keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Keventäjän aamuherkku: chiapuuro-smoothie



Jotkut päivät tuntuu täydellisiltä ilman sen ihmeellisempää syytä. Lauantai oli juuri sellainen päivä. Rauhaa, rentoutumista, lukemista ja liikuntaa. Onni kupli sydämessä ja ihmetytti miten arki voi joskus hemmotella sielua niin, ettei meinää uskoakaan. Ehkä se on kiinni omasta asenteesta, ehkä jostain taikapölystä, jota sattumalta leijailee kohdalle juuri oikeaan aikaan ja saa katsomaan omaa elämää ruusunpunaisten linssien läpi.

Mun ilon hetkeni koostui pienistä arkisista asioista, jotka olisi helposti voineet jäädä huomiotta. Välillä elämäänsä kuitenkin katselee kaikki aistit auki ja tajuaa, miten paljon on aihetta kiitollisuuteen. Asioita, jotka jonain toisena hetkenä olisi pieniä ja vähäpätöisiä.



Vielä reilu vuosi sitten kärvistelin selkäkipujen kanssa ja jos oikein pinnistän, pystyn nyt olemaan siitä ehkä ihan pikkuisen kiitollinenkin. Ilman sitä ajanjaksoa en nyt ymmärtäisi miten mahtavaa on olla terve! Iso kiitollisuuden aihe onkin, että nyt pystyin joogaan, zumbaan vielä lisäksi tein pitkän metsälenkin. Kaikki asioita, joista nautin! On ihana tunne päästä liikkeelle ja karistaa jouluisen herkuttelun tuomaa tunkkaista oloa.

Liikunnan lisäksi myös ruokavalio on keventynyt joululoman jälkeen. Kun jo aamulla aloittaa terveellisellä aamupalalla, tuntuu olo energisemmältä koko päivän. Lauantain aloitinkin täyttävällä chia-tuorepuurolla, jonka olin tehnyt jo illalla valmiiksi jääkaappiin turpoamaan. Olen huomannut, että mulla chian siemenet pitää tosi hyvin nälän poissa ja vatsa voi muutenkin paremmin kuin vaikka leipää syömällä. Kun tuorepuuroon vielä yhdistää marjaisaa smoothien, on valmiina herkullinen ja täyttävä aamiainen.


Tuorepuuro:
2 dl mansikkajogurttia
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl chian siemeniä

Smoothie:
2 dl jogurttia
2 dl kohmeisia mansikoita
1 banaani

Sekoita puuron ainekset keskenään ja anna turvota jääkaapissa kannellisessa astiassa yön yli. Laita smoothien ainekset blenderiin surauta tasaiseksi. Lusikoi puuro aamulla tarjoiluastiaan ja kaada päälle mansikkainen smoothie. Lisää marjoja päälle.

Hurjan helppo aamiainen siis, pitää vain muistaa valmistella jo illalla :)

3 kommenttia:

  1. Kiitos terveyspommien ohjeista.
    On ihan mahtavaa huomata kunnon kohonneen ja virran lisääntyneen sekä kehoon, että mieleen.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Herkuttelu on ihanaa, mutta rajansa kaikella tai alkaa olo alkaa tuntua raskaalta. Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Kiitos reseptistä, näyttää herkulliselta. Selkäkipu on kyllä jotain kamalaa ja sehän vie ja nielee kaiken, nukkumisen, liikkumisen ihan kaiken. Onneksi nyt on paremmin. <3

    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista