajogurttia
1 dl maitoa
1 tl hunajaa
0,5 tl kanelia

Poista omenoista kodat ja pilko omenat. (Omien pihapuiden omenoita en edes kuori.) Laita kaikki ainekset blenderiin ja surauta tasaiseksi juomaksi. Kaada kahteen lasiin ja nauti!