DIY betonisaappaat ja vähän muutakin

Betonisaappaista tulee ensimmäisenä mieleen mafia ja Kummisetä. Nyt ei kuitenkaan ole kyse sellaisista betonisaappaista, vaan ihan kotoisasta betoniaskartelusta.

Ekan kerran tein betonitöitä loppukesällä, mutta se projekti ei mennyt ihan putkeen. Betonin sekoittaminen kävi työstä, eikä lopputulos ollut sitä mitä olisin halunnut. Nyt tiedän, että laitoin siihen betonierään liian vähän vettä ja pitsiliinatkin oli liian kuivia. Olisi kannattanut lukea etukäteen ohjeita, mutta summamutikassa tekeminen on vaan niin kivaa! Ja yllättävää! :D

Jätin homman vähäksi aikaa jäihin ja projekti odotteli parempaa hetkeä ja motivaation kasvua. Viimeinen sysäys löytyi Sarin kotona -blogin hienoista betoniesineistä ja innostuin ottamaan uuden erän betonisäkkiä vastaan. Todellakin: oikea määrä vettä oli ratkaisu! Betonin sekoittaminenkin sujui näppärästi, kun ämpärin pohjalla ei enää ollut pelkkä kuiva kökkäle.

Mun vaari oli muurari ja betonin tuoksu on mulle yhtä tuttu kuin kattilallinen perunoita. Liekö sitten jäänyt alitajuntaan tuo betonin teko, että liian löysää ei saa olla, paitsi näköjään ASKARTELUSSA! Ei olis meinaan tuo lieju kelvannut vaarille piipun muuraukseen ;)

Koska edellinen kerta oli epäonninen, aloitin nyt maltillisella määrällä kokeillen erilaisia tarvikkeita ja muotoja. Osa onnistui paremmin ja osa huonommin, eikä kokeilut varmasti jää tähän. Nyt kun tekemiseen alkoi löytyi oikea ote, on kiva kokeilla taas uusia juttuja. Ja ehkä myös virittää jo kokeiltuja vähän lisää!

Kurpitsakarnevaalit Koiramäen pajutallilla Tuusulassa

Kurpitsakarnevaaleista on jo muodostunut meille joka syksyinen perinne. Äkkiseltään se kuulostaa vähän Amerikan meiningiltä, mutta useamman vuoden kokemuksella se onkin ottanut paikkansa meidän perheen perinteenä. Ja jos sillä nyt on jo vakaa paikka mun sydämessä, voin arvata, että Eemelille kurpitsakarnevaalit tulee olemaan yhtä rakas lapsuuden juhlaperinne kuin vaikka pääsiäinen.

Suomalaisessa syksyssä on niin vähän varsinaisia juhlapäiviä, että tosi mieluusti lisään omaan kalenteriin vähän karnevaali-tunnelmaa. Upean värisiä ja muotoisia kurpitsoita ihastellessa alkoi Halloweenin odotuskin nostaa päätään. Siihen on kuitenkin vielä niin pitkä aika, että tämä kurpitsajuhla oli oivallinen välipysäkki odotellessa!

Koiramäen pajutallin miljöö on ihan nappipaikka tällaisen tapahtuman viettoon. Mukava paikka se on muulloinkin vierailla, mutta ihan erityisesti kurpitsakarnevaalien aikaan, jolloin pihalla on myös karuselli, alpakoita ja monen moisia herkkuja myynnissä. Vanhan maalaistalon pihapiiri on valjastettu taitavasti tehtäväänsä. Päärakennuksessa on pikkuinen kahvila ja sisustusliike, joka jatkuu myös yhdessä piharakennuksista, joka nyt oli remontissa. Saas nähdä mitä sinne ilmestyy!? Pihalla on museoaitta vanhoine tavaroineen ja kalusteineen ja lasten aitta, jossa voi leikkiä. Pajusta taiteiltuja rakennelmia, eläinhahmoja ja peikkoja voi pongailla sieltä täältä ja varsinkin peikkopolulta, joka on pienten lasten suosikki. Ja koska se kuuluu meidän perinteisiin, peikkopolku kävellään aina läpi, iästä viis!

Mun oma suosikki taitaa kuitenkin olla tuo pupula. Siellä on kaneille rakennettu niin viihtyisän näköiset puitteet, että melkein voisi itsekin viihtyä kristallikruunun loisteessa omassa pajumajassa.

Ihana paikka ja ihana tapahtuma! Me niin ollaan paikalla taas ensi vuonna!

Paahdettua lehtikaalia salaatissa

Jostain syystä lehtikaali on näyttänyt ja kuulostanut vähän liian terveelliseltä ollakseen hyvää. Muutama viikko sitten tarvitsin sitä johonkin reseptikokeiluun ja hämmästyin: se onkin oikeasti tosi hyvää! Ihastuin sen makuun vähän paahdettuna. Silloin ekalla kerralla paistoin pannulla ja nyt uunissa. Valmistin lehtikaalista syksyisen salaatin ja sen seuraksi juustoista nyhtöleipää. Molemmat valmistui näppärästi samalla pellillä.

150 g lehtikaalia

100 g vaaleaa leipää

0,5 dl oliiviöljyä

0,5 tl suolaa

1 dl kuivattuja karpaloita

1 omena

1 mozzarellapallo

sitruunaa

vaahterasiirappia

Revi lehtikaalista lehdet ja kuutioi leipä. Pyörittely öljyssä ja suolassa ja kumoa uunipellille. Paista 175 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Viipaloi sillä välin omena ja revi mozzarella. Ota lehdet ja leivät uunista ja nostele tarjoiluastiaan. Lisää omenat, karpalot ja juusto ja sekoita. Purista päälle mehua sitruunasta ja pirskottele vähän vaahterasiirappia. Herkuttele!

Uunilohta, pinaattia ja aurinkoa

Onpahan ollut viikko! On sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, niin hyvässä kuin pahassa. Miten voikin olla niin, että kun auto hajoaa, myös polkupyörä hajoaa samalla viikolla? Koko vaihdepakka on niin mutkalla, ettei ole toivoaakaan päästä sillä enää liikkeelle. Käsittämättömän huonoa onnea! Viikonloppu on ollut kuitenkin niin täynnä touhua, että kaikki arkiset murheet on hetkeksi unohtuneet.

Sää on ollut niin upea ja lämmin, että sekä lauantaina että sunnuntaina on tullut ulkoiltua. Paljon! Lauantaina olin metsässä yksin, sunnuntaina sain seuraksi pari 9-vuotiasta. Silloin pakattiin oikein eväät mukaan. Molemmilta päiviltä kotiintuomisina oli kasa suppilovahveroita, joita tänä vuonna tuntuu olevan metsät pullollaan!

Metsässä saalistamisen lisäksi nostettiin tänään Eemelin kanssa perunat maasta. Oman maan pottuja käytettiin saman tien päivän ateriaan uunilohen seuraksi. Vaihtelun vuoksi kokeilin tänään uunilohta vähän uudella tavalla.

1 lohifilee 

70 g pinaattia

2,5 dl ruokakermaa

1 sitruuna

suolaa

Merilohi-fileen latoin uunivuokaan ja maustoin suolalla. Päälle kasasin keon tuoreita pinaatinlehtiä. Sitten valuttelin vuokaan purkillisen ruokakermaa (rosmariini-valkosipuli). Viimeiseksi ladoin pinnalle viipaloidun sitruunan ja peittelin koko komeuden foliolla. Lohi uuniin 200 asteeseen n. 20 minuutiksi. Hyvää ja terveellistä!

Tosin muu perhe ei pinaatista innostunut ja oli sitten siitä hyvyydestä vähän toista mieltä, mutta se joka kokkaa saa päättää, eiks vaan :D

DIY Syksyinen huonetuoksu koti-iltoihin

Kun illat hämärtyy ja käperrytään kotiin kynttilänvaloon, on kiva saada sisätiloihinkin lempeän syksyistä tuoksua. Luonnollisten huonetuoksujen teko on vaivatonta ja aineksetkin helposti saatavilla. Kotitekoiset luomutuoksut ei tosin kestä monia päiviä, mutta on itse tehdyssä oma viehätyksensä. Sitä paitsi monissa kauppojen huonetuoksuissa kuuluu olevan ainesosia, jotka saattaa ärsyttää hengitysteitä, varsinkin allergikoilla ja astmaatikoilla. Joten jos niistä saa oireita, voi kokeilla itse tehtyjä tuoksuja.

Tällä kertaa innostuin huonetuoksun tekoon, kun säälin pihalla syyssateessa kituuttavaa rosmariinia. Yrttien kasvatus sisällä ei onnistu multa koskaan (kuolevat mokomat), joten en viitsinyt rosmariiniparkaa edes yrittää elvyttää sisätiloissa. En halunnut seurata sen hidasta kuolemaa pihallakaan, vaan päätin antaa sille arvoisensa lopun huonetuoksuna. Rosmariinin kaveriksi valitsin sitruunaa, tuloksena raikas tuoksukombo.

Appelsiinin, kanelin ja havujen yhdistelmä taas tuoksuu miltei jouluiselta. Aineksia voi yhdistellä omien mieltymystensä mukaan, mutta kannattaa pitää yhdistelmät aika yksinkertaisina. Tuoksujen sekamelskasta kun ei sitten saakaan oikein mitään irti.

Valittuja tuoksuaineksia voi säilyttää veteen upotettuna lasitölkissä jääkaapissa. Siellä ne säilyvät useita päiviä, kuulemma jopa pari viikkoa, mutta itse en ole koskaan niin kauaa säilyttänyt. Sitten kun haluaa tuoksun käyttöön, voi kumota koko tölkin sisällön pieneen kattilaan ja haudutella pienellä lämmöllä niin, että tuoksu tulvii ilmoille. Olen käyttänyt myös pientä uunivuokaa, jonka olen nostanut kynttilöillä lämmitettävän alustan päälle. Siihen kyllä kaadoin veden kiehuvana, koska tuoksu alkaa irrota kunnolla vasta kun vesi kuumenee.

Saman setin voi kuumentaa muutamana päivänä peräkkäin niin kauan kuin tuoksua irtoaa. Yhtä kauniina hedelmät ja yrtit ei kyllä enää ensi kuumennuksen jälkeen pysy, mutta ulkonäköä voi kohentaa lisäämällä päällimmäiseksi vähän tuoretta.

Kuvien tölkeissä olevat huonetuoksut on siis seuraavat:

'Sitruunainen'

1 sitruuna viipaleina

3 rosmariinin oksaa

n. 3 dl vettä 

'Mausteinen'

1 appelsiini viipaleina

3 kanelitankoa

pieniä kuusen oksia

n. 3 dl vettä

Ainekset siis kattilaan ja fiilistelemään syksyisiä tuoksuja!

Pieni kertomus pienestä peräänajosta

Tavallinen arki aamuruuhkineen. Kiireisiä kuskeja, väsyneitä isejä, äitejä, ihmisiä. Alkamaisillaan olevia työpäiviä. Päivittäin toistuvia rutiineja ja tuttuja reittejä, joita kuljetaan henkinen autopilotti päällä. Yksi varomaton hetki, huomion herpaantuminen ja arki katkeaa. Kova ääni jostain läheltä, tai ehkä kaukaa, en osaa sanoa. Sadasosasekunnin hämmennys, jona ei ymmärrä mitä tapahtui ja mikä se ääni oikein oli. Ja sitten ajatusten kirkastuminen: joku ajoi päin! Se rysäys kuului mun autosta!

Ääneen päässyt kirosanojen ryöppy. Ihan vaan siksi, että myöhästyn töistä. Koska eihän tässä mitään sattunut. Vai sattuiko? Ulos autosta ja tarkistus. No autoa sattui kyllä! Perä on rutussa ja vääntynyt, vähän kuin olisi häntä koipien välissä. Ja siinä vieressä anteeksi pyytelevä mies. Yht'äkkiä olen niin vihainen, etten pysty edes vastaamaan. Tuijotan vaan tyrmistyneenä. -Sanoillako luulet tämän korjaavasi?!? Ei tähän ketutukseen nyt vakuutukset auta! Siinä se puhuu ja mulla soi korvissa edelleen äskeinen pamaus. Pitäisi koota ajatukset ja käyttäytyä järkevästi. Mitä tässä nyt kuuluukaan tehdä? -Ajokortti tänne! Mä otan siitä kuvan, senkin ketale! Oikeasti pyydän ihan kohteliaasti ja vaihdetaan yhteystiedot. Kädet ja jalat tärisee, mutta pystyn jo hymyilemään sen seitsemännen anteeksipyynnön kohdalla. Sattuuhan näitä. Ja vakuutuksiakin on.

Onneksi olen jo lähellä työpaikkaa ja päätän, että auton voi kyllä ajaa sinne asti. Saan kupin kahvia ja passituksen lääkärintarkastukseen. Yht'äkkiä kaulan ympärillä onkin jo niskatuki ja kourassa lähete niskan kuvaukseen ja jotain taksilappuja. Suuttumus ja turhautuminen vyöryy taas hyökyaaltona yli: ei mulla ole aikaa tällaiseen!!! En suostu taksin tilaamiseen ja tekee mieli heittää niskatukikin jo hississä hemmettiin, mutten uskalla. Kävelen takaisin töihin, että ehdin hetken pohtia, miten asiat järjestän. Töissä pälpätän, enkä edes muista mitä. Varmaan jotain sekavaa ja kiukkuista. Hoidan pari hätäistä sähköpostia ja lähden sairaalaan kuvattavaksi. Särkee päätä ja selkää, mutta kieltäydyn särkylääkkeistä, koska sittenhän en tietäisi sattuuko vai ei. Koska pelkään pitkää odottelua, muutan hetken päästä mieltäni, mutta sairaalan toiminta onkin ihan supernopeaa. Tapaan ihmisiä, vastailen kysymyksiin, seuraan lattian viivoja ja sitten kaikki onkin jo ohi. Murtumia ei ole. Venähtänyt lihas ja pari mustelmaa on vähän sama kuin ei mitään. Parilla saikkupäivällä selviää kolotuksista.

Ketaleen vakuutusyhtiöstä yritetään soittaa koko sairaalakäynnin ajan ja vihdoin pääsen vastaamaan. Tulee hyvä mieli, kun kysyvät vointiani, vaikka oikeasti miettivät vaan paljonko pitää maksaa. Taitavat olla ilahtuneita, kun kuulevat, että olin työmatkalla ja mahdolliset henkilövahingot ovat siten työtapaturma eikä liikennevahinko. Minä taas olen ilahtunut siitä, että henkilövahinkoja ei ole! Autoa varten saan selkeän ohjeistuksen.

Mutta se auto. Ei se ollutkaan vain surullinen lommo ja haljennut takavalo. Törmäys on ollut sen verran reipas, että perä on työntynyt sisään, eikä rungon kunnosta ole takeita, ennen kuin autoa aletaan purkaa. En melkein kestä. Hän on liian nuori lähtemään täältä! Meillä olisi ollut vielä paljon kilometrejä edessä. Nyt odotan epävarmana tuomiota. Mahdollisella lunastussummalla saan varmaan autovelan maksettua pois, mutta sitten olenkin autoton ja rahaton.

Kolari oli niin pieni, ettei sitä oikein kehtaa edes kolariksi sanoa, kun vakaviakin onnettomuuksia tapahtuu. Nolottaa valittaa niin pienestä. Silti kiukuttaa, miten paljon ongelmia pikkuasiasta voi koitua. Poissaoloa töistä, lääkärissä ravaamista, vakuutusasioiden selvittelyä, särkyä, kulkuneuvon menetys ainakin tilapäisesti ja aikamoinen rahallinen tappio, ellei siitä enää ajopeliä saa.

Niin että koitetaan nyt hemmetti muistaa, että keskitytään siihen liikenteeseen silloin kun siellä ollaan! Tärkeintä on tietysti pitää itsemme ja toisemme hengissä, mutta pienellä skarppaamisella ja varovaisuudella voidaan välttää lukematon määrä harmia. Ugh, olen puhunut!

PS. Huomenna on kansainvälinen autoton päivä. Mä osallistun, entäs sä?😬

Paneer koseli, uusi kotiruoka-suosikki

En tosiaankaan voi sanoa tuntevani Nepalilaisen ruuan syvintä olemusta. En ole käynyt Nepalissa, en lähimaillakaan, eikä nepalilaisissa ravintoloissakaan tule usein poikettua. Nepalin ja Intian mausteinen maailma kuitenkin viehättää kovasti. Kaneli, kardemumma ja neilikka on meillä tutumpia leivonnaisten mausteena, mutta ihan huikean ihania ruuassa.

Meidän perheessä on vähennetty lihan syömistä rutkasti ja sen myötä on keittössä tullut kokeiltua kaikenlaista uutta. Siksipä tämä leipäjuustolla höystetty mausteinen kastike oli loistava kokeilu, joka nousi samantien omien herkkuruokien joukkoon❤️ Musta tuo pehmeän mausteinen kastike lölleröisine juustopaloineen on I-H-A-N-A-A! Mutta juusto onkin jotain, mille harvoin voin sanoa ei :)

Paneer koseli

(leipäjuustoa maustekastikkeessa)

2 dl vettä

1 dl cashew-pähkinöitä

1 valkosipulin kynsi

2 rkl margariinia

1 rkl inkivääriä raasteena

1/2 tl kanelia

1/2 tl neilikkaa

1/2 tl garam masalaa

2 rkl tomaattipyreetä

400 g tomaattimurskaa

1 dl kuohukermaa

1/2 tl suolaa

1 tl hunajaa

300 g leipäjuustoa

Laita pähkinät veteen likoamaan.

Hienonna valkosipuli ja paista hetki pannulla margariinissa. Lisää raastettu inkivääri, tomaattipyree ja mausteet ja anna edelleen paistua sekoitellen muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle tomaattimurska ja hauduta kastiketta n. 20 minuuttia pienellä lämmöllä.

Soseuta sillä välin sauvasekoittimella pähkinät liotusvesineen hienoksi. Lisää seos kastikkeen joukkoon kerman kanssa ja anna kiehahtaa. Lisää suola ja hunaja ja tarkista maku. Lisää kastikkeeseen kuutioitu leipäjuusto ja kuumenna hetki varoen, ettei juusto sula täysin. Nauti keitetyn riisin kanssa.

Ajatuksen tasolla aasialaisen ruuan seuraksi sopisi paremmin vaikka naanleipä, mutta valitsin silti rapsakaksi paistetut tuoreet sämpylät. Ei tullut valituksia!