sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Uuden vuoden lupauksia



Vuoden vaihtuessa on hyvä hetki tehdä tilinpäätöstä päättyneestä vuodesta ja moni tekee myös lupauksia tulevalle vuodelle. Minäkin niitä joskus tein ja usein vielä kirjasin ne ylös muistutukseksi itselleni. Ei ne lupaukset kirjoitettuna pitäneet yhtään sen paremmin; ennemminkin olivat sitten seuraavan vuoden vaihtuessa ikävä muistutus siitä, että tuotakaan en sitten tehnyt, enkä olisi edes muistanut, ellei se paperilla lukisi. (Niin just, siihen aikaan asiat vielä kirjoitettiin paperille. Kynällä.)

Jos päättyvää vuotta ajattelee, on hyvä etten viime vuoden vaihteessa tiennyt mitä tuleman pitää. Vuosi oli hyvä ja onnellinen, mutta terveyden kannalta jotain ihan muuta. Mutta jos olisin tiennyt kaiken etukäteen, olisin surrut ihan suotta. Nyt olen koko ajan uskonut, että parin viikon päästä kaikki on kunnossa ja mennä porskuttanut samalla uskolla eteenpäin kokonaisen vuoden. Nyt olen kiitollinen siitä, että en vielä tiedä tulevasta vuodesta mitään; luottamus pelkkään hyvään on kokenut kolauksen ja olen valmis ottamaan asiat vastaan silloin kun ne on tullakseen, etukäteen murehtimatta.

Mutta kyllä mä sittenkin edelleen jotain lupaan. Ja nimenomaan lupaan itselleni ja itseäni varten:


1. Syön suklaata silloin kun mieli tekee. Pahaa suklaata en syö, en edes silloin kun mitään muuta ei ole. Enkä varsinkaan syö kohteliaisuudesta, jos ei tee mieli. En suklaata, enkä mitään muutakaan.

2. En opettele sanomaan ei, enkä edes kyllä. Sanon sen, mikä sillä hetkellä tuntuu parhaalta. Joskus se on ei, joskus se on kyllä. Ja joskus se on ehkä ja joskus en vaan oikeasti tiedä. Silloin harkitsen sen aikaa kuin tarvii. Jos juna meni jo, niin ihan sama. Nyt ollaan 2010-luvulla ja uusia junia tulee niin tiheään, ettei niihin kaikkiin edes huvita mennä.

3. En laihduta, enkä lihota. On kyllä sanottu sekä liian laihaksi, että liian lihavaksi, mutta väärässä ovat kaikki. Olen ihan sopiva. Jos housut puristaa, laitan mekon. Jos laihdun tai lihon, niin laitan silloinkin mekon. Tai bikinit. Ne ei purista ainakaan vatsan kohdalta.

4. Katson Netflixiä. Koska mä voin ja välillä se on kivaa. Voin jatkaa samaa sarjaa vaikka 3 kk:n tauon jälkeen ja siellä se on vieläkin. Ei mennyt yhtään jaksoa ohi. How cool is that?! (Älä unohda, että olen se, jonka nuoruudessa kirjoitettiin paperille. Kynällä. Eli jos ei ollut tv:n ääressä oikeana päivänä oikeaan aikaan, ei tiennyt mitä Dallasissa tapahtui. Paitsi jos joku kaveri kertoi.) Jos on maailmaan Netflix luotu, niin siitä on iloittava.

5. Palaan 5 kk:n tauon jälkeen jumppaan. Kun jouduin viime kesänä laittamaan jäsenyyden tauolle, purskahdin itkuun salin infotiskillä pelkästä turhautumisesta. Ja vielä joku kysyy, miksi on erikseen naisten saleja. No siksi, että siellä edes joku saattaa ymmärtää, että joskus asiat vaan itkettää. Menepä itkemään johonkin seka-salille ja koita tulla sitten seuraavalla kerralla ihan normaalisti treenaamaan. No et tule. Vaihdat mieluummin salia. Eli jatkan naisten salilla, koska en tiedä milloin seuraavan kerran itkettää.

Tiedän ettei näitä lupauksia ole ollenkaan vaikea pitää. Mikään niistä ei aiheuta paineita onnistumisesta, vaan kaikista tulee hyvä mieli jo pelkästä ajatuksesta. Sellaisiahan lupausten pitäisi olla, iloa tuottavia! Muuten lupaus alkaa kuulostaa ennemminkin vaatimukselta. Ja kuulkaas: meiltä vaaditaan tässä maailmassa jo muutenkin niin paljon, että ei kannata asettaa itse itselleen vielä lisää paineita. Elämä on juuri niin mukavaa, kuin sen antaa olla <3

Iloa, onnea ja pieniä nautinnon hetkiä vuoteen 2018 toivotellen

Hanna

10 kommenttia:

  1. Olipa ihana postaus! Noihin lupauksiin on helppo yhtyä.
    Oikein hyvää Uutta vuotta sinulle Hanna!

    VastaaPoista
  2. Ihan täydellinen lista! Itse en lupaa mitään, koska en voi tietää voinko ne pitää. Asetan tavoitteita, niihin on helpompi tähdätä.
    Ihanaa alkanutta vuotta, toivon, että tuleva on parempi kuin mennyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Olen myös ollut enemmän tavoitteiden kuin lupausten kannalla😊 Hyvää uutta vuotta myös sinulle ja onnea opintoihisi!

      Poista
  3. Parempaa tätä vuotta, etenkin terveyden kannalta ♥ Hyvä lista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu❤️ Onnen täytteistä vuotta toivon sinullekin😊

      Poista
  4. Tsemppiä tulevaan vuoteen. Tuo lista on muuten ihan paras. ❤️

    VastaaPoista