sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Hyggeä ja hyviä ihmisiä








Lauantai-aamuna ruoka-kaupasta kotiin ajellessa ajattelin, että Järvenpäähän muutto aikoinaan oli elämäni parhaita päätöksiä. Iltapäivällä Järvenpääläinen hyväntahtoisuus sitten vahvistikin ajatusta entisestään. Silloin olin jo liikkeellä ilman autoa ja kävelin keskustasta kotiin päin, kun rankka sadekuuro yllätti. Järvenpääläisillä yrityksillä on tänä kesänä ollut tarjolla laina-sateenvarjoja ja poikkesin kohdalla olleeseen kukkakauppaan katsomaan olisiko niitä sielläkin. Sateenvarjoa ei kukkakaupasta löytynyt, mutta hyvää palvelua ja ihanan myötätuntoinen asiakas sieltä löytyi :)

Ensinnäkin henkilökunta toivotti tervetulleeksi istuskelemaan putiikkiin kunnes sade hellittää. Päivän pelasti kuitenkin se jo ostoksiaan maksamassa ollut asiakas, joka tarjosi kyydin kotiin. Ihania ihmisiä ja yhteisöllisyyttä on siis yhä olemassa! Kuuro ei kestänyt kauaa ja muutaman minuutin automatkan aikana sade jo loppuikin. Kävellen matka olisi kuitenkin ollut ikävä, kun isoa ostoskassia piti kantaa kainalossa kahvojen katkettua sateessa. Paperinen kassi täynnä vaatteita yhdistettynä vesisateeseen ei todellakaan ole toimiva yhdistelmä! Pelkäsin, että kassissa ollut uusi syystakkini kastuu jo ennen käyttöönottoa. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt ja siitä on kiittäminen ihan pelkästään hyväntahtoista kanssaihmistä. Takki pääsi kuivana kotiin ja itsekin pääsin vaihtamaan kuivaa päälle ja käpertymään sohvan nurkkaan villasukkien ja lämpimän kaakaon kanssa.

Myös Eemeli ja meillä yökylässä ollut kummipoika tulivat ulkoa samalla ovenavauksella ja yhtä märkinä kuin minä. Kastumisen takia oltiin ansaittu pientä ekstraa ja kaakaot sai kuorrutteeksi kermavaahtoa, nonparelleja ja vaahtokarkkeja. Näitä erityisiä hetkiä varten kaapissa oli jäljellä yksi pussi vähän tummempaa italialaista appelsiinilla ja kanelilla maustettua kaakota. Varsinainen hyggeily-hetki siitä sitten kehkeytyikin myrskytuulen tuivertaessa ulkona. Kastumisen aiheuttama harmitus unohtui sama vauhtia kuin kaakao lämmitti jäseniä ja kiitollisuus mieltä. Lupaan laittaa hyvän kiertämään ja vastapalvelukseksi auttaa jotain tuntematonta pulassa olijaa heti tilaisuuden tullen <3

3 kommenttia:

  1. Kyllä olikin vaihteleva sää eilen. Sadetta,tuulta ja aurinkoa vuoron perään.
    Tuollaisesta hyväntahtoisuudesta ja avuliaisuudesta tulee varmasti hyvämieli molemmille osapuolille. Onneksi sitä on vielä olemassa.<3
    Järvenpää on hyvä kaupunki!
    Ihanat kuvat, kyllä nyt rupesi tekemään mieli kaakaota ja noita ihania kuorrutteita! :)

    Mukavaa sunnuntaita Hanna!

    VastaaPoista
  2. Ihanan avuliaita ihmisiä, tuosta kyllä tulee hyvälle tuulelle:)

    VastaaPoista
  3. Kiva huomio! On aina ilo huomata, että joku välittää!
    Hyväntuulinen postaus!

    VastaaPoista