lauantai 3. lokakuuta 2015

Noidannuoli





Torstaina töihin ajellessa tuli vahva tunne siitä, että sinne ei pitäisi mennä. Kerroin siitä työkavereillekin ja sanoin, että jotain varmaan tapahtuu kun tunne on niin voimakas. Pidin koko päivän kännykkää ja auton avaimia käden ulottuvilla, kun odotin päällekarkaushälytyksen soivan minä hetkenä tahansa. Päivä kului normaalisti ja ajattelin jo, ettei intuitio vaan aina toimi.

Perjantaina se sitten tapahtui. Olin herännyt ihan normaalisti ja olin nousemassa sängyn laidalta kun ristiselässä naksahti ja tuntui kipua. Liike jäi kesken, kun jäin ihmettelemään mitä tapahtui. Ensin nauratti: tähänkö mä nyt sitten jäin. Sitten tajusin, että kyllä: selkä ei oikene enkä sen puoleen pysty kumartumaankaan. Olin siis 45 asteen kulmassa ja jokainen liikahdus sattui. Sain kuitenkin puettua ja lapset herätettyä. Puolihysteerisenä hoin Santerille, että miten mä pystyn istumaan töissä koko päivän, kunnes tulin järkiini. Olisin kelle tahansa muulle samassa kunnossa olevalle todennut, että on hulluutta lähteä töihin, mutta itsellä se ei ensin käynyt mielessä. Pakko oli kuitenkin luovuttaa ja varata aika lääkärille.

Noidannuolihan se sitten kai oli ja kipulääkkeiden kanssa jo hyvää vauhtia paranemassa. Pystyn jo kävelemään pystyasennossa ja jopa normaalilla nopeudella. Eilen pidin lääkäriä hulluna, kun hän tarjosi pelkkiä kipulääkkeitä ja kehotti kävelemään ja maanantaina töihin! Ihmettelin, miten kävelystä voisi olla apua, kun en PYSTY kävelemään. Kipulääkkeiden avulla pääsin kuitenkin ensin liikkeelle ja nyt jo uskon, että tästä oikeasti paranee nopeasti.

Perjantai meni kuitenkin sohvalla maatessa ja tajusin, että intuitio oli ollut sittenkin oikeassa: jos en olisi torstaina mennyt töihin js istunut koko päivää tietokoneen ääressä,  noidannuoli tuskin olisi iskenyt. Oli vaan loogisempaa olettaa uhkan tulevan ulkopuolelta.

Liikkeelle päästyäni lähdin perheen vastusteluista huolimatta metsään. Käveleminen on siellä paljon mukavampaa kuin kaupungin kaduilla ja samalla mieli lepää. Ja olihan mulla puhelin, jolla olisi tarvittaessa voinut soittaa apua.

torstai 1. lokakuuta 2015

Kurpitsakarnevaaleilla







Koiramäen Pajutallin kurpitsakarnevaalit oli taas ihanat! Viime vuonna ihastuin karnevaalien värikkääseen tunnelmaan ja tänä vuonna merkkasin tapahtuman kalenteriin hyvissä ajoin. Ja kannatti taas käydä! Pojat mennä viipotti peikkopolulla, herkutteli hattaralla ja ihasteli söpöjä eläimiä. Minä istuskelin auringossa kahvilla ja nautin ympäröivästä kauneudesta. Olen huomannut, että rentoudun parhaiten silloin, kun ympäristö viehättää silmää. Nyt kaikki oli kohdallaan; vanha maalaistalomiljöö, vielä vihreänä rehottava luonto, mielikuvituksekkaat pajutyöt ja värikkäät kurpitsat ja syyskukat. Hyvä mieli tulee myös siitä, että lapset viihtyy. Pihan eläinten ja lasten aitan lisäksi Pajutalli on tähän mennessä ainokainen sisustusliike, jonka Eemelikin haluaa koluta läpi huone huoneelta ja sehän sopii mulle! Äitikin saa hypistellä rauhassa kaikkia ihanuuksia!





lauantai 26. syyskuuta 2015

Kodin ja koulun päivä

Perjantaina vietettiin kodin ja koulun päivää. On hieno idea kutsua vanhemmat ja isovanhemmat päiväksi tutustumaan nykykoulumaailman arkeen! Otin sitä varten lomapäivän töistä, vaikka oikeasti meinaan hukkua töihin. Eemelin koulu meni kuitenkin tärkeysjärjestyksessä edelle...

Oli mukavaa lähteä aurinkoisena aamuna kävellen kouluun. Yhtä mukavaa oli huomata kuinka paljon uusia tuttuja Eemelin koulun aloittaminen on tuonut myös minulle. Eemeli on laajentanut kaveripiiriään kesän ja syksyn aikana tosi paljon!

Kouluaamu alkoi ruokalassa ekaluokkalaisten oppimia uusia lauluja kuunnellessa. Musta oli jotenkin tosi liikuttavaa kun huomasin, että pienten laulaessa isompien luokkien oppilaita alkoi kertyä yläkerroksen kaiteelle kuuntelemaan ja katselemaan. Ne oli siellä ylhäällä niin suojelevan oloisia...

Laulujen jälkeen siirryttiin luokkiin ja saatiin seurata oppituntia. Ihan normi oppitunti se ei kuitenkaan ollut. Lähinnä meille vanhemmille esiteltiin erilaisia opetustapoja, joita nykyään käytetään. Oli huvittavaa seurata ekaluokkalaisten touhua luokassa. Kaikki pysyivät suurin piirtein omalla paikallaan, mutta tuolilla istuminen näytti olevan toisille vähän vaikeampaa: joku seisoi, joku makasi mahallaan pulpetilla, joku pyöri sinne tänne ja pudottuaan lattialle totesi vain, että tuoli on liian liukas! Opettaja säilytti hermonsa ihailtavasti!

Välitunti olikin sitten ihan oma lukunsa. Koulun piha on hyvin suunniteltu ja tosi viihtyisä. Siellä on huomioitu hienosti eri ikäisten lasten tarpeet. Lasten käytös sai mut kuitenkin ymmärtämään, miksi oma poika on jatkuvasti mustelmilla ja ruhjeilla ja toivoo, ettei välitunteja olisi niin paljon. Leikit oli tosi rajun näköisiä. Siellä tönittiin ja tuupittiin ja tiputettiin keinusta. Puhuttiin toisille rumasti ja oltiin ilkeitä. Lapsia on pihalla reilusti yli sata ja valvojia kaksi. Eskarissa aikuisia oli yleensä neljää lasta kohden yksi, joten ekaluokkalaiselle muutos on valtava ja näyttää saavan olon aika turvattomaksi. Ei siinä paljon keinuminen enää kiinnosta, kun 20 cm pidempi ja 10 kg painavampi tyyppi tempaisee vauhdissa keinun kettingistä kiinni ja ravistelee kunnes sieltä putoaa. Eikä tarkoitus selvästikään ollut kiusata; se vaan vaikutti olevan ihan normaali tapa ilmoittaa keinuvuoron vaihtumisesta.

Eemeli oli sitä mieltä, että turhan rajuja leikkejä ei missään tapauksessa saa ottaa aikuisten kanssa puheeksi, koska ketään ei kiusata. Välitunnit nyt vaan on kurjia, kun aina sattuu johonkin. Mun mielestä se on väärin, koska välitunnin tarkoitus on olla lapsille hengähdystauko oppituntien välissä, eikä liian usein toistuva painajainen. Pihan touhua ihmetellessäni ajattelin, että kun tulee se päivä kun olen työtön, ilmoittaudun lähimmälle ala-asteelle vapaaehtoiseksi välituntivalvojaksi. Ehkä useamman aikuisen läsnäolo rauhoittaisi leikkejä vähän ja toisi ainakin pienimmille turvallisemman olon.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Koekeittiössä tapahtuu taas


Kun kesällä muutettiin kotiin, jossa on aina valmis kiuas, on saunomisesta tullut viikonloppuaamujen luksusta. On mahtavaa, kun lämpimään saunaan voi mennä vaikka suoraan sängystä! Viime sunnuntaina laitoin saunomisen ajaksi puuron porisemaan ja päästiin saunasta suoraan aamupuurolle. Tänään aamu aloitettiin appelsiini-kardemumma-pannareilla. Ohje on napattu viimeisimmästä Ruoka-Pirkasta. Ohjeen mukaan tästä piti tulla n. 6 kpl, mutta mulla 16 kpl oli kyllä lähempänä totuutta.

Mausteiset pikkupannarit


1 dl maustamatonta jogurttia
1 dl maitoa
2 kananmunaa
1 appelsiini 
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemumma
1 tl ruokasoodaa

Lisäksi öljyä paistamiseen ja valmiiden pannareiden keralle vaikka vaahterasiirappia, rahkaa ja hedelmäpaloja.

Sekoita jogurtti ja maito ja vatkaa joukkoon munat. Raasta appelsiinista kuori ja sekoita taikinaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan tasaiseksi seokseksi.

Paista öljyssä lettupannulla paksuja pannareita pari minuuttia per puoli. Nauti suosikki lisukkeiden kanssa!

Minä lorautin päälle vaahterasiirappia, pari lusikallista vaniljarahkaa ja appelsiinin kuutioita.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Elossa!







Ihan meinaa tuntua siltä, että voisin kesän jäljiltä taas heräillä eloon. Kuulostaa kummalliselta, mutta kesä oli pitkä ja raskas. Onneksi se on ohi! Vuosi vuodelta huomaan pitäväni syksystä enemmän ja enemmän. On ihanaa, kun illat alkaa hämärtyä, puut ja pensaat notkuu hedelmien ja marjojen painosta ja luonto muuttuu päivä päivältä värikkäämmäksi. Ja tuoksu! Syksyinen metsä tuoksuu kypsältä ja valmiilta, raikkaalta ja kostealta. Olen kuullut sanottavan, että kevät on uusi alku, mutta mun mielestä se ei mene niin; syksy on uusi alku! Syksyllä saa karistaa harteiltaan kaiken vanhan ja käpertyä villasukissa sohvan nurkkaan ja olla rauhassa itsensä kanssa. Saa vihdoin rentoutua kesän jäljiltä, eikä ole pakko yhtään mitään. Kun vihdoin saa pysähtyä, mieli lähtee liikkeelle. Mulla syksy on vuoden luovinta aikaa. Vasta kun kroppa pysähtyy, mieli alkaa pulputa uusia ideoita...

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Raparperikiisseli


Voiko kesäisempää ja perinteisempää makuyhdistelmää ollakaan? Tänään päivä päätettiin raparperista ja tuoreista mansikoista tehdyllä kiisselillä. Maistui ihan lapsuudelta...

Mansikkainen raparperikiisseli

1 litra vettä
1,5 dl sokeria
3 raparperin vartta pilkottuna
2 dl mansikoita
4 rkl perunajauhoja

Keitä raparperikuutiot pehmeäksi sokeroidussa vedessä. Nosta kattila liedeltä. Sekoita perunajauhot lasilliseen kylmää vettä ja kaada ohuena nauhana keittoon hyvin sekoittaen. Nosta kattila takaisin liedelle ja anna kiehahtaa. Muussaa mansikat ja sekoita kiisselin joukkoon. Anna jäähtyä ja nauti kesästä!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Niin kauniilta näyttää hän taivasta vasten





Jos huvipuistoista puhutaan, maailmanpyörä on tylsin laite, jonka tiedän. Jokin niissä silti viehättää... Ehkä eniten se miltä ne näyttää taivasta vasten: ne värit ja se korkeus. Yleensä alan haukotella jo ensimmäisen nousun aikana, mutta tänään näkymät jaksoi sentään vähän kiinnostaa, kun en ollut suostunut moiseen kyytiin pitkään aikaan.  Tajusin samalla, etten ollut käynyt Linnanmäellä moneen vuoteen ja viimeksi kun olen käynyt, olin ilman ranneketta lapsen vahtina. Nyt olikin sitten monta laitetta, joissa en ollut aiemmin käynyt.
Kaikkiin en päässyt nytkään, kun yksin se ei ole kivaa, Santtu karkasi kaverinsa kanssa ja Eemelillä ei vielä pituus riitä hurjimpiin laitteisiin. Maaginen 120 cm pituus on kuitenkin saavutettu ja pikkulasten laitteet voitiin unohtaa, jeeeee! Ihan mahtavaa, että Eemelin kanssakin pääsee jo moneen "oikeaan" laitteeseen! Ja Santun sain seurakseni Ukkoon ja Rakettiin, wu-huu! Esitinkin pojille lahjatoiveen loppuelämää varten: pyysin, että kun ne on isoja, eikä mulla ole enää ketään lasta huvittelukaveriksi, ne veisi mut äitienpäivä-lahjaksi huvipuistoon ja kierrettäisiin yhdessä kaikki laitteet! Sitä odotellessa...!