torstai 19. heinäkuuta 2018

Perhosia ja pörriäisiä


 

Tänä kesänä on tullut liikuttua metsissä ja niityillä tavallistakin enemmän. Hyvät säät on mahdollistaneet kävelylenkit myös luonnossa, kun märällä säällä pysyn mieluummin teillä ja pururadoilla. Luonnossa liikkuessa olen samalla kerännyt villiyrttejä ja mun säilömisvimma puhkesikin tänä vuonna kukkaan jo kesäkuun alussa, kun kuusenkerkät ja nokkoset aiheutti pienen inspiroitumisen.


 Yhtä paljon kuin villiyrteistä, olen ihastununut myös perhosista ja pörriäisistä, joita niittyjen ja piennarten runsas kukkamäärä vetää puoleensa. Mies sanoikin, että mun kanssa lenkkeily on kuin koiraa ulkoiluttaisi kun joka pusikkoon pitää pysähtyä; joko kuvaamaan tai keräämään jotain.
-Ok, tunnustan, mutta teen sitä vain yksin liikkuessa tai Mikan kanssa. Muussa lenkkiseurassa pidättäydyn MELKEIN aina, vaikka näkisin matkan varrella mitä!



Kesäisiä ötökkäkuvia voinkin sitten katsella paukkuvina pakkasiltoina ja muistella tätä uskomatonta hellekesää. Vähän jo harkitsen kuvakollaasin tekemistä seinälle, mutta sopivaa paikkaa ei oikein kotoa löydy. Ehkä sitten säiden viilettyä ehtii sisälläkin katsella paikkoja taas sillä silmällä. Toistaiseksi kesä jatkuu pihan puolella.

 


Lämpöä, iloa ja kauniita hetkiä kesääsi toivotellen
-Hanna

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia olet napsinut, näitä on sitten ensi talvena aivan mieletöntä katsella. <3

    Ihanaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista