Älä usko opasta!!!

Ekana päivänä matkatoimiston opas piti kummallisen tervetulopuheen. Opas varoitti kaikesta mahdollisesta ja lähes tulkoon totesi, että täällä ei kannata tehdä mitään TAI KÄY HUONOSTI! Ei kannata mennä taksiin tai tulee ryöstetyksi, ei kannata mennä bussiin tai ei tiedä minne päätyy, ei kannata syödä tai sairastuu ja vaikka ei mitään söisikään niin todennäköisesti sairastuu silti. Sukeltaa ei kannata eikä osallistua paikallisten retkille, eikä missään tapauksessa ottaa spassa mitään hoitoja. Siinä sitten ihmettelin, että onpas täällä asiat muuttuneet viime käynnin jälkeen ikävään suuntaan. Pari päivää meni sulatellessa oppaan sanoja ja hengaillessa hotellin alueella (joka onneksi on valtavan suuri).

Ja sitten lopulta kyllästyin paikoillaan oloon ja kävin juttelemassa toisen oppaan kanssa, jolla onneksi oli täysin toisenlainen käsitys paikan turvallisuudesta. Siihen loppui hotellilla nyhjääminen. Kadulta napattiin taksi, joka ei kyllä tainnut edes olla oikea taksi, mutta vei meidät kuitenkin sinne minne haluttiin ja haki vielä sovittuna aikana poiskin. Siis tinkimisoperaation jälkeen tietenkin. Oppaalta saamani vinkin mukaan maksettiin kyllä kyydistä lähes tuplahinta, mutta kuitenkin vapaasta tahdosta ja suomen hintoihin nähden kyyti oli halpa.

Kyyti saatuamme käytiin tutustumassa Hurghadan Grand Aqariumiin, joka oli kyllä näkemisen arvoinen paikka. Se on ihan uusi ja opas epäili, ettei se ole vielä edes auennut, mutta mulla oli Trip Advisorin kautta muuta tietoa: ja auki oli! Akvaariomaailma on rakennettu tosi kivan näköiseksi. Kaloja siellä oli sekä Niilistä että Punaisesta merestä. Kalojen lisäksi siellä oli muutamia muitakin eläimiä (lepakoita, emuja ja kilpikonna) ja kierroksen päätteeksi tarjottiin virvokkeita beduiiniteltassa. Hinta oli kyllä täkäläiselsi ihan huikea: 25,-/aikuinen. Meidän kuski oli kyllä etukäteen ohjeistanut, että turisteille on paljon kalliimpi hinta kuin paikallisille ja kehotti meitä sanomaan asuvamme Hurghadassa. Ihan kuin meitä kukaan olisi uskonut!

Body balance rantahiekalla

Kahtena edellisenä päivänä kävin aamuyhdeksältä rannalla body balancessa. Oli aika mahtavaa! Aurinko paistoi, tuuli tuiversi ja aallot kohisi... Tasapaino-osio oli tosi haastava, kun alustana oli pehmeä upottava hiekka ja navakat tuulenpuuskat pääsi välillä yllättämään. Joogamattokin liehui tuulessa miten sattuu ja ohjaaja juoksi välillä pitkin rantaa oman mattonsa perässä. Sekin oli näissä olosuhteissa pelkästään hauskaa: pieni eksoottinen lisä.

Loppurentoutus oli piste iin päällä; tai ainahan se on, mutta nyt oltiin ihan uusissa sfääreissä. Kun olisi pitänyt laittaa silmät kiinni, en voinut. Yleensäkin kuvittelen siinä kohdassa itseni paljaan taivaan alle ja nyt olin siellä oikeasti, niin mitä järkeä olisi ollut ummistaa siltä silmänsä. Näin vain sinisen taivaan, kirkkaat auringon säteet ja kuulin aaltojen kohinan ja lintujen liverryksen. Ei voisi päivää paremmin aloittaa!

Noina aamuina lähdettiin aamiaisellekin ajoissa ennen kahdeksaa ja herkuteltiin kaikessa rauhassa. Tänään pojat nukkui pitkään eilisestä retkeilystä väsyneenä ja osuttiin sitten aamiaiselle pahimpaan ruuhka-aikaan. Jopa pojat oli sitä mieltä, että siirrytään taas normaaliin aikatauluun ja herätään jatkossa edelleen seitsemältä, jotta saadaan olla rauhassa muilta turisteilta!

Lomalla viimeinkin (aion ottaa iisimmin)

Olen todennut tämän ennenkin: mennään me lomalle mihin vaan, saadaan vesisade aikaiseksi. Viimeksi järjestettiin vettä kesän kuivuudesta kärsineeseen Espanjaan ja silloin totesin, että joku Afrikkalainen valtio voisi maksaa meille paikalle tulosta. No, kukaan ei meille maksa, mutta Afrikassa ollaan! Ensimmäiset vesipisarat putoilivat taivaalta samalla hetkellä kun astuttiin ulos lentokoneesta. Onnea Egypti, perheeni on taas täyttänyt tehtävänsä! 

Eka päivä meni sitten vilusta värjötellessä ja vähän huolestuneena siitä, että jos sää jatkuu samanlaisena, meiltä loppuu pitkät vaatteet alkuunsa. Onneksi huoli näyttäisi olleen turha: tänään on päästy uimaan ja alettu muutenkin päästä lomatunnelmaan pienen alkukankeuden jälkeen. Sitä paitsi tää hotelli on ihan mahtava! Eilen kierrettiin aluetta pienessä tihkusateessa ja ankeassa harmaudessa, mutta todettiin, että kun sää olisi kohdillaan, tää paikka olisi ihan täydellinen. En keksi mitään mitä voisin lisäksi kaivata (no okei, toimivaa nettiyhteyttä). Ei olla vielä keksitty myöskään mitään, mihin saisi kulumaan rahaa, kun meillä on all inclusive ja ostaminen on tinkimisen takia niin työlästä. Ostettavaa täältä kyllä löytyisi: kauniita käsitöitä, nahkaa, kiveä ja papyrusta, mutta kun en edes tarvi mitään. Rahaa on kuitenkin jossain välissä pakko käyttää, että paikallisille jää jotakin. Muuten jää liian huono omatunto täällä oleilusta.

Just nyt kaikki mitä ympärillä näen, on niin kaunista, että en voi muuta kuin vain olla onnellinen tästä hetkestä. Vähäksi aikaa yritän unohtaa mitä on hotellialueen ulkopuolella ja kuitata syyllisyyden tunteen sillä, että matkailu tuo tänne tuloja ja on paikallisille tärkeä elinkeino. Vaikka mä olen kyllä ihan hirveän huono unohtamaan sellaista...

Ekat pisamat hankittu!

En kyllä ymmärrä miten ne pisamat onnistui ilmaantumaan, vaikka hirmuisen tuulen takia olin melkein koko ajan kasvot peitettynä. Aurinko kyllä porotti niiiiiin kirkkaasti, että näköjään se teki tehtävänsä nopeasti. Eemeli treenasi hiihtämistä, mutta se oli kyllä hirveän vaikeaa, koska latu oli ihan peilikirkasta jäätä. Siihen yhdistettynä navakat tuulenpuuskat takasivat sen, että kaatumiskertojen määrä oli lukematon. Vakuutin kyllä Eemelille, että kaatuilu johtui pelkästään olosuhteista. Sukset otettiinkin pois jalasta melko lyhyen matkan jälkeen ja jatkettiin molemmat kävellen.

Viimasta huolimatta oli mukava ulkoilusää. Maisema on edelleen uskomattoman kaunis, vaikka tuuli onkin jo tiputtanut enimmät lumet alas puiden ja pensaiden oksilta. Auringon hehku oli sitä luokkaa, että se lämmitti tuulesta huolimatta. Pitkän pimeän kauden jälkeen huikaiseva kirkkaus saa muitenkin olon ihmeen energiseksi. Vaikkakin muutaman kuukauden hämärässä elämisen jälkeen silmillä oli totuttelemistä, kun lumihankikin loisti kuin peili. Kyllä ulkoilu vaan on mukavaa!

Lumitöillä bikinikuntoon

Joulusta lähtien elämä on ollut sellaista sutinaa, että huhheijaa! Tiesin kyllä mitä odottaa ja olin psyykannut itseäni sitä varten, että tästäkin taas selvitään. Hyvin on selvitty, mutta pikkuhiljaa alkaa puhti loppua. Onneksi loma lähestyy...

Myös tämän viikon sää on tuonut kummasti virtaa: meillä on ihan uskomattoman kaunista!!! On aika kummallista miten paljon maisema voi muuttua tuossa parinkymmenen kilometrin työmatkan varrella. Vantaallakin on lunta maassa, mutta se ei ole mitään verrattuna tänne meille maalle. Eilen aamulla tuli melkein liikutuksen kyyneleet pelkästään auton ikkunasta katselemisesta. Voi kun tämä ei loppuisi!

Olen sitä mieltä, että hyvään oloon ja onnen tunteeseen vaikuttaa paljon myös se liikunnan määrä, jonka tuo lumimäärä väkisinkin aiheuttaa. Lunta on tullut viime päivinä lykittyä tunti jos toinenkin; niin paljon, että oikea olkapää alkoi kipeytyi niin, että loput lumihommat oli jätettävä Mikan vastuulle. Hikeä on kyllä virrannut vähintäänkin zumbatunnin verran kerralla. Ja onhan lumitöiden jälkeen tietenkin pitänyt kiirehtiä vielä jumppaan. Huomasinkin aamulla, että painoa on huomaamatta tippunut pari kiloa. Mikäs sen hassumpaa, kuin saada itsensä lumitöillä bikinikuntoon!

Vihdoinkin valoa!

Muutaman päivän löhöämisen ja herkuttelun jälkeen tuntui ihanalta kaivautua esiin vällyistä ja lähteä ulos auringon paisteeseen! Vasta satanut lumi oli niin puhtaan valkoista ja keveää kuin olisi tomusokerissa kahlannut. Vanhankylänniemen maisemat tarjosivat lumipeitteessään mieltä hivelevän näkymän. Pitkän ja pimeän syksyn jälkeen tämä valo ja kirkkaus tekee ihmeitä sielulle! Täytyy myöntää, että sielunhoito tuli tarpeeseen kuluneen syksyn jälkeen. Rankka työrupeama, pimeys ja terveysongelmat on vieneet motivaation tehdä mitään ylimääräistä. Nyt kun takana on viikko lomaa ja valkeus on vallannut ympäristön, mieli kuplii taas täynnä iloa ja ideoita. Saisipa tämän olotilan säilymään vielä loman jälkeenkin!

Ja valkeus tuli!

Tänä aamuna kaihtimien avaaminen aiheutti innostunutta hihkuntaa: lunta oli satanut ainakin 10 cm! Vihdoinkin!!! Tarkoitus oli ollut siivota, mutta lumi aiheutti välittömän suunnitelman muutoksen: lumiukko oli tehtävä, hinnalla millä hyvänsä. Suuri pelko nimittäin on, että huomenna herätessä kaikki on jo sulanut pois...

Kun avasin ulko-oven, hämmästyin ensin ihan pieneksi hetkeksi. En ensin muistanut, kuinka pehmeä lumikerros vaimentaa kaikki äänet! Hetken aikaa maailma kuulosti oudolta ja ihmeelliseltä, kunnes se tuntuikin taas ihan normaalilta. Niin kaunista! Syysmasennus alkoi väistyä välittömästi lumen ja valon vaikutuksesta.

Minä konttasin pihalla ja sain aikaiseksi muhkean lumiukon sillä aikaa, kun Mika ja Eemeli teki lumitöitä. Niin, todellakin: äiti konttaamassa hangessa ja lapsi lumitöissä... Eemelissä elää vanha sielu, joka on välillä järkevämpi kuin minä...