Hittipastaa ja hiihtohommia

Viisaat ihmiset sanoo, että tylsistyminen tekee hyvää aivoille. Mä olen jo pitkään haaveillut pienestä tylsistymisestä kun tiedän, että silloin mun mielikuvitukseni alkaa tuottaa sellaisia ideoita, etten meinaa itsekään pysyä perässä. Arki on kuitenkin niin aktiivista, että tylsistymistä ei ehdi edes ajatella.

Lomalle jäädessä suurin toive oli tällä kertaa rauha ja hiljaisuus. Matkasuunnitelmat Kanarialle peruttiin, koska haaveissa siinteli paksu lumikerros ja pitkät yksinäiset luistelumatkat järvellä. Vaan toisin kävi: alkuviikosta tuli kevät ja lumi suli silmissä. Harvoin olen sään lämpenemisestä ollut näin pettynyt, mutta eipä se kauaa kirpaissut. Järvelle on sentään päässyt vielä kävellen, vaikkei luistelusta ole enää toivoakaan. Sitä paitsi loppuviikko pakasti jäljellä olevan lumen mahtavaksi hankikannoksi ja jäljellä olevat ladut on olleet ihan huippukunnossa. Melkeinpä liian liukkaat näin huonolle hiihtäjälle kuin minä!

Kotiin rauhoittuminen on tehnyt hyvää. Päivät on täyttyneet kirjoista, elokuvista, käsitöistä, joogasta ja ulkoilusta, sekä suksilla että ilman. Ruokailuista oli sovittu, että matkalla olisi syöty ravintoloissa kuitenkin, niin loman ajan voidaan kannattaa paikallisia ravintolasta, joten keittiössäkin on päässyt aika helpolla. Jo muutama viikko sitten somehitiksi singahtanutta uunifetapastaa piti kuitenkin kokeilla Liemessä-blogin Jennin ohjeella. On muuten ihan sairaan hyvää! Tämä valtaa paikan avokadopastalta mun yksinäisten koti-iltojen herkkuna (silloin harvoin kun niitä pääsee viettämään).

Kaiken nautinnollisen oleilun jälkeen mä olen niin täynnä töihin paluun tarmoa, että odotan jo innolla huomista. Mutta tänään; tänään vielä hiihdetään ja tanssitaan!

Koko kansa lukee: Idiootit ympärilläni

Mun somefiidi puskee joka tuutista mainoksia Thomas Eriksonin kirjasta Idiootit ympärilläni. Kirja on kiinnostanut kovasti, koska onhan se ollut julkaisemisensa jälkeen melkoinen puheenaihe ja moni tuttukin on sitä jo ehtinyt hehkuttaa. Mainostajat ovat siis tavallaan iskeneet ihan oikeaan kohteeseen houkutellessaan mua ostamaan/tilaamaan/lataamaan kyseisen kirjan. Mutta toisaalta sitten taas ei, koska on olemassa e-kirjasto. Kuinka moni tietää, että parhaillaan on menossa Koko kansa lukee - kampanja? Kampanjan ajaksi kirjastot ja kustantajat ovat avanneet monenlaista luettavaa e-kirjoina verkkoon. Esimerkiksi tämä kyseinen kirja löytyy sieltä, e-kirjan lisäksi myös e-äänikirjana. Ja kuten kirjastoilla on tapana, ihan maksutta!

Loman ajaksi lainasin tällä kertaa äänikirjan. Tällä sain ratkaistua mun iänikuisen ongelman kutomisen ja kirjallisuuden yhdistämisestä: kutoessa kun sivujen kääntäminen on haasteellista, mutta äänikirjan kanssa tämä ongelma on poissa. Nyt alkaa kirja olemaan puolivälissä ja ensimmäinen sukka hyvässä vauhdissa. Ja silloin kun en kudo, toimii perinteinen kirja oikein mukavasti. Varsinkin kun seuraksi tuli leivottua niin hyviä suklaa-cookieita, että meillä melkein tapeltiin niiden riittävyydestä :D

Ja juu, kirja on ehdottomasti lukemisen (tai kuuntelemisen) arvoinen. Jos on yhtään opiskellut asioita eri persoonallisuustyypeistä, huomaa pian, että tuttujen teemojen ympärillä pyöritään. Tämä kirja on kirjoitettu hyvin helppotajuisesti. Lisäksi se on mielenkiintoinen, mukaansatempaava ja viihdyttävä. Ja opettavainenkin. Tekisi varsin hyvää kerrata näitä asioita vähintäänkin muutaman vuoden välein, niin ihmissuhteet olisi paljon helpompia. Oikeastaan olen kirjan myötä oppinut enemmän itsestäni, kuin muista idiooteista ympärilläni. Todella silmiä avaavaa tajuta, kuinka ääliöltä pahimmillaan voi muiden silmissä vaikuttaa, vaikka omasta mielestään toimii ihan normaalisti ja loogisesti. Yhtä tärkeää on hahmottaa persoonansa positiivisia puolia, sillä silloinhan niitä on helpompi hyödyntää ja mahdollisesti myös vahvistaa. Mä olen niin innoissani kirjasta, että voisin hyvin pitää tunnin monologin siitä, miten olen kirjan kokenut (olenhan keltainen), mutta ehkä on viisainta lukea kirja ensin loppuun, ennen kuin sen enempää avautuu.

Jos kiinnostaa, klikkaa itsesi ekirjastoon ja tutustu!

Herkistelijä tarvii luotettavan ripsivärin

Mä olen varmaan kehunut tätä ennenkin, mutta ihan täydestä syystä. Dermosilin Maximizing moist proof ripsiväri on nykyisin mun meikkipussin luottotuote kesät talvet. Aiemmin ajattelin sen olevan parhaimmillaan kesäsateessa tai äkillisen uintireissun yllättäessä, mutta ei se siihen jää: ripsari toimii loistavasti myös pulkkamäessä tai lumipyryn tuiskiessa vaakasuorassa vasten kasvoja. Edes tulipalopakkasella hengityksen jääpuikoiksi huurtamat ripset eivät saa väriä valumaan pitkin poskia, vaan ripsiväri on ja pysyy juuri siellä missä pitääkin. Tänä talvena kaikki vaihtoehdot on kokeiltu!

Eikä puhdistamiseen tarvita mitään vettä vahvempaa. Riittää, että veden lämpötila on vähän ihoa lämpimämpää ja ripsari irtoaa ripsistä helposti. Ja ihan hankaamatta! Tuote siis toimii samoin kuin legendaarinen Kanebon 38*, mutta maksaa alle puolet sen hinnasta. Päivittäisessä käytössä tämä ei mulla ole, mutta aina silloin kun on odotettavissa hyökyaalto vasten kasvoja, on moisture proof takuuvarmasti käytössä.

Tällä viikolla on pulkkamäestä tai pakkasista saanut vain haaveilla, mutta henkilökohtainen ennusteeni näytti lisääntyviä kyyneleitä. (Siinä taas yksi asia, johon kannattaa varustautua tällä luottotuotteella.) Ja kyllä, liikutuksen kyyneliä on tullut viikon varrella vuodatettua. Suurinta kyyneltulvaa ennakoin Santun vanhojentansseissa, mutta se menikin sellaisen ihailevan ylpeyden vallassa, että olinkin yhtä hymyä. Liikuttunut kyllä, mutta kyyneleet pysyivät poissa. Yleensä pyyhin silmäkulmia lasten kevätjuhlat läpeensä ja suvivirsi viimeistään saa hanat auki. Nyt nuorten elämänilo oli niin käsinkosketeltavaa, että itkulle ei jäänyt sijaa.

Kyyneleitä piti sitten pidätellä työkaverin läksiäispuheita kuunnellessa. Kyseinen ihminen jäi mulle ihan vieraaksi, mutta herkistyin silti pidetyistä puheista. Sellainen mä olen; eläydyn muiden tunteisiin niin vahvasti, että sitten nolottaa, kun itkeskelen vieraiden ihmisten vuoksi. Oikeastaan herkistyn tarinasta ihmisen taustalla; mun mielestä jokaisella ihmisellä on tarina, joka olisi kokonaisen kirjan arvoinen, mutta vain pieni osa siitä pääsee esiin. Ne tarinat sitten elää mun mielessä omaa elämäänsä, enkä osaa muille edes selittää, mistä ne kyyneleet kumpuaa. Jostain suuremmasta, kuin mitä silmin voi nähdä tai korvin kuulla.

Valtoimenaan kyyneleet meinasi sitten ryöpsähtää Iskelmägaalassa. Puheita Olli Lindholmin muistolle osasin toki odottaa, mutta silti... Tunnelma oli kuin hautajaisissa, enkä sano sitä ollenkaan pahalla. Niin sen piti ollakin. Tämän vuotisen gaalan yllä leijui musta varjo, kun yksi suurista oli joukosta poissa ja yllättävästä kuolemasta oli vain muutama päivä aikaa. Heti alussa koko Tampere-talo vaikeni, kun mustaan pukuun pukeutunut Juha Tapio asteli lavalle ja lauloi kappaleen Pettävällä jäällä. Samalla valkokankailta vyöryi kuvakooste Ollista ja hetki tuntui todella koskettavalta. Moni paikalla ollut artisti tunsi Ollin henkilökohtaisesti ja voin vain kuvitella miltä tuntui muistella menehtynyttä ystäväänsä ja esiintyä satapäiselle yleisölle. Ei mikään helppo homma. Ollin poismeno oli huomioitu gaalassa kauniilla tavalla puheissa ja hiljaisella hetkellä kunnioittaen. Herkkikselle se meinasi olla vähän liikaa, eikä juhlatunnelma ollut sitä, mitä etukäteen oli ajatus. Mutta niinhän se on, että elämä yllättää. Joskus pienesti, joskus rajummin. Silloin on hyvä, että on jotain tuttua ja turvallista johon tarrata. Edes se ripsiväri.

Liikaa liikuntaa, liian vähän pyykinpesua?

Viime viikkoina olen ollut ihan super-energinen. Johtuu varmaan sekä upeasta säästä, että yleisestä hyvästä fiiliksestä. Lisääntyneen energian ansiosta olen harrastanut liikuntaa harva se päivä. Zumbaa, afro-tanssia ja pilatesta viikottain, kaupan päälle lenkkeilyä, potkukelkkailua, barrea, joogaa ja kehonhuoltoa. Siitä on syntynyt positiivinen kierre, joka ruokkii itseään: mitä enemmän liikun, sen energisempi olen ja mitä energisempi olen, sitä enemmän liikun.

Sitten on se asian ikävämpi puoli: pyykkimäärä! Melkein joka päivä pyykkikoriin lentää hikiset treenivaatteet ja jos kerran illat viettää jumppasalissa, ei siinä pyykinpesuun jää aikaa. Maanantain joogaan lähtö jo aiheutti haasteita, kun yksiäkään pitkiä treenihousuja ei ollutkaan puhtaana ja ulkona jatkui megalomaaninen talvi. Ratkaisin ongelman kerrospukeutumisella, vaikka olinkin hassu näky polvisukkineni, joilla jouduin paikkaamaan lyhyiden lahkeiden paljastamia pohkeita. Vaan samapa tuo, on meidän salilla kuulemma kummempaakin nähty!

Vahingosta viisastuneena sain sentään pesukoneen päälle ja pyysin vanhempaa poikaa huolehtimaan pyykin ripustamisesta kuivumaan. Harmitus olikin suuri, kun pyykit löytyi seuraavana päivänä märkinä koneesta. Ja nimenomaan kaikki tekniset treenivaatteet! Ärh! Onneksi tekninen kangas kuivuu nopeasti ja ehdin saada afrotanssitunnille kuivat vaatteet, mutta vasta salissa haistoin tympeän lemun, joka ympärilläni leijui. Pitkään märässä mytyssä muhineet vaatteet olivat alkaneet haista tunkkaiselle, mutta kiireisessä kuivatussessiossa en ollut sitä huomannut. Eipä auttanut muu, kuin yrittää pitää pientä välimatkaa kanssasiskoihin ja kotiin päästyä heittää koko pyykkitelineellinen uudelleen koneeseen. Pientä keskustelua käytiin kotona vastuuntunnosta ja kotitöiden työnjaosta!

Lisääntynyt liikunta on vaatinut vastapainoksi myös hyvää syötävää. Vaikka olen tammikuussa panostanut erityisesti hedelmiin ja vitamiinien saantiin, on muutakin lautasella näkynyt. Olen ihastunut uudelleen vanhaan klassikkoon, munakasrullaan, jonka täytteitä voi varioida mielin määrin. Perheen salilla kävijöillekin kelpaa proteiinipitoinen välipala, joka sopii kyllä mahtavasti myös aamupalalle, jos vain kärsivällisyys riittää odottamaan paistoajan. Tällä viikolla täytin rullan savukinkulla, juustolla ja retrohtavalla herne-maissi-paprika-sekoituksella. Helppo ja maistuva setti, joka ei kaipaa rinnalleen kuin salaatin ollakseen ihan kunnon ateria.

Munakasrulla:
6 munaa
3 dl maitoa
1 tl suolaa
Mustapippuria

Täytteitä maun mukaan: juustoraastetta, jauhelihaa/kinkkua/kasviksia/sieniä tai mitä vain.

Vispilöi munat ja maito sekaisin ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Kumoa leivinpaperin päälle ja levitä pinnalle valitsemasi täytteet. Kääri koko komeus rullalle ja ripottele vielä pintaan vähän juustoraastetta. Paista rullaa vielä hetki, kunnes juusto sulaa.

Ehkä tästä viikosta jotain oppineena ensi viikosta tulee parempi pyykkiviikko!

'Cause I'm in love

Aika ihmeellistä, miten asiat muuttuu. Nuorena olin henkeen ja vereen kesäihminen, mutta nykyään rakastan talvea vähintäänkin yhtä paljon. En tiedä mitään parempaa, kuin paukkuva pakkaspäivä, jolloin aurinko porottaa ja hanget kimmeltää tuhansien pienten timanttien lailla. Tämän päivän säätä täydellisempää en voisi toivoa! Päivän parhaat tunnit kuluikin ulkona metsässä kävellen ja - uskomatonta kyllä tässä pakkasessa - hikoillen.

Hangessa kulkeminen kävi kyllä hyvin treenistä, sen verran hikistä ja hengästyttävää puuhaa se oli. Osan matkaa kuljin kovaksi tallaantunutta polkua, mutta osan matkaa seurailin reittiä, jossa on kyllä polku, mutta kun lunta on tullut paksusti, oli hangessa vain jonkun lumikenkäilijän tallaama reitti. Kengän allahan se sitten upotti niin, että hiki nousi pintaan tarpoessa.

Mutta voi sitä luonnon kauneutta! Taivas oli ihan huimaavan sininen ja metsän siimeksessä valon väri vaihteli sen mukaan, millaisia puita ympärillä oli. Puita peitti paksu lumikerros ja nuoret koivut oli sen painosta taipuneet kaarelle muodostaen pumpulisen näköisiä kaariportteja keskelle metsää. Ei sen maiseman keskellä juurikaan ehtinyt pientä rehkimistä edes huomata.

Vaikka reippaan vauhdin ja hyvän pukeutumisen ansiosta kylmä ei päässyt yllättämään, hiukset jäätyi pakkasessa kuuraisiksi koppuroiksi. Eilen kampaajalla niistä oli napsittu 10 cm pituutta pois ja latvat oli sen jäljiltä hyvässä kunnossa, mutta jäätyminen ei varmaan tehnyt niiden kunnolle kovin hyvää. Pakkasella pitäisikin kääriä hiukset suojaan pipon tai hupun suojaan, jotta eivät moiselle koetukselle joutuisi. No, sitä on enää myöhäistä surra!

Syksyllä neulomani riddari muuten toimi pakkaskelissä ihan loistavasti. Mulla oli alla vain tekninen kerrasto, sen päällä ohut neule ja toppavaatteet, eikä palvelusta ollut tietoakaan. Riddarissa käyttämäni alpakan ja merinovillan yhdistelmä on ihan superlämmin, vaikka lanka on ohutta. Nyt sitten pitääkin siirtyä kurkkimaan lankakaupan valikoimaa ja miettiä mitä puikoille seuraavaksi valitsisi.

Veriappelsiinin raikkautta salaatissa

Veriappelsiinien sesonki on parhaillaan ja värikkäät hedelmäviipaleet onkin tällä viikolla raikastaneet niin smoothieita kuin ruoka-annoksiakin. Tänään ruokaostoksilla inspiroiduin K-supermarketin kaamosresepteistä ja pyöräytin pirteän pakkaslenkin jälkeen mehevän salaatin veriappelsiinista ja mozzarellasta. Mulle ihan uusi yhdistelmä, mutta hyvin toimii! Siinä kauniin värisiä hedelmäviipaleita leikellessäni jäin miettimään hedelmän nimeä: en haluaisi liittää kauniiseen hedelmään mielleyhtymää verestä. Mun mielestä punaisen sävy tuo enemmän mieleen rubiinin kuin veren! Eikö voitais vaihtaa hedelmän nimi yleväksi rubiiniappelsiiniksi? Onhan maamyyräkin vaihdettu kontiaiseksi :) Mutta kai se on ajateltava niin, että jollei nimi miestä pahenna, niin ei sitten hedelmääkään!

Laitanpa vielä salaatin reseptinkin tähän omine muutoksineni, jos jotakuta kiinnostaa kokeilla. Ja kun kuitenkin sen irtolappusen hukkaan/unohdan...

1 veriappelsiini
1 appelsiini
1 mozzarellapallo
ripaus mustapippuria
rucolaa ja pinaattia
2 rkl suolapähkinöitä
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa

Kuori appelsiinit ja viipaloi noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lado lautaselle. Revi mozzarella paloiksi appelsiinien päälle. Ripottele mozzarellan päälle mustapippuria. Ripottele päälle vihreitä lehtiä ja suolapähkinöitä. Valuta pinnalle oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa.

Aamuherkuttelua kevyesti uunibanaanilla

Voi kyllä, vaikka olen vähentänyt sokerin käyttöä, en ole luopunut viikonloppuaamujen herkkuhetkistä. Vaikka croissantit on mun viikonloppuaamujen ikisuosikkeja, ei vatsa ole aina samaa mieltä vehnäisistä nautinnoista. Yritänkin säännöllisesti kehittää pitkille aamiaiselleni uusia herkkuja. Vaihtelu virkistää ja gluteenittomuus on pop! Ja lisäyksi tässä herkussa ei ole lainkaan lisättyä sokeria. Silti se sopisi ihan hyvin vaikka jälkiruuaksi, mutta on kuitenkin mun mielestä parhaimmillaan aamiaisella tai brunssilla.

Banaaneja voi  tehdä niin monta kuin on syöjiä ja lisätä jogurttijäädykkeen ainesten määrää sen mukaan. Jos banaanit on kovin isoja, riittää yhdestä banaanista mainiosti kahdelle, sen verran tuhtia syötävää se on. Ja ainakin itse syön samalla muutakin ja tuo banaani jäödykkeineen on vain osa aamupaa, joten kyllä vatsa täyttyy vähemmästäkin!

1 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl hunajaa
1 tl sitruunamehua

1 banaani
marjoja
kanelia

Sekoita jogurtti, hunaja ja sitruunamehu ja pakasta seosta pari tuntia tai vaikka yön yli.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Paista banaania kuorineen reilu 10 minuuttia, kunnes kuori tummuu. Ota uunista ja leikkaa kuoreen viilto ja täytä vähän pehmenneellä jogurtilla. Lisää päälle marjat ja ripaus kanelia.