Nöyhtäpossu
1-1,5 kg kasleria1 dl fariinisokeria
1 rkl sinappia
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
vajaa 1 tl kanelia
(1 tl chiliä)
2 valkosipulinkynttä
1 dl olutta
1 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl tummaa siirappia
0,5 dl bbq-kastiketta
Tee marinadi sekoittamalla kaikki ainekset keskenään kulhossa. Laita liha sopivaan muovipussiin ja kaada marinadi mukaan. Sulje pussi ja nosta puhtaaseen kulhoon (jotta pussi ei vuoda jääkaappiin) ja nosta kylmään marinoitumaan yön yli.
Ota liha jääkaapista ja leikkaa puoliksi. Nosta lihat uunivuokaan ja kaada marinadi päälle. Työnnä paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan ja paista 130 asteisessa uunissa, kunnes paistomittari näyttää 93 astetta. Tämä voi viedä kuusikin tuntia. Ota kypsä liha uunista ja laita folion alle vetäytymään noin puoleksi tunniksi. Revi liha sitten haarukalla pieneksi silpuksi tarjoiluastiaan. Voit silputa lihan joko liemen joukkoon tai tarjota liemen erikseen. Murea liha on herkullista hampurilaissämpylöiden välissä bbq-kastikkeella kruunattuna. Lisäksi sopii vaikka lohkoperunat ja tietenkin salaatti.
Mä kuvittelin, että työläin kohta olisi tuo lihan nyhtäminen haarukalla pieniksi, mutta se oli väärin luultu. Liha oli niin mureaa ja pehmeää, että se hajosi pieniksi paloiksi tosi helposti. Ja nyt mä sitten voin myöntää tykkääväni kaslerista, kunhan sitä on paistettu niin kauan, että kaikki rasvat on sulaneet pois :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti