keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Saliara beach; marmoriranta


Tänään jatkettiin tuttuun tapaan kohteissa, joista perus oppaat eivät kerro. Pinterest ja Tripadvisor vinkkasivat pienten vitivalkoisten marmorikivien peittämästä Saliaran rannasta, joka kauneudellaan houkutti pieneen vaivannäköön. Netin syövereistä löytyi kyllä myös tieto, että ranta olisi nykyisin suljettu.

Aamulla suunnattiin kohti saaren pääkaupunkia Limenasia. Sattuman oikusta törmättiin saarella asuvaan suomalaisnaiseen, joka ennen on toiminut Thassoksella matkaoppaana. Häneltä kyselemällä saatiin muutama reittivinkki ja sen verran infoa, että Saliaran marmoriranta on edelleen olemassa, mutta tie sinne erittäin huonokuntoinen. Koska suunnitelma oli olemassa, päätettiin lähteä katsomaan tien kunto ja kääntyä takaisin, jos vaaralliseksi menee. Tie tosiaan on huonossa kunnossa, mutta ei sentään niin surkea kuin eilinen reitti Giolaan. Vaarallisempi ehkä kuitenkin, kun toisella puolella tietä on tarjolla ainoastaan pudotus mereen, joten vastaantulijoita ei todellakaan sillä tiellä kaipaa! On sinne sentään muutama levike tehty ohituksia varten, mutta eipä sillä tiellä peruutaminenkaan kovin houkuttava vaihtoehto ole.


Kunhan oikean reitin löytää, saa kuoppaista hiekkatietä rytkyttää aika tasan 4 km. Loppumatkasta alkaa näkyä vuoren huippuja, jotka näyttää marmoriseinältä keskellä metsää: aika ihmeellinen näky! Marmorin louhinta on vuorella & saarella näköjään edelleen voimissaan. Pieni valkoisena hohtava ranta onkin muodostunut marmorilouhoksen sivutuotteena: louhinnan jätteenä kertynyt marmorimurska on aaltojen pyörityksessä hioutunut sileiksi, kimmeltäviksi palleroiksi. Valkoisia kiviä huuhtova meri näyttää turkoosimmalta kuin missään muualla saaren rannoilla. Netistä löytynyt tieto rannan sulkemisesta johtunee siitä, että tänä kesänä sinne ei oltu enää saatu lupaa aurinkotuoleille. En ihmettele sitä yhtään: joka toinen rannalla kävijä näytti keräävän mukaansa pullollisen sileitä marmorikiviä. Lisäksi rannan yläpuolisella vuorella pörräävä työmaaliikenne ei varmasti kaipaa sekaan törttöileviä turisteja. Mutta niinhän se on; monet asiat ymmärtää vasta kun itse näkee.

Saliaran ranta on ihan huikaisevan kaunis! Heikkohermoisille en voi sitä matkan takia suositella, mutta kun sinne ajaa, näky kyllä palkitsee!




2 kommenttia: