Nostalginen juhannusruusu

Vuorokaudessa ei meinaa tunnit riittää. Mika haki mut pihalta puoli yhdeltätoista: alkoi kuulemma pihahommat riittää jo. Tän päivän työnjako meni niin, että mies köllötti riippumatossa ja minä heiluin lapion varressa. Ihan omasta halustani! Operaatio 'kukkapenkin siirto' on edelleen kesken ja kielsin Mikaa koskemasta kasveihin. Epäilin, ettei erottaisi syysleimua rikkaruohosta kumminkaan...

Kasvien siirto on ihan hyvällä mallilla, mutta en millään meinaa pystyä jättämään maahan mitään elävää, mikä sitten jäisi terassin alle. En varsinkaan sen jälkeen kun luin tutkimuksesta, jossa todettiin kasvien kommunikoivan keskenään. En vaan kestä ajatusta, että meidän terassin alla olisi elävältä haudattuna mitään. Siksi viattomasti alkanut taimien siirto onkin muuttunut suuren luokan pelastusoperaatioksi.

Omenapuissa kukinta-aikaan pörisseet otukset on myös tehneet tehtävänsä. Näyttää siltä, että tänä vuonna omenoita tulee huima määrä! Hirmu nopeasti se kukkapaljous on muuttunut pirteän vihreiksi omenan aluiksi. Kukkaloisto ei kuitenkaan ole ohi; kun omena lopetti, juhannusruusu aloitti! Viikonloppuna muutama nuppu aukesi ja tämän viikon helteiden ansiosta koko pensas on yhtä valkeaa kukkaryöppyä. Ja se tuoksu! Se on lapsuuden aurinkoisten päivien tuoksu. Kun laitan pensaan juurella silmät kiinni, voin melkein koskettaa mummolan vaaleanpunaista seinää ja kuulla mummon laulun pyykkejä kesätuuleen ripustaessa. Oi lapsuuden kesät! 

Kesäkukkia

Lähdin tänään hakemaan ihan vaan yhden pussin lisää multaa, että kukkapenkkien siirtoa voi jatkaa. Sitten näin basilikan taimia eurolla, niin pitihän niitä nyt pari ottaa. Ja vastaan tuli vaaleanpunainen pelargonia, joka oli tosi söpö. Mutta ei sitä voi yksinään mihinkään laittaa, joten otin sille pari kaveria. Ja sitten huomasin, että eihän se yksi pussi multaa niille kaikille riitä. Otin sitten kolme säkkiä. Painavaa säkkiä. Onneksi myyjä tykkäsi mun Kaino-mekosta ja sanoi, ettei se päällä voi kantaa multaa ja toi säkit mulle autolle saakka. Itse sain kipsuttaa kukkien kanssa. Tuli kyllä hyvä mieli; mekosta, kukista ja palvelusta!

Sekalainen sakki kesäkukkia pääsi kotona yhtä sekalaiseen sakkiin ruukkuja; oli sinkkivati, saviruukku, rottinkikori ja keraaminen ruukku. Siellä ne nyt ovat sulassa sovussa pihalla, mun monenmoiset löytöni.

Pihalla pakertaminen jatkuu

Uuuh mikä viikonloppu! Nyt ois niinkun väsy. Olen joogannut, zumbannut, kaivanut, istuttanut, kitkenyt ja kastellut. Intouduin perkaamaan noita kukkapenkkejä niin, että lahjoitin ylimääräisiä taimi vieraille ihmiselle Facebookin kautta: neljä juhannusruusua  ja varmaan parikymmentä vuorenkilpeä lähti uuteen kotiin. Yksi rouva toi mukanaan tilalle talviota, jotka odottelee pihalla huomista istutusta. Tänään en millään enää jaksanut. Naapurista sain pussillisen kuunliljoja. Ne oli kaivettu maasta jo useampi päivä sitten, mutta toivotaan että jaksavat vielä lähteä kasvuun. Taimien vaihtelu on hauskaa! Ja mulle ihan uutta...

Huomasin vasta sisään iltapalalle tullessa, etten ole syönyt tänään lämmintä ruokaa ollenkaan. Puutarha vei mennessään; ei huomannut nälkää eikä janoa. Tuorepuuroa marjoilla ja hedelmillä terästettynä kävin sentään välipalaksi syömässä. Herkkua oli!

Pihalla puuhatessa tajusin, miten etuajassa kevät tänä vuonna onkaan. Jopa juhannusruusu puhkesi tänään kukkaan! Ihan omituista! Välillä olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että juhannuksena olisi edes muutama kukka auki ja nyt se sitten kukkii jo toukokuun lopulla. Viinimarjoissa on jo kunnon raskileet, samoin karviaisessa ja mustikassa. Varmaan marjasatokin on sitten etuajassa, saa nähdä kuinka käy!

Löydöt Miikon ystävämyynnistä

Miikon ystävämyynti oli ja meni, mutta onneksi ehdin käväistä siellä. Vaikka yritänkin vältellä tavaran ostamista, tein pari pientä löytöä: kotiin lähti leikkuualusta, jota koristaa ketun kuva, sekä nahkainen Häive-käsikoru. Toi leikkuualusta on kiva; en tiedä raaskinko sen päällä edes leikata mitään, mutta sitä voi käyttää myös tarjoilualustana tai vaikka tauluna. Sitä paitsi ketut on suloisia! Nyt keittiössä häärätessä mun sisäinen kettutyttöni hymyilee aina kun katse osuu tuohon kuvaan.

Miiko on pieni yritys täällä Järvenpäässä, jonka kaikki tuotteet on valmistettu Suomessa. Tuotteiden materiaalit ovat lähinnä vaneria, nahkaa ja villaa. Ostamani leikkuualusta onkin koivuvaneria ja rannekoru maailman pehmeintä hirvennahkaa. Miiko tuli tietoisuuteeni alun perin Vaatepuun kautta; Korento-nahkahame on mun suosikkeja (tosin hankala saada, kun se on aina lainassa) ja Häive-rannekorukin on ollut mulla käytössä muutaman kerran. Nyt on sitten omakin. Korento-hame jäi kyllä mietityttämään. Ystiksessä käydessäni sain vähän vihiä, että syksyllä voisi olla muuttomyynti tulossa. Ehkäpä se Korento siellä odottelee.

Hot jooga; miten paikallaan olo voi sattua?

Pari viime kuukautta on ollut kauheaa kiirettä sekä töissä että kotona. Ja mistäpä sitä ensimmäisenä luopuu, kun aika ei tunnu riittävän? No itsestään huolehtimisesta! Oikeasti omasta ajasta pitäisi pitää kynsin hampain kiinni juuri silloin. Liikunta ja hyvä olo tuo niin paljon energiaa, että kiireettä ja stressiäkin kestää paremmin. Niin siinä vaan kävi, että liikunta on viimeisen parin kuukauden aikana kadonnut kalenterista ja kroppa alkaa jumittua pelottavaa vauhtia.

Olen ollut niin väsynyt, että ajattelin aloittaa tauon jälkeen rauhallisesti joogalla. Valinta oli ihan oikea, mutta kivulias! Käsittämätöntä miten pienessä ajassa lihakset alkaa tuntua siltä kuin ne olisi päällystetty sementtikuorella!?!? Liikkeet, jotka ennen oli mulle helppoja ja mukavia, sai nyt kropan anelemaan armoa. Kiristi, sattui ja jokainen säie vartalossa tuntui pistävän vastaan, kun niitä yritti venyttää. Puolen tunnin jälkeen salin lämmössä tapahtui kuitenkin jotain: tunsin ihan fyysisesti, miten kroppa alkoi antaa periksi ja kireitä lukkoja aukesi. Ihan kuin joku kireä vanne olisi irrotettu reisistä ja pakaroista. Lihakset alkoi rentoutua ja alun kipu katosi. En edelleenkään taipunut samoin kuin ennen, mutta tiedän, ettei se ole ollenkaan mahdotonta. Ja tärkeimpänä kaikesta: se on kiinni vain minusta itsestäni ja siitä mihin aikani käytän.

Kun aamupäivän on kuluttanut joogasalissa jossain tuskan ja nirvanan välimaastossa, ei oikein osaa kytkeä itseään kiire-vaihteelle takaisin. Isot miehet on pelimatkalla ja nuorimmainen lähti kaverin synttäreille, joten mulla on täydellinen hetki viettää lisää aikaa itseni kanssa. Lohisalaattia, kahvia ja ruudulla pyörivä puutarhaohjelma, josta ei tarvi ymmärtää mitään: riittää kun silmien edessä rullaa kauniita kasveja ja värikkäitä kukkia. Siivoaminen saa odottaa, koska joskus vaan on hyvä pysähtyä.

Hullu paljon töitä tekee

Viisas pääsee vähemmällä. Niinhän sitä sanotaan. Nyt on pakko tunnustaa, etten taida lukeutua niiden viisaiden joukkoon. Kun vuosi sitten ostettiin nykyinen koti, yksi sen ihanimpia puolia oli valmis piha. Edelliset asukkaat olivat asuneet tässä 30 vuotta ja olivat tehneet pihasta helppohoitoisen: selkeät istutusalueet, rajatut kukkapenkit, ei leikattavia pensaita. Nurmikon leikkaus ja lannoitus piti riittää. Nautiskelin jo ajatuksesta, että omalla pihalla voi viettää kesää ihan vaan rentoutuen. Ja kuinkas kävikään?

Tänä keväänä on laitettu maahan perunaa, sipulia, punasipulia, ruohosipulia  (lisäksi siirretty muutama vanha ruohosipuli), hernettä, tilliä, persiljaa, kesäkurpitsaa, kurpitsaa, avomaankurkkua, porkkanaa, krassia, kehäkukkaa ja mansikkaa. Kadun varressa kasvoi aitana vanha kartanoruusu, joka rehotti vähän joka suuntaan. Se oli vuosien saatossa levinnyt niin valtavasti, että Mikalta meni 2 viikkoa aikaa kaivaa se ylös. Ja edelleen se yrittää puskea pintaan uusia alkuja. Nyt se on kuitenkin näkyviltä osin poissa ja tilalle on tänään istutettu 23 kpl smaragdituijia. Projekti on vielä sen verran kesken, että maata uuden aidan ympäriltä on siistittävä ja kylvettävä nurmikkoa. Ensin täytyy kuitenkin kerätä pois läjä kiviä, jotka kaivuu-urakan aikana nousi pintaan.

Ja ettei vaan tekemisen puutetta tulisi, on laudat uuteen terassiin tilattu. Siitä taas seuraa se, että terassin tieltä on siirrettävä pois 2 kukkapenkkiä. Nyt on vasta toukokuu, mutta tänään jo huomasin ajattelevani, että ehkä sitten ensi kesänä on aikaa levätä...

Kukkia ja pörriäisiä

Olenkohan mä aiemmin pitänyt toukokuussa silmiä kiinni? Vai enkö ole kiinnittänyt huomiota, kun omassa pihassa ei ole ollut tuollaisia omenapuita? Vai kukkiiko omenapuut tänä vuonna enemmän kuin ennen?

Ne on niin kauniita, että pökerryttää! Olen viettänyt jo jonkun verran aikaa omenapuiden juurella ihastelemassa näkyä, tuoksua ja yllätykseksi myös ääntä! Tuoksu on mieto, kevyt, mutta tuon huikean kukkamäärän ansiosta huumaava. Kun on puiden juurella hiljaa, kuulee myös tasaisen pehmeän surinan. Kymmeniä, ellei satoja erilaisia pikku pörriäisiä uurastaa kukkien kimpussa! Super-ihanaa! Pitkään tästä ei kuitenkaan voi nautiskella; ensimmäiset terälehdet varisee jo maahan...