perjantai 8. tammikuuta 2016

Pakkanen puree ja lyö

Pakkanen on ollut tuhma. Se on rikkonut putkia ja autoja. Mun pikku Ylvis-autonikaan ei enää käynnisty. Mutta ei se ole auton vika; se on sen vika, joka ei voinut hankkia uutta akkua silloin kun Ylvis ilmoitti, että uutta tarvitaan. Piti vaan lykätä ja lykätä asiaa ja uskotella itselleen, että ihan kohta menen autokauppaan ja vaihdan kuitenkin uuteen. En mennyt. Menin junaan, koska Ylvis ei enää jaksanut herätä. Siellä huomasin, että pakkanen on tainnut purra ja lyödä useampaakin kansalaista.

Mitä seuraa siitä, kun autot ei käynnisty? Junat on tietenkin myöhässä ja osa vuoroista peruttu. Kylmässä ulkoilemaan tottumattomat ovat kaivelleet kaapin uumenista nuoruusvuosina käytetyt toppareleet ja porhaltavat kylillä kuin 80-luvulla konsanaan. Ne, joiden kantti ei kestä retrovaatteissa julkisesti liikkumista, tärisevät junaan päästyään kuin horkassa, sormet kohmeessa ja tippa nenänpäässä. Ja sitten me vilukissat: meillä on muhkean toppavuorauksen alla vielä vähintään kolme kerrosta vaatteita. Liikkuminen on vähän vaikeaa ja sisätiloissa tulee hiki sekunnissa, mutta EI PALELE! Niin että anna tulla vaan pakkanen! Mäkin saatan purra!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti