perjantai 24. lokakuuta 2014

Mansikka-vadelma granola


Mä en ole koskaan pitänyt myslistä, mutta kun maistoin ekan kerran muromysliä, aloin jo vähän pehmentää mielipidettäni. Mansikkainen muromysli on meinaan ihan mielettömän hyvää, mutta siinä on ihan hirveästi sokeria, niin mikään päivittäinen herkku se ei ole. Siitä sain kuitenkin innoituksen tehdä itse granolaa. Ja niin meillä sunnuntai-aamuna uunista tuli kanelin tuoksu ja rouskuvaa herkkua pääsin ripottelemaan jogurtin päälle. Tämä hakkaa kyllä kaupan myslit mennen tullen. Tai siis mun mielestä tietenkin, koska myslit maistuu pahalle.

Kaurahiutaleita ja rusinoita löytyi kaapista ja muut ainekset granolaan ostin Punnitse & Säästä -kaupasta. Järvenpäässä on muuten ketjun suurin myymälä. Varmaan ainoa asia, jossa Järvenpää pääsee kehumaan suurimpana ;). Valikoimaa siellä on niin paljon, että granolan koostumusta voi jatkossa vaihdella ja kokeilla eri versioita, eikä vaihtoehdot ihan äkkiä lopu kesken. Ja nytkin ostin mielestäni tosi vähän, mutta aineksia jäi silti vielä toiseenkin kertaan.

Mansikka-vadelma granola


3 dl kaurahiutaleita
0,5 dl rusinoita
0,5 dl pähkinäsekoitusta
0,5 dl kuivattuja mansikoita
0,5 dl pakastekuivattuja vadelmia
0,5 dl ruokaöljyä
0,5 dl vaahterasiirappia
Kanelia

Jos marjat ovat kovin suuria, pilko ne vähän pienemmäksi. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lorauta joukkoon ruokaöljy ja vaahterasiirappi ja sekoita hyvin. Mausta seos kanelilla.

Levitä seos leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda 125 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja laita purkkiin.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti