sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kaalilaatikko kuuluu syksyyn






Lauantaina oli ihan mahtava syyspäivä! Enpä ole ennen nostanut sipuleita ja perunoita syyskuussa maasta bikineissä, mutta tulipa sekin koettua. Meillä lämpötila oli varjossa +24 ja auringossa mittarin lukema lähenteli +30. Toivottavasti kaikilla sää on tänä viikonloppuna suosinut, koska kyllä niitä koleita sadepäiviäkin on tulossa. Tällaisten viikonloppujen jälkeen niitä jo melkein alkaa odottaa :)


Muutenkin viikonloppu on soljunut mukavissa fiiliksissä. Perjantai-iltana käytiin Hämeenlinnan teatterissa katsomassa musikaalikomedia Tahtien sota. Saatiin yllättäen liput ystävältä, joka oli hankkinut lippuja työntekijöilleen ja yhteistyökumppaneilleen. Viime hetken peruutusten takia lippuja jäi vapaaksi ja me tehtiin nopea päätös ja ajaa hurautettiin Hämeenlinnaan. Hannesta on pakko sanoa, että siinä on aivan mieletön mimmi! Neljän lapsen äiti pyörittää yrittäjänä menestyvää liiketoimintaa ja lisäksi päättäväisestä luonteesta kertoo se, että Hanne osallistui kesällä Team Rynkebyn hyväntekeväisyystapahtumaan ja pyöräili Tampereelta Pariisiin. Mä en pystyisi koskaan puristamaan itsestäni vastaavaa suoritusta!

Lauantain lämpö houkuttelikin sitten pysyttelemään ulkosalla. Puutarhatöiden lisäksi ehdin metsään ja siksi ajaksi jätin kaalilaatikon uuniin kypsymään. Laatikkoon sain sipulit sopivasti omasta maasta ja metsälenkin varrelta keräsin sen verran puolukoita, että puolukkahillon sai näyttämään tuoreelta :D

Kaalilaatikko on kyllä ihan ehdoton syysruoka. Ei tulisi mieleenkään tehdä sitä keväällä, vaikka hyvää onkin. Netistä selailin erilaisia reseptejäkin, mutta päädyin silti siihen omaan tuttuun ja turvalliseen. Joissakin perinteisissä ruuissa on vaan joku juttu, että on tehtävä niin kuin aina ennenkin. Kaalilaatikko on mulle yksi niistä. Siihen en mitään modernia twistiä kaipaa!


Kaalilaatikko

1/2 kaali
2 pientä sipulia
400 g jauhelihaa
1 1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
2 rkl siirappia
1 dl puuroriisiä
2 dl ruokakermaa
6 dl maitoa

Pilko kaali ja hauduta kokoon tilkassa vettä. Sillä välin kuullota sipulit, ruskista jauheliha ja lisää mausteet. Sekoita keskenään kaikki muut paitsi maito. Kaada voideltuun uunivuokaan ja lisää maito. Paista uunissa 175 asteessa n. 1 1/2 tuntia. Tarjoa puolukkahillon kanssa.

6 kommenttia:

  1. Kaalilaatikko on niin hyvää!
    Tulikin ihan nälkä näitä sinun kuvia katsoessa! :)
    Kaali täällä jääkaapissa kanssa odottelee tekijäänsä ja kaalilaatikko siitä olisi myös aikomuksena tekaista! Mukavan kuulloinen viikonloppu siellä ja totta, ihanassa säässä sitä ollaan kyllä saatu viettää!

    Mukavaa sunnuntaita Hanna!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaalilaatikko on kyllä hyvää; varsinkin puolukkahillon kanssa! Tulee varmaan tässä syksyn mittaan vielä uudelleenkin tehtyä. Ihana kuulla, että teilläkin on ollut kaunis sää :)

      Mukavaa iltaa Sari!

      Poista
  2. Kaalilaatikko on niin hyvää! Olen tehnyt kaaliruokia nyt muutenkin.
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niin on Mamma! Minä en kaalia juuri muuhun käytä kuin kaalilaatikkoon, vaikka varmaan kannattaisi :)
      Ihanaa viikkoa sinnekin!

      Poista
    2. Oi, kaalilaatikko. Se on ihana syysherkku ja toki keväälläkin varhaiskaalista tulee hyvä 'laatikko'.

      Ihania syyspäiviä ja iloa syysherkuista. 💛

      Poista