sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Uunilohta, pinaattia ja aurinkoa




Onpahan ollut viikko! On sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, niin hyvässä kuin pahassa. Miten voikin olla niin, että kun auto hajoaa, myös polkupyörä hajoaa samalla viikolla? Koko vaihdepakka on niin mutkalla, ettei ole toivoaakaan päästä sillä enää liikkeelle. Käsittämättömän huonoa onnea! Viikonloppu on ollut kuitenkin niin täynnä touhua, että kaikki arkiset murheet on hetkeksi unohtuneet.


Sää on ollut niin upea ja lämmin, että sekä lauantaina että sunnuntaina on tullut ulkoiltua. Paljon! Lauantaina olin metsässä yksin, sunnuntaina sain seuraksi pari 9-vuotiasta. Silloin pakattiin oikein eväät mukaan. Molemmilta päiviltä kotiintuomisina oli kasa suppilovahveroita, joita tänä vuonna tuntuu olevan metsät pullollaan!

Metsässä saalistamisen lisäksi nostettiin tänään Eemelin kanssa perunat maasta. Oman maan pottuja käytettiin saman tien päivän ateriaan uunilohen seuraksi. Vaihtelun vuoksi kokeilin tänään uunilohta vähän uudella tavalla.



1 lohifilee 
70 g pinaattia
2,5 dl ruokakermaa
1 sitruuna
suolaa

Merilohi-fileen latoin uunivuokaan ja maustoin suolalla. Päälle kasasin keon tuoreita pinaatinlehtiä. Sitten valuttelin vuokaan purkillisen ruokakermaa (rosmariini-valkosipuli). Viimeiseksi ladoin pinnalle viipaloidun sitruunan ja peittelin koko komeuden foliolla. Lohi uuniin 200 asteeseen n. 20 minuutiksi. Hyvää ja terveellistä!

Tosin muu perhe ei pinaatista innostunut ja oli sitten siitä hyvyydestä vähän toista mieltä, mutta se joka kokkaa saa päättää, eiks vaan :D

6 kommenttia:

  1. Totta, kokin etuoikeus😋Näyttää kyllä hyvältä, uunilohta en oo aikoihin tehnytkään.Harmi että huonoa onnea, josko se onni nyt kääntyy kun on tuloillaan uusi viikko 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunilohi on kyllä aika vaivaton, pitäisi tehdä useamminkin. Toivotaan tälle viikolle sitä onnen kääntymistä parempaan päin😊

      Poista
  2. Herkulllisen näköistä uunilohta.
    Meillä laitetaan aika usein uunilohta. Se on niin hyvää.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää se on ja niin kuin Maicullekin totesin, pitäisi tehdä useammin!

      Poista
  3. Onpa herkullisen näköinen uunilohi. Kiitos reseptin jakamisesta. Hienoa kun olette saaneet suppilovahveroita, niitä kelpaa herkutella talven mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Ja sienet on kyllä mukavia olla talven varalle😊

      Poista