Petipotilaana

Syy ruokahaluttomuuteen selvisi nopeasti. Mulle iski sama pöpö kuin Eemelillä jo oli: kuumetta ja oksentelua. Niin rajusti, että nyt alimmat kylkiluutkin on kipeät. Nukuin käytännössä tiistai-illasta torstaihin saakka. Tänään pystyin ensimmäisen kerran syömään kiinteää ruokaa, eli voiton puolella ollaan. Tosin nyt on kuume iltaa kohti TAAS nousussa 😞

Pari päivää on mennyt ohi ihan sumussa. Alan olla ihan ylimaallisen kyllästynyt tähän makoiluun. Kroppaa kolottaa joka paikasta, mikä varmaan osaltaan johtuu jylläävästä viruksesta, mutta osittain myös pitkästä paikoillaan olosta. Joka lihas tuntuu menevän juntturaan. Luojalle kiitos netin ohjatuista joogatunneista! Vartin venyttely auttoi avaamaan pahimpia jumeja ja särky loppui pariksi tunniksi. Ajattelin joogata vielä illalla uudestaan, mutta ei se taida kuumeen noustessa olla viisasta.

Vaikka tuntuu ettei liikkumisesta tule taas hetkeen mitään, vatsa näyttää tällä hetkeltä siltä kuin joku olisi mun nukkuessa salaa käyttänyt mun kehoa Jutan bikini challengeen. Paino tippui vuorokaudessa 2 kg ja koko köntti näyttää kadonneen suoraan tuosta vatsan kohdalta. Olen kuitenkin ihan varma, että Jutan metodi on ainakin triljoonasti hauskempi! Sitä paitsi ei huolta: kunhan ensi viikolla pääsen palaamaan normaali elämään, palaa tuttu pallukka ihan varmasti tuohon vyötärölle nopeammin kuin ehdin edes sanoa "suklaa".

Toivon kaikille ihanaa viikonloppua ja terveyttä talveen! Pitäkää huolta itsestänne! (Ja ostakaa itsellenne kukkia!)

Energiaa smoothiesta

Tänään ei ole oikein ruoka maistunut. Onneksi smoothiesta saa mukavasti energiaa ja usein kylmä juotava smoothie maistuu silloinkin kun ruokaa ei tee mieli. Sekä mangossa että banaanissa on paljon kuituja ja ne pitävätkin nälän poissa pitkään. Kun vielä lisää joukkoon siemen- ja pähkinäpitoista mysliä, voi tällä  juomalla satunnaisesti kuitata lounaan. Muiden ainesten vaaleasta väristä huolimatta mustikka antaa smoothielle vahvan värin. Viime aikoina olen tykännyt enemmän tehdä paksuja, lusikoitavia smoothie-kulhoja, mutta tämä on perinteisempi juotava versio.

1/2 mango

1 banaani

1 dl jäisiä mustikoita

1 dl greippimehua

2 dl jogurttia

3 rkl mysliä

Kuori hedelmät ja mittaa ainekset tehosekoittimeen. Surauta juomaksi.

Pakkasta ja valoilmiöitä

Minä nautin äärisäistä. En siis tietenkään väitä pitäväni hurrikaaneista, tsunameista tai muista vaarallisista ilmiöistä. Tarkoitan näitä kotoisia sääilmiöitä, jotka tekee ihmisistä sosiaalisia. Kun pakkanen paukkuu tai tuuli ujeltaa niin, että puut lähtee juuriltaan, suomalaiset alkavat puhua toisilleen. Kun vesi tulvii katuojissa, sähköt katkeaa tai autot ei pakkasessa käynnisty, ärisijöistäkin kuoriutuu kivoja ihmisiä. Ehkä se on jotain yhteisöllisyyden tunnetta: sitä että samassa veneessä tässä ollaan, sään armoilla! On muka ihan kamalaa, mutta silti myrskyssä näkee paljon enemmän hymyileviä ihmisiä kuin hyvällä säällä. Katsokaa vaikka! Ihmisistä tulee avuliaita ja kaikki muistaa sanoa kiitos pienistäkin asioista. Pidetään toisille junan ovea auki, annetaan tilaa suojatiellä, tarjotaan kyytiä, nostetaan pudonnut lapanen.

Tänään oli juuri sellainen sää. Lämpötila oli -24 c eli tämän talven paras pakkanen. Vastaan tulleet koirat kipristelivät varpaitaan tai hyppelivät kolmen tassun vaihtotekniikalla eteenpäin. Minä kääriydyin useampaan kerrokseen ja suuntasin pellolle, jonne  aurinko paistoi täydeltä terältä. Oli niin kaunista, että napsin matkalla muutaman kuvan. Vasta kotona katsoin ottamiani kuvia. Yllätykseksi yhteen kuvaan oli ilmestynyt hohtavan sinertävä pallo, jonka ympärillä oli punertava kehä. Juu juu, tiedän: pakkanen aiheuttaa kaikenlaista, mutta haluan silti kertoa tarinan, joka tähän peltoon liittyy.

Uuden vuoden yönä kuulin, että kyseisellä pellolla ja viereisessä metsässä käytiin aikanaan verisiä taisteluita punaisten ja valkoisten välillä. Nykyisin metsässä kulkijat ovat hellesäälläkin tunteneet hyytävän kylmiä kohtia tai käden tarttuvan olkapäähän, vaikka ketään ei ole ollut lähellä. Koska kuulin tästä vasta muutama päivä sitten ja nyt tallensin kuvaan jotain, mitä en osaa selittää, niin alkaahan se mietityttää, että kuka kumma siellä ojassa oli. Olisinpa huomannut tuon kuvan jo ulkona, että olisin edes tervehtinyt, jos siellä oli joku muukin kuin minä. Nyt tuntuu vähän epäkohteliaalta, etten sanonut mitään vaikka otin kuvankin. Mutta ehkä hän on tottunut jäämään huomiotta. Tai sitten kyseessä on vaan valoa, lunta ja heijastuksia, jotka ei juttuseuraa kaipaa. Koska olen kauhean utelias, piti vielä Googlesta tarkistaa taustatietoa taisteluista. Selvisi sitten sekin, että juuri tänään tuli 99 vuotta punakaartin järjestäytymisestä. Hassu yhteensattuma.

Niin tai näin; upea sää, kaunis luonto, ihana päivä! Ja vielä koko viikonloppu edessä!

Talvipäivä vihreässä metsässä

Onhan se vähän outoa. Ja ehdottomasti surullista. Ilmasto lämpenee ja luonto on sekaisin. Välipäivinä pihalla puhkesi kukkaan valkoinen orvokki ja skillat ovat myös jo hyvässä vauhdissa. Suren niiden puolesta, kun pakkaset ovat juuri alkamassa, eikä ne pienet kukkaparat siitä varmaankaan ilman lumipeitettä selviä.

Lapsena vuoden ensimmäisenä päivänä hiihdettiin tai oltiin pulkkamäessä. Nyt käveltiin Eemelin kanssa kauniin vihreässä metsässä. Sentään vähän kuuraa oli lehtien pinnalla auringon laskiessa.

Hilaan lapseni säännöllisesti metsään. Toivon, että aikuisena muistelevat millaisia oli lapsuuden talvet, niin kuin minä muistelen nyt niitä pakkastalvia. En osaa edes kuvitella, millaisia Suomen talvet ovat 30 vuoden päästä. Onko lunta silloin enää vain muistoissa?

Metsässä oli kyllä todella kaunista auringon säteiden kuultaessa puiden takaa ja hämärän alkaessa hiljalleen laskeutua. Istuttiin kannon nokassa, hörpittiin lämmintä kaakaota ja nakerrettiin viimeisiä joulupipareita. Juteltiin niitä näitä ja odotettiin paluuta arkeen: kouluun ja töihin. Hetki oli täydellinen päätös joululomalle ja alku uudelle vuodelle!

Lupaus?

Meillä vuosi vaihtui uuteen hyvin perinteisissä merkeissä: pieniä herkkuja pöydässä, kuplivaa juomaa, iloista seuraa, raketteja. Mutta ei yhtään lupausta!

Tai no yksi sittenkin: lupasin itselleni ettei tarvi, jos ei halua. En halua laihtua, en halua olla ilman herkkuja, en polta enkä juuri juo. Enkä halua aloittaakaan. En pidä totaali-kuureista minkään suhteen, en ruuan, juoman tai minkään muunkaan. Uskon lujasti kohtuuteen: kun liikkuu sopivasti, voi herkutellakin sopivasti. Kun rasittaa itseään sopivasti, voi välillä velttoillakin hyvillä mielin. Kun käyttää alkoholia vain satunnaisesti, on turhaa itsensä kiusaamista olla kuukausi täyskiellossa. Mitä jos juuri sen tipattoman tammikuun aikana tekisikin mieli ottaa pakkaslenkin jälkeen kuuma minttukaakao, mutta sitten taas kahteen kuukauteen ei tee yhtään mieli mitään alkoholia. Onko silloin tarpeen kieltää itseltään se minttukaakao? Mun mielestä ei. Joillekin tipaton kuukausi sopii tai on jopa tarpeen, niin sallittakoon se heille.

En juuri seuraa mediassa vellovia laihdutuskeskusteluja, mutta otsikoista voisi päätellä, että hyvinvoinnin ammattilaisetkin puhuvat nykyään enemmän elämäntapamuutoksen kuin laihdutus- ja muiden kuurien puolesta. Kuurin jälkeen kun ihmisellä on tapana palata vanhoihin totuttuihin tapoihin. Minä aion pysyä omissa hyviksi havaituissa tavoissani (ja muutamassa huonossa 😃). 

Tavoitteita toki pitää olla, jos niistä tulee itselle hyvä mieli ja ne parantavat elämän laatua. Mutta muuten: ei tarvi, jos ei halua! Ollaan siis kilttejä itsellemme. Ihanaa vuotta 2017 ihan jokaiselle!

Piipahdus keskiajalla II: Olde Hansa

Kun keskiaikaisiin tunnelmiin oli Tallinnan Legendoja kuunnellessa päästy, päätettiin jatkaa samaan malliin ja nauttia illallinen keskiaikaisessa ravintolassa Olde Hansassa. Tallinnan Legendojen esityksestä sinne on vain kivenheiton matka, jos sitäkään. Itse en ollut siellä aiemmin käynyt, kuullut vain tarinoita sormin syömisestä, litran olutkannuista ja huikeasta tunnelmasta. Meidän 8-vuotias on melkoisen nirso, eikä löytänyt ruokalistalta mitään mieleistään. Koska coca-cola lasketaan Olde Hansassa kuuluvaksi vaarallisiin taikajuomiin, nuoriherra sai tyytyä lasilliseen vettä. Ja sekin lievällä saven maulla höystettynä...

Olde Hansan ruokalista poikkeaa melkoisesti normiravintolan menusta syöminkeineen, mutta ruoka on erittäin hyvää! Olisi ollut todella houkuttavaa kokeilla joku kunnon syöminki alku-, pää- ja jälkiruokineen, mutta lounaaksi syöty tuhti pasta piti järjen päässä ja tyydyin annokseen sienestäjän lohta. (Herkullista!) Sitä paitsi syyllisyys pisteli rinnassa, kun katselin pelkkää vettä hörppivää Eemeliä, joka oli juuri säikytelty henkihieveriin turhan jännittävässä keskiaikaisessa esityksessä. (Voih!!!)

Paikan tunnelma on kyllä ihan vailla vertaa! Valaistuksena oli ainoastaan kynttilöitä, astiat olivat pääasiassa savea ja kalustus muistutti keskiaikaista kievaria. Ja tietysti myös henkilökunnan asut olivat samaa aikakautta. Sormin emme sentään syöneet ja litran tuoppikin jäi minulta kokematta, mutta ei siinä viinilasillisessakaan senttejä mittailtu! Illallinen Olde Hansassa kyllä kruunasi meidän keskiaikaisen teemapäivän. Siitäkin huolimatta, että sieltä matkaa jatkettiin kavilaan etsimään Eemelille juustovoileipää ja lasillista kylmää maitoa! :D

Piipahdus keskiajalla I: Tallinnan Legendat

Meidän perhe vietti Tapaninpäivää Tallinnassa varsin keskiaikaisissa tunnelmissa. Olin lukenet lähelle Raatihuoneen toria auenneesta paikasta, jota kuvaa ehkä parhaiten sanat interaktiivinen historiapläjäys. Mitään selkeää termiä en tähän keksi, koska paikassa yhdistyy teatteri, historia ja kummitusjuna, jossa pitää itse kävellä. Kummallinen, mutta toimiva yhdistelmä!

Olin ennakkoon lukenut, ettei esitystä suositella alle 10 vuotiaille ja suosittelen kyllä ihan samaa. Pidin meidän 8-vuotiasta kovin rohkeana ja otin riskin, mutta kokemus oli vähän liian hurja. Kysyttäessä ei pelottanut yhtään, mutta pienen käden ajoittainen tiukka puristus paljasti tunnelmat. 15-vuotiaalle taas tuli kerrankin historiaa mielenkiintoisessa esitysmuodossa!

Paikka löytyi helposti ihan torin kulmalta ja 40 minuutin esityksen sai valita suomeksi. Lippujen hinta olisi ollut aikuisilta 16,- ja lapsilta 12,-, mutta päästiin jostain syystä alennuksella sisään. Liekö ollut välipäivä ale sielläkin?

400 m2:n tilassa on 9 eri huonetta. Jokaisessa huoneessa kerrotaan joku Tallinnaan liittyvä legenda keskiajalta. Huoneissa tarinaa ohjaa eteenpäin vaihtuva näyttelijä, joka opastaa myös eteenpäin seuraavaan tilaan. Valot ja muut efektit tempaavat mukaan tarinoihin, jotka eivät tosiaan ole ihan kevyimmästä päästä: seiniin muurattuja nuoria tyttöjä, ruttoepidemiaa ja julmia aatelisia. Enpä kerro enempää, etten pilaa joltain elämystä!

Ääni- ja valoefektit oli hyvät, rekvisiitta osittain vähän tökeröä. Tai no, tämä mielipide ehkä johtuu siitä, etten tykkää, että koirista tehdään rumia...

Suosittelen ehdottomasti käymään paikassa, jos keskiaika yhtään kiinnostaa, eikä pelkää kauhistuttavia tarinoita tai ahtaita tiloja. Tallinnan vanhan kaupungin idylliseen tunnelmaan visiitti antaa ihan oman säväyksensä!