tiistai 13. lokakuuta 2015

Ei tarvi, jos ei haluu




Upea syyssää vaan jatkuu! Mikäs tällaisessa auringonpaisteessa on lomaillessa. To do-lista olisi taas pitkä, mutta en aio tehdä mitään! Paitsi jos huvittaa. Tänään katselin ikkunasta pihan peittäviä värikkäitä lehtiä ja yht'äkkiä alkoi huvittaa haravointi. Kaivoin haravan varaston nurkasta ja kävelin pihan poikki lehtien rapistessa jalkojen alla. Nostin haravan penkkiä vasten nojalleen ja istuin auringon lämmittämälle penkille. Ei enää huvittanutkaan haravoida. Nautiskelin auringosta, hiljaisuudesta ja rentoutuneesta olosta päiväsaunan jälkeen. Ajatus siitä, ettei tarvi, jos ei haluu, oli niin vapauttava, että päädyin haravoimaan puolet pihasta. Joo tiedän; kuulostaa niin epäloogiselta, ettei tätä ajatuksen juoksua varmaan tajua kukaan. Mut ei tarvii, jos ei haluu!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Metsän rauhassa




Tänään kuljin yksin metsässä auringon laskiessa. Taidan kuunnella liikaa lasten juttuja ja eläydyn sitten niiden tarinoihin. Viimeksi metsässä ollessa pojat puhui hyvyyden metsästä ja pahuuden metsästä ja siellä piilevistä pahoista voimista. Nyt huomasin kiirehtiväni askeleita ja pälyileväni ympäristöä, kunnes pahuuden metsä oli ohitettu... Hyvyyden metsässä kaikki oli kuitenkin hyvin ja selkäpiitä värisyttävä pelko hälveni. Aurinko laski ja oli yhtä aikaa hämärää ja kirkasta. Aurinko oli niin matalalla, että kohti kulkiessa se häikäisi suoraan silmiin ja selän takana oli niin hämärää, ettei nähnyt juuri mitään. Tuoksui sieni, puolukka, sammal. Syksy. Loppu. Oli niin kaunista, että saattoi vain ihailla. Mieli tyhjeni. Kävelin niin hitaasti, että kylmä tuli yllättävän nopeasti. Hengitys huurusi ja sormet kohmettui. Nappasin silti mukaan vielä muutaman puolukan ja suppilovahveron. Mustikoista yöpakkaset oli jo tehneet selvää. Kävellessä tuli mieleen vanha ystävä lapsuudesta, joka sanoi ettei enää halua tulla mun synttäreille, kun aina pitää mennä metsään. Ympyrä sulkeutuu. Vuosien tauon jälkeen viihdyn taas metsässä. Ihan niin kuin lapsena. En ymmärrä, mihin niinä välivuosina eksyin...

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Tuorepuuroa kerroksittain



Metsäretkeltä jäi käteen vähän muutakin kuin käpyjä... Suppilovahveroita, mustikoita ja puolukoita. Uskomatonta, että mustikoitakin voi poimia vielä lokakuussa! Yleensä ne alkaa syksyllä olla jo pehmeitä lölleröitä, mutta nyt ne on vielä ihan kiinteitä ja hyviä. Ja ISOJA!

Suppikset keräsin kaikki yhden neliön alueelta. Todennäköisesti siis niitäkin on paljon, mutta seuranani olleet lapset alkoi hikeentyä mun jatkuvaan pysähtelyyn ja kyykkimiseen. Ja omat haasteensa aiheutti vihoitteleva selkäkin...

Marjoista tein heti aamua odottamaan tuorepuuroa, jonka jätin purkkiin kerroksiksi ja loput pistin sellaisenaan pakastimeen.

Tuorepuuroa kerroksittain

1 dl luonnonjogurttia 
1 dl maustettua rahkaa
1 dl muromysliä
1 dl puolukoita ja mustikoita
Hunajaa maun mukaan

Kokoa ainekset kerroksittain kannelliseen purkkiin. Sulje purkki ja anna muhia yön yli jääkaapissa. Aamulla odottaa herkullinen ja täyttävä aamupala, jonka voi kiireessä vaikka napata lähtiessä mukaan!

Syysistutuksia pihalle







Eilinen metsässä samoilu oli sittenkin vähän liikaa oikuttelevalle selälle. Tänään aamu alkoi kankeana kuin keppihevosella. Otinkin päivän sitten ihan rauhallisesti kotona oleillen ja eilisiä metsäretken tuliaisia hyödyntäen. Pihan ruukuissa on nyt  callunoita, sammalta, jäkälää ja käpyjä. Rottinkiruukun löysin varaston nurkasta edellisten asukkaiden jäämistöstä ja saviruukun toin kahdella eurolla kirpputorilta. Kivan näköistä saa aikaiseksi tosi pienelläkin rahalla!

lauantai 3. lokakuuta 2015

Noidannuoli





Torstaina töihin ajellessa tuli vahva tunne siitä, että sinne ei pitäisi mennä. Kerroin siitä työkavereillekin ja sanoin, että jotain varmaan tapahtuu kun tunne on niin voimakas. Pidin koko päivän kännykkää ja auton avaimia käden ulottuvilla, kun odotin päällekarkaushälytyksen soivan minä hetkenä tahansa. Päivä kului normaalisti ja ajattelin jo, ettei intuitio vaan aina toimi.

Perjantaina se sitten tapahtui. Olin herännyt ihan normaalisti ja olin nousemassa sängyn laidalta kun ristiselässä naksahti ja tuntui kipua. Liike jäi kesken, kun jäin ihmettelemään mitä tapahtui. Ensin nauratti: tähänkö mä nyt sitten jäin. Sitten tajusin, että kyllä: selkä ei oikene enkä sen puoleen pysty kumartumaankaan. Olin siis 45 asteen kulmassa ja jokainen liikahdus sattui. Sain kuitenkin puettua ja lapset herätettyä. Puolihysteerisenä hoin Santerille, että miten mä pystyn istumaan töissä koko päivän, kunnes tulin järkiini. Olisin kelle tahansa muulle samassa kunnossa olevalle todennut, että on hulluutta lähteä töihin, mutta itsellä se ei ensin käynyt mielessä. Pakko oli kuitenkin luovuttaa ja varata aika lääkärille.

Noidannuolihan se sitten kai oli ja kipulääkkeiden kanssa jo hyvää vauhtia paranemassa. Pystyn jo kävelemään pystyasennossa ja jopa normaalilla nopeudella. Eilen pidin lääkäriä hulluna, kun hän tarjosi pelkkiä kipulääkkeitä ja kehotti kävelemään ja maanantaina töihin! Ihmettelin, miten kävelystä voisi olla apua, kun en PYSTY kävelemään. Kipulääkkeiden avulla pääsin kuitenkin ensin liikkeelle ja nyt jo uskon, että tästä oikeasti paranee nopeasti.

Perjantai meni kuitenkin sohvalla maatessa ja tajusin, että intuitio oli ollut sittenkin oikeassa: jos en olisi torstaina mennyt töihin js istunut koko päivää tietokoneen ääressä,  noidannuoli tuskin olisi iskenyt. Oli vaan loogisempaa olettaa uhkan tulevan ulkopuolelta.

Liikkeelle päästyäni lähdin perheen vastusteluista huolimatta metsään. Käveleminen on siellä paljon mukavampaa kuin kaupungin kaduilla ja samalla mieli lepää. Ja olihan mulla puhelin, jolla olisi tarvittaessa voinut soittaa apua.

torstai 1. lokakuuta 2015

Kurpitsakarnevaaleilla







Koiramäen Pajutallin kurpitsakarnevaalit oli taas ihanat! Viime vuonna ihastuin karnevaalien värikkääseen tunnelmaan ja tänä vuonna merkkasin tapahtuman kalenteriin hyvissä ajoin. Ja kannatti taas käydä! Pojat mennä viipotti peikkopolulla, herkutteli hattaralla ja ihasteli söpöjä eläimiä. Minä istuskelin auringossa kahvilla ja nautin ympäröivästä kauneudesta. Olen huomannut, että rentoudun parhaiten silloin, kun ympäristö viehättää silmää. Nyt kaikki oli kohdallaan; vanha maalaistalomiljöö, vielä vihreänä rehottava luonto, mielikuvituksekkaat pajutyöt ja värikkäät kurpitsat ja syyskukat. Hyvä mieli tulee myös siitä, että lapset viihtyy. Pihan eläinten ja lasten aitan lisäksi Pajutalli on tähän mennessä ainokainen sisustusliike, jonka Eemelikin haluaa koluta läpi huone huoneelta ja sehän sopii mulle! Äitikin saa hypistellä rauhassa kaikkia ihanuuksia!





lauantai 26. syyskuuta 2015

Kodin ja koulun päivä

Perjantaina vietettiin kodin ja koulun päivää. On hieno idea kutsua vanhemmat ja isovanhemmat päiväksi tutustumaan nykykoulumaailman arkeen! Otin sitä varten lomapäivän töistä, vaikka oikeasti meinaan hukkua töihin. Eemelin koulu meni kuitenkin tärkeysjärjestyksessä edelle...

Oli mukavaa lähteä aurinkoisena aamuna kävellen kouluun. Yhtä mukavaa oli huomata kuinka paljon uusia tuttuja Eemelin koulun aloittaminen on tuonut myös minulle. Eemeli on laajentanut kaveripiiriään kesän ja syksyn aikana tosi paljon!

Kouluaamu alkoi ruokalassa ekaluokkalaisten oppimia uusia lauluja kuunnellessa. Musta oli jotenkin tosi liikuttavaa kun huomasin, että pienten laulaessa isompien luokkien oppilaita alkoi kertyä yläkerroksen kaiteelle kuuntelemaan ja katselemaan. Ne oli siellä ylhäällä niin suojelevan oloisia...

Laulujen jälkeen siirryttiin luokkiin ja saatiin seurata oppituntia. Ihan normi oppitunti se ei kuitenkaan ollut. Lähinnä meille vanhemmille esiteltiin erilaisia opetustapoja, joita nykyään käytetään. Oli huvittavaa seurata ekaluokkalaisten touhua luokassa. Kaikki pysyivät suurin piirtein omalla paikallaan, mutta tuolilla istuminen näytti olevan toisille vähän vaikeampaa: joku seisoi, joku makasi mahallaan pulpetilla, joku pyöri sinne tänne ja pudottuaan lattialle totesi vain, että tuoli on liian liukas! Opettaja säilytti hermonsa ihailtavasti!

Välitunti olikin sitten ihan oma lukunsa. Koulun piha on hyvin suunniteltu ja tosi viihtyisä. Siellä on huomioitu hienosti eri ikäisten lasten tarpeet. Lasten käytös sai mut kuitenkin ymmärtämään, miksi oma poika on jatkuvasti mustelmilla ja ruhjeilla ja toivoo, ettei välitunteja olisi niin paljon. Leikit oli tosi rajun näköisiä. Siellä tönittiin ja tuupittiin ja tiputettiin keinusta. Puhuttiin toisille rumasti ja oltiin ilkeitä. Lapsia on pihalla reilusti yli sata ja valvojia kaksi. Eskarissa aikuisia oli yleensä neljää lasta kohden yksi, joten ekaluokkalaiselle muutos on valtava ja näyttää saavan olon aika turvattomaksi. Ei siinä paljon keinuminen enää kiinnosta, kun 20 cm pidempi ja 10 kg painavampi tyyppi tempaisee vauhdissa keinun kettingistä kiinni ja ravistelee kunnes sieltä putoaa. Eikä tarkoitus selvästikään ollut kiusata; se vaan vaikutti olevan ihan normaali tapa ilmoittaa keinuvuoron vaihtumisesta.

Eemeli oli sitä mieltä, että turhan rajuja leikkejä ei missään tapauksessa saa ottaa aikuisten kanssa puheeksi, koska ketään ei kiusata. Välitunnit nyt vaan on kurjia, kun aina sattuu johonkin. Mun mielestä se on väärin, koska välitunnin tarkoitus on olla lapsille hengähdystauko oppituntien välissä, eikä liian usein toistuva painajainen. Pihan touhua ihmetellessäni ajattelin, että kun tulee se päivä kun olen työtön, ilmoittaudun lähimmälle ala-asteelle vapaaehtoiseksi välituntivalvojaksi. Ehkä useamman aikuisen läsnäolo rauhoittaisi leikkejä vähän ja toisi ainakin pienimmille turvallisemman olon.