maanantai 12. helmikuuta 2018

Koko viikonloppu yhdessä päivässä




Olen lukenut tarinoita ihmisistä, jotka saavat kotityöt jaettua tasaisesti pitkin viikkoa. Ja jopa sellaisista, joiden koti pysyy aina siistinä. Olen kyllä tavannutkin muutaman, mutta he ovat asuneet yksin. Perheellisten työssäkäyvien aina siisteistä kodeista en ole ihan varma, että ovatko vaan urbaania legendaa vai voiko joku siinä tosiaan onnistua. Minä en onnistu. Käytänkin arkena yhden huoneen taktiikkaa. Se tarkoittaa sitä, että olohuoneen on oltava niin siisti, että töiden jälkeen siellä voi rentoutua ilman että katse osuu koko ajan johonkin, mikä pitäisi hoitaa. Se yksi huone saa luvan riittää mulle (toisin oli ennen lapsia). Niissä muissa huoneissa käydessä en sitten katsele ympärilleni sen enempää kuin on pakko. Olohuoneessa voin istua rauhassa ja hyvällä mielikuvituksella varustettuna kuvitella, että muutkin huoneet on ihan ok. "Poissa silmistä, poissa mielestä" on välillä ihan toimiva ratkaisu :) Ainakin armollinen!

Viikkosiivous jää yleensä viikonloppuun. Viikonloppuna, jolloin koko lauantai on varattu, on sunnuntai vedettävä täysillä alusta loppuun. Yhteen päivään on mahdutettava kotityöt, liikunta ja rentoutuminen. Viime lauantai vierähti hautajaisissa, joten sitten oli vuorossa suoritusten sunnuntai. Pyykit, tiskit, imurointi, ruuan laitto, laskiaispullia, marjakiisseliä, nuorimmaiselle sopivien suksien etsintää, hiihtoa, pulkkamäkeä, potkukelkkailua, jumppaa ja Eemelin kanssa matematiikan kokeisiin valmistautumista. Phiuuuuuuu.... Ja pitkä uloshengitys!



Ilman muuta hauskinta oli hiihtäminen ja pulkkamäki. Siinä välissä piipahdettiin kotona syömässä ja laskiaispullalla. Ihan tuli lapsuus mieleen, vaikka pullat olikin Pirkan paistoa vaille valmiita eikä omatekoisia, niin kuin mummolassa aina oli. Ulkonäkökin niissä oli mitä oli, kun raesokeri oli päässyt loppumaan ja pullat jäi siinä tohinassa uuniinkin hetken liian pitkään. Mutta se lumessa pyöriminen posket punaisena ja pullan välistä pursuava pehmeä kermavaahto palautti mieleen muistoja lapsuuden talvista. Kerroinkin mäki-matkalla Eemelille mäen laskusta mummolassa, kun laskettiin pikkuserkkujen kanssa keskellä tietä. Vastaan tuli auto, jonka kuljettaja kurvasi ojaan meitä väistääkseen. Pelästyttiin niin paljon, että lähdettiin metsään pakosalle, mutta ei tajuttu että hangessa kahlatessa meidät jäljittää hyvin pian. Vaari meidät sitten metsästä löysikin, eikä yhtään vihaisena, ainoastaan kauhean huolissaan. Siihen loppui kyllä laskemiset autotiellä! Onneksi ei käynyt pahemmin.

Loppuillasta keskityinkin sitten pienen hetken ihan vain itseeni. Saunan jälkeen kasvonaamio, lukemista ja vierellä ansaittu minttukaakao. Sunnuntai suoritettu!

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja mitä tuohon omaan lapsuuteen tulee niin silloinhan elettiin niin paljon vaarallisemmin kuin mitä nykylapset. Itsekin mentiin aina ojaan aura-autoa piiloon, no tosi fiksua kun se entisajan aura-autolla oli hieman erilainen se lumenheitto vempain, sinnehän joskus joku lapsi menehtyikin.
    Voi että minä niin haluaisin että koti pysyisi aina niin siistinä että vaikka Niinistö voisi tulla yllärivierailulle mutta tää perhe haittaa mun siisteyttä, siitä eilenkin sain kamalan kohtauksen kun romuja oli siellä täällä. Näillä mennään, onneksi on ihana, rakas perhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, että ennen elettiin vaarallisemmin. Omille lapsille ei kaikista sen ajan touhuista uskalla kertoakaan, etteivät kokeile perässä :) Onneksi niillä on sentään kypärät, kännykät ja heijastinliivit, että voi päästää ovesta ulos!
      Minä kanssa kaipaan siisteyttä, mutta kummasti tuo perhe saa aikaiseksi pyörremyrskyn aina kotiin saapuessaan. Silti ovat niin rakkaita koko sakki ❤️

      Poista
  2. Kiva postaus! Ihania muistoja. Jotenkin tuntuu, että talvet oli kunnon talvia ja myös kesät kesiä ennen. Nyt tuota epävakaata riittää jokaiseen vuodenaikaan.
    Huushollin järjestyksestä ei kannata stressata vaan juuri elää hetkessä. Kun lapset on isoja hoituu siivoaminen jo ihan eri tavalla.
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuuden talvet oli lumisia ja kesäisin paistoi aurinko aamusta iltaan, eikö vaan :) Ehkä aikakin vähän kultaa muistoja, mutta onhan tämä ilmasto jo paljon muuttunut.

      Näin yritän tehdä, etten siitä siivoamisesta stressaisi, mutta kyllä siisteys mua silti jotenkin rauhoittaa. Nautin siitä kun tavarat on järjestyksessä ja voin silloin paremmin rentoutua. Mutta aikansa kutakin, niin kuin sanoit. Joskus varmaan vielä kaipaan tätä nykyistä lasten aiheuttamaa touhua. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Välillä olemme miehen ja ystävien kanssa mietitty, kuinka olemme selvinneet hengissä lapsuudesta ja nuoruudesta. Parempi kun ei kerro keikkia tempauksia lapsilleen ;)
    Minä olen ns. himosiivooja ja koti on viikollakin järjestyksessä, kunnes mies palaa viikonlopuksi maailmalta reissuiltaa. Sitten voin vain niellä kiukun ja harmistuksena ja väistellä kasseja ja nyssyköitä, joita on jokapaikassa...pikkasen ärsyttää ;)
    No sellaista se on kun ei asu yksinään ja yksineläjäkin saa helposti kotinsa hurlumhei :D

    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa juuri Nannille sanoinkin, ettei lapsille voi kaikkea omista lapsuuden seikkailuista kertoakaan :D
      Ja joo, kyllä yksineläjäkin saa paikat sekaisin, mutta silloin voi olla kiukkuinen vain itselleen eikä varmaankaan saa riitaa aikaiseksi :) Mulla palaa välillä käämit, kun perheessä muiden siisteystaso ei vastaa omia odotuksia ja muilla ei tunnu olevan mitään ongelmaa asian kanssa. Mielummin sitten hoidankin siivoamiset itse kuin marmatan muille :D

      Poista