maanantai 20. kesäkuuta 2016

Munapekonitorttu

Tein sen, mitä kotona välttelen viimeiseen saakka: arkistoin "tärkeät paperit". Yäk!!! Osa niistä oli jo ehtinyt muuttua roskiksi, mutta kaikkien läpikäyminen oli melkoinen urakka. Ja taas kerran lupasin itselleni, että hoidan asian jatkossa paremmin, enkä vasta sitten kun jossain nurkassa on polven korkuinen pino jotain epämääräisen tärkeää!


Ja kuten sanottu, raskas työ vaatii raskaat huvit! Iltapalaksi teki mieli jotain suolaista ja rasvaista ja pekonin avulla se haave oli helppo toteuttaa:

Munapekonitorttu

4 torttutaikinalevyä
4 viipaletta pekonia
4 kananmunaa
Punasipulia
Kirsikkatomaatteja
Ruohosipulia

Anna taikinalevyjen sulaa pieni hetki uunipellillä leivinpaperin päällä. Leikkaa pekonisiivut puoliksi ja aseta taikinalevyille. Asettele levyille myös punasipulirenkaita ja viipaloituja kirsikkatomaatteja. Riko varoen jokaisen taikinalevyn päälle yksi muna. Paista uunissa 225 asteessa 15-20 minuuttia (tai sen aikaa, että näyttää sopivalta). Silppua paistettujen piirakoiden päälle vielä vähän ruohosipulia.

Hyvää tuli: nuoriso esitti toiveen, että tätä on saatava toistekin!





2 kommenttia:

  1. Hei ihanaa kun liityit blogini lukijaksi ja löysin samalla blogisi. Laitan tämän heti lukulistalle, niin postauksesi näkyvät sieltä ajan tasalla. :) Nam muuten tuo pekonimunakas, arvaa lähteekö kokeiluun.

    Oikein aurinkoista juhannusta terkuttelee Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiia ja kiitos kommentista! Pekonipiirasta kannattaa kokeilla, meillä ainakin koko perhe tykkäsi :)

      Poista