Kotiin pysähtyessä olen sentään saanut jotain aikaan. Siis lähinnä sellaista, mikä on jo syöty. Kuten esimerkiksi tämä laku-sitruunapiirakka:
Laku-sitruunapiirakka
200 g margariinia2 dl sokeria
3 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 sitruuna (kuori raasteena ja mehu puserrettuna)
Lakukastike:
160 g pehmeitä lakupaloja
1 dl sokeria
3 dl vettä
Kuorrutus:
1 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
1 prk (200 g) sitruunarahkaa
Vaahdota huonelämmin margariini ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita sitruunan mehu ja kuoriraaste taikinaan. Levitä taikina leivinpaperoidulle pienelle pellille (23x32 cm). Paista 180 asteessa n. 25 minuuttia. Anna jäähtyä.
Tee lakukastike. Laita kastikkeen ainekset kattilaan ja keitä hiljalleen poreillen 10-15 minuuttia. Kaada blenderiin ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä.
Kuorrutusta verten vaahdota kerma ja vaniljasokeri ja lisää joukkoon sitruunarahka. Levitä seos jäähtyneen piirakkalevyn päälle. Tee lakukastikkeella koristeraidat kuorrutuksen pinnalle. Marmoroi piirakan pinta terävän veitsen kärjellä edestakaisin vedellen.
Lakukastikkeesta tuli tosi hyvää. Sitä aion tehdä toistekin, esim. vaniljajäätelön kanssa kastikkeeksi. Piirakasta tuli muuten vähän littana ja sen takia kuivahko. Mulla oli liian iso pelti tuolle taikinamäärälle... Pöh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti