Vanhankylänniemi

Jos Järvenpään liepeiltä etsii mukavaa ulkoilupaikkaa, suosittelen ehdottomasti käymään Vanhankylänniemessä. Maisemat on kauniit varsinkin näin syksyisin ruskan aikaan. Järven rannoilla on mukava käydä kävelyllä, lapsille löytyy pieni leikkipaikka ja isommille frisbeegolf-rata. Lapsia jaksaa kiinnostaa myös aitauksessaan laiduntavat lampaat, jotka tosin ovat varmaan pikapuoliin muuttamassa talveksi sisätiloihin.

Jos nälkä tai jano yllättää, vanhassa kartanorakennuksessa palveleva kahvila-ravintola Uusi Vanhis on viihtyisä pistäytymispaikka. Kesäaikaan myös aurinkoinen terassi järvimaisemineen houkuttaa istumaan hetkeksi. Ja toki kesäisin on käytössä uimaranta. Rohkelilot pääsee kyllä uimaan talvisinkin, jos avanto houkuttaa. Rantasaunasta pääsee pulahtamaan hyiseen veteen se ken uskaltaa! Järvenpään ladun sivuilta kannattaa tarkistaa ajat, jolloin sauna on lämpimänä. Nyt myös Järvenpään käsintekijät on muuttanut majapaikkansa Vanhikseen: yläpytingissä myydään paikallisten tekemiä käsitöitä.

Niin kuin kuvistä huomaa, me tyydyttiin tällä kertaa ihan puhtaasi ulkoiluun; kiipeiltiin kaatuneissa puissa ja käveltiin rannalla auringon alkaessa laskea. Ensi kerralla voisikin taas nauttia myös kahvilan antimista.

Keltainen keittiö?

Toinen askel kohti uutta keittiötä on otettu ; erilaisista keittiöhaaveista huolimatta uskaltauduttiin yhdessä Järvenpään Keittiömaailman myymälään. Keittiömaailma myy sekä A la Carte-, että Petra keittiöiden malleja ja vaikka myymälä ei suuren suuri olekaan, siellä on kuitenkin ihan mukava valikoima näytillä. Mallikeittiöitä tutkiessa saatiin vahvistus pariin asiaan. Mä tykkään betonista ja rapatuista pinnoista. Mika ei. Mika tykkää kiiltävästä metallista, nappuloista ja siitä että niitä nappuloita painelemalla tapahtuu asoita. Mä en. Paitsi jos ne yhdistää betoniin ja rapattuihin pintoihin!

Vasta jälkeen päin huomasin, että ovimalleista me ei puhuttu vielä sanaakaan. Mun ensisijainen päämääräni olikin tutustua ensin kaapistojen toiminnallisuuksiin (eli sisälmyksiin). Niistä me todennäköisesti päästään helpommin yhteisymmärrykseen kuin siitä keittiön ulkonäöstä. Ehkä kartoittamalla rauhassa vaihtoehtoja ja ideoita saadaan lopulta aikaiseksi keittiö, johon molemmat on tyytyväisiä. Ja saatiin me lupa tulla tutkimaan ja fiilistelemään kaapistoja vaikka joka päivä...

Mutta tuo keltainen väri! Johtuukohan se ulkona loimottavasta ruskasta, kun keltaiset asiat mallikeittiöissä sai mun sydämeni sykkimään vähän kiivaammin? Ihanaa aurinkoista pirteyttä!

Perheen musta jänis

Kävin etsimässä kirpputorilta vanhoja pitsiliinoja yhteen diy-testiin. Ei löytynyt liinoja, mutta jotain tarttui kuitenkin mukaan. Hinnat oli kohdillaan, kun kaikki löydöt oli 50 sentin kpl-hintaan. Kuparisesta maljakosta tosin pulitin huimat 3,- euroa.

Wc-remontista oli jäljellä mustaa maalia, jolla sudin punasavisen pupun heti kotiin päästyäni. (Tai oikeastaan uitin sen maalipurkissa...) Kuivumisen jälkeen musta pupu pääsi heti käyttöön! Illalla se oli jo kynttilän vahtina ja tänään sai siirtyä koristamaan terassin sammal-asetelmaa. Söpöhän siitä tuli <3

Syntinen suklaapiiras

Synti. Miten ihana sana! Mieleen tulee heti jotain himottavan ihanaa... Kirkon tiedotusosastolla olis petrattavaa, kun yksi uskon peruskäsitteistä on muuttanut merkityksensä välteltävästä houkuttelevaksi.

Synti tuosta leipomuksesta nyt kuitenkin tuli mieleen. Siltikään sen syömisestä ei tullut yhtään syyllinen olo. Lopputulos on pelkästään i-ha-na! Herkku koostuu brownie-pohjasta, joka on kuorrutettu suklaakastikkeella, vaahtokarkeilla ja suolapähkinöillä. Eli brownien ja rocky roadin risteytys!

Syntinen suklaapiiras

175 g margariinia

3 dl sokeria

1,5 dl tummaa kaakaojauhetta

0,5 dl siirappia

0,5 tl suolaa

3 munaa

1,5 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus 

1,5 dl kuohukermaa 

0,5 dl maitoa

0,5 dl siirappia

200 g leivontasuklaata

Suolapähkinöitä

Pieniä vaahtokarkkeja 

Suklaata rouhittuna 

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon siirappi, kaakaojauhe ja suola. Lisää munat yksi kerrallaan ja viimeiseksi jauhot. Paista n. 30 minuuttia. (Mun vuoka on mitoiltaan  33 x 22 cm.) Pohja saa jäädä mehevän kosteaksi.

Pohjan paistuessa valmista kuorrutus. Keitä kattilassa kerma, maito ja siirappi sekoitellen, kunnes seos alkaa paksuuntua. Nosta kattila liedeltä ja pilko sekaan suklaa. Sekoita niin, että suklaa sulaa joukkoon. (Muutaman palan suklaalevystä säästin ja rouhin veitsellä piirakan pinnalle.) Kaada kuorrutus pohjalevyn päälle ja levitä reunoihin saakka.

Ripottele tahmean kuorrutteen päälle suklaarouhetta, suolapähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Painele varovasti, jotta tarttuvat kiinni. Anna jähmettyä hetken aikaa ja leikkaa paloiksi.

Remonttiajatuksia pitan äärellä

Keittiöremontti on asia, jota en muuton jälkeen oikeastaan ole halunnut edes ajatella, saati puhua siitä. Jos joku on alkanut puhua uuden kotimme keittiöstä tai sen remontoimisesta, olen vaihtanut nopeasti puheenaihetta. Kyse ei ole siitä, etten tykkäisi remontoimisesta tai uuden suunnittelusta. Tai siitä etten haluaisi uudistaa meidän ysärikeittiötä. On vaan kertakaikkisen tuskaista, kun kaksi ihmistä, joilla on täysin erilainen maku, yrittää päästä yksimielisyyteen kokonaisen talon remontti-ratkaisuista.

Viimeisen puolen vuoden aikana on käyty niin monta vääntöä ja kiristelty hampaita liittyen parketteihin, laminaatteihin, kaakeleihin, tapetteihin, valaisimiin ja ties mihin. Olin jo ihan täysin kypsä jatkuvaan neuvottelemiseen ja kompromissien hieromiseen, että tarvitsin pienen hengähdystauon. Kun sain hetken olla kokonaan ajattelematta asiaa, se ei enää tunnu niin pahalta... Tänään pystyin jopa keskustelemaan asiasta muutaman lauseen verran. Sen kunniaksi käytiin illallisella nauttimassa Huvilan poropitaa. Neutraalilla maaperällä on helpompaa puhua tulenaroistakin asioista! Ehkä tästä vielä saadaan aikaiseksi uusi keittiö!

Ja toi pitaleipä sitten. No voi nam! Huvilassa oli ekaa päivää käytössä uudistettu a'la carte lista ja päästiin testaamaan uusia herkkuja. Mun annos oli varsinainen Suomi goes Turkki: poronkäristyksellä, karpaloilla ja salaatilla täytetty pitaleipä. Lisänä leipäjuustoa ja karpalohilloa. Jos tykkää porosta, kannattaa kyllä maistaa tätä!

Ei tarvi, jos ei haluu

Upea syyssää vaan jatkuu! Mikäs tällaisessa auringonpaisteessa on lomaillessa. To do-lista olisi taas pitkä, mutta en aio tehdä mitään! Paitsi jos huvittaa. Tänään katselin ikkunasta pihan peittäviä värikkäitä lehtiä ja yht'äkkiä alkoi huvittaa haravointi. Kaivoin haravan varaston nurkasta ja kävelin pihan poikki lehtien rapistessa jalkojen alla. Nostin haravan penkkiä vasten nojalleen ja istuin auringon lämmittämälle penkille. Ei enää huvittanutkaan haravoida. Nautiskelin auringosta, hiljaisuudesta ja rentoutuneesta olosta päiväsaunan jälkeen. Ajatus siitä, ettei tarvi, jos ei haluu, oli niin vapauttava, että päädyin haravoimaan puolet pihasta. Joo tiedän; kuulostaa niin epäloogiselta, ettei tätä ajatuksen juoksua varmaan tajua kukaan. Mut ei tarvii, jos ei haluu!

Metsän rauhassa

Tänään kuljin yksin metsässä auringon laskiessa. Taidan kuunnella liikaa lasten juttuja ja eläydyn sitten niiden tarinoihin. Viimeksi metsässä ollessa pojat puhui hyvyyden metsästä ja pahuuden metsästä ja siellä piilevistä pahoista voimista. Nyt huomasin kiirehtiväni askeleita ja pälyileväni ympäristöä, kunnes pahuuden metsä oli ohitettu... Hyvyyden metsässä kaikki oli kuitenkin hyvin ja selkäpiitä värisyttävä pelko hälveni. Aurinko laski ja oli yhtä aikaa hämärää ja kirkasta. Aurinko oli niin matalalla, että kohti kulkiessa se häikäisi suoraan silmiin ja selän takana oli niin hämärää, ettei nähnyt juuri mitään. Tuoksui sieni, puolukka, sammal. Syksy. Loppu. Oli niin kaunista, että saattoi vain ihailla. Mieli tyhjeni. Kävelin niin hitaasti, että kylmä tuli yllättävän nopeasti. Hengitys huurusi ja sormet kohmettui. Nappasin silti mukaan vielä muutaman puolukan ja suppilovahveron. Mustikoista yöpakkaset oli jo tehneet selvää. Kävellessä tuli mieleen vanha ystävä lapsuudesta, joka sanoi ettei enää halua tulla mun synttäreille, kun aina pitää mennä metsään. Ympyrä sulkeutuu. Vuosien tauon jälkeen viihdyn taas metsässä. Ihan niin kuin lapsena. En ymmärrä, mihin niinä välivuosina eksyin...