tiistai 6. helmikuuta 2018

Kätevän emännän diy-vanulaput



Kun vanulaput on loppu, eikä sairaana pääse kauppaan hakemaan lisää, mitä tekee kätevä emäntä? No kaivaa esiin virkkuukoukun ja puuvillalankaa ja tekee itse! Oikeastihan mä en edes osaa virkata, mutta tiedän sentään mitä ovat ketjusilmukka ja pylväs. Enempää ei sitten tarvinutkaan tietää, kun valmista alkoi jo syntyä. Nämä ekologiset kesto-vanulaput on niin helppo ja nopea toteuttaa, että melkein voisin opetella virkkaamaan jotain muutakin. Ainakin näistä oli hyvä aloittaa ja muutama tarvii vielä tehdä lisää, jos toimivat käytössä toivotulla tavalla. Eka käyttökerta ainakin vaikutti ihan lupaavalta. Kyllähän tuo puuvilla imaisi kasvovettä itseensä vähän enemmän kuin vanulappu, mutta muuten tuntui kivalta käytössä.

Ohjetta lappuihin en kehtaa kertoa. Tai en edes osaa :D Lähinnä vaan yhdistelin niitä  ketjusilmukoita ja pylväitä niin, että tuli sopivan kokoinen pyörylä.

Sairauspäivän piristykseksi sain sentään hankittua kotiin kimpun tuoreita kukkia. Pitkäsen kukkakaupan "puketti" eli vaihtuva viikkokimppu pitää sisällään valikoiman leikkoja ja sopivasti vihreää. Eukalyptuksen oksien tuoksua mun on vaikea vastustaa ilokseni tämän viikon puketista niitä löytyi. Niinpä keittiötä koristaa nyt raikkaan tuoksuinen leikkokimppu :)



12 kommenttia:

  1. No onpa kyllä super hyvä idea. Itse tein joulun alla virkkaamalla tiskirättejä joululahjaksi ja itsellekin tottakai. Olihan ne paljon nätimpiä kuin kaupan vihreät ja keltaiset rätit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea ei kyllä ole oma. Olen nähnyt kuvia noista itsetehdyistä vanulapuista ja ajatellut joskus kokeilla. Nyt sitten tuli sopiva hetki😊 Tiskirätti kuulostaa sen verran helpolta, että voisinpa seuraavaksi kokeilla sellaista!

      Poista
  2. Kiva idea :) Ihana kimppu! Pikaista paranemista Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimppu on kaunis ja tuoksuva ja tautikin meni nopeasti ohi 😊

      Poista
  3. Hauska idea! ...jos osaa virkata!
    Kaunis kimppu!
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Nämä kyllä onnistui, vaikkei kunnolla osaakaan😃 Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Paranin onneksi nopeasti, oli varsin äkkinäinen vatsatauti.

      Poista
  5. Loistoidea nuo virkatut vanulaput! Kaunis kimppu, leikkokukat piristävät aina. Onneksi mahatauti helpotti. Mukavia talvipäiviä! P.s. blogissani on käynnissä kiva hemmottelupaketin arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkäsen kimput on aina niin kauniita❤️ Ja juu tosiaan, onneksi mahatauti meni pian ohi.

      Kiitos muuten vinkistä, kävinkin jo osallistumassa arvontaan. Virkistettä kaipaisin sekä kukille, että itselle😊

      Poista
  6. Nyt sitten vaan lisää virkkausta,siitä se lähtee. Kaunis kimppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti tuosta kimpusta! Ja taisin ihan pikkuisen innostua virkkauksestakin. Ties vaikka innostuisin vielä lisääkin 😊

      Poista