lauantai 28. syyskuuta 2019

Hiljaisuus


Olin ihan varma, että tämä homma oli jo kuollut ja kuopattu: ei koskaan enää sanaakaan blogiin. Alunperin oli tarkoitus ihan vaan ottaa etäisyyttä ja miettiä miksi mitäkin asioita ylipäätään teen. Viikko ei riittänyt mihinkään, eikä kaksikaan. Aika venyi kuukausiksi ja tunsin vapautuneeni jostain, missä en ollut edes tiennyt olleeni vankina. Pikku hiljaa kuvista alkoi tulla pelkkiä kuvia ja sanoista vain sanoja, ilman että olisin miettinyt vaivihkaa voiko niitä julkaista. Hullun hommaa, kun en missään tapauksessa pidä itseäni bloggarina sanan varsinaisessa merkityksessä. Viikkojen vieriessä tein päätöksen, että pysyn kokonaan poissa siitä kuplasta, jossa yhtäkkiä alkaa luulla, että on pakko suoltaa uutta tekstiä blogiin. Ei todellakaan ole.


Mutta siitä kirjoittamisen tarpeesta en päässyt eroon ja hyvä niin. Olen kirjoittanut koko elämäni; se on keino jäsentää ajatuksia, purkaa tunteita ja ymmärtää maailmaa. Ja siihen mulla kyllä on joku sisäinen pakko. Pää on tässä ajassa ehtinyt tuottaa tekstin toisensa perään, mutta en kirjoittanut mitään, edes paperille. Sen sijaan kävelin yksin metsässä kymmeniä kilometrejä. Joskus tuntui, että etsimässä kadonnutta itseäni, joskus paossa sitä mitä muut odottaa mun olevan. Kun on johonkin muottiin antanut itsensä asettua, ei ole enää ihan varma pysyykö siinä vain vanhasta tottumuksesta, vai onko tosiaan edelleen se sama. (Niin että tervetukoa ikäkriisi, odottelin sinua jo aiemmin!)


Vaikka jotkut asiat kirkastui blogihiljaisuuden aikana, en vieläkään ole varma mitä tuleman pitää. Juuri nyt on melkein pakottava tarve saada ajatuksensa tekstin muotoon, mutta voi olla, että muutaman viikon kuluessa huomaan olevani väärällä areenalla. Aika näyttää <3

4 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut oikea itsetutkiskelun paikka. Se on kyllä ihan terveellistä ja varmasti saa etäisyyttä tiettyihin asioihin ja työt järjestykseen.
    Mukavia syyskuun loppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on hyvä järjestellä ajatuksiaan :) Mahtavaa alkavaa lokakuuta ja upeita syyspäiviä sinulle!

      Poista
  2. Välillä tuo mieli myllertää ja on hyvä pysähtyä miettimään omaa elämää.Taidankin ottaa tuosta vinkistäsi vaarin ja kipaista myös itsekseni metsän uumeniin.

    Kaikkea hyvää syksyysi! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kipaisit sinne metsään, koska siellä aina mieli lepää :) Upeaa syksyä myös sinulle Sari!

      Poista