perjantai 29. tammikuuta 2016

Jotain smoothimpaa

Kammottava viikko takana. Monta kertaa ajattelin olevani ihan väärässä paikassa. Se taas johti miettimään MIKSI olen siellä missä olen. Onneksi sellaisia ei tarvi miettiä usein. Enimmäkseen olen juuri siellä, missä pitääkin. Tänäänkin, kunhan olin päästänyt itseni lomalle ruuan laitosta ja pakottanut perheen syömään kebabia. Kunhan olin tajunnut, että on perjantai ja avannut viinipullon (vain todetakseni, että se oli pahaa). Kunhan olin vain tekemättä sitä mitä olisi ollut tehtävänä. Silloin huomasin jo päästäneeni irti siitä kammottavasta työviikosta, jolloin mikään ei onnistu, aika loppuu kesken ja kiukuttaa.

Ja koska se viini oli pahaa, korvasin viinilasin smoothiella. Ehdottomasti parempi vaihtoehto!


Lusikoitava mansikka-smoothie

1 banaani
1 pakastettu banaani
2 dl pakastemansikoita
1 dl mantelimaitoa
(vadelmia koristeeksi)

Kaikki ainekset laitetaan blenderiin ja sekoitetaan tasaiseksi. Mantelimaitoa voi lisätä sen mukaan, haluaako smoothiesta juotavan vai lusikoitavan version.

Itse olen siirtynyt enemmän tuhtien smoothiekulhojen ystäväksi. Tilanteesta riippuen; molempi parempi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti