Tiedättekö sen tunteen aamulla, kun elämä hymyilee yhtä kirkkaasti kuin taivaalla loistava aurinko? Tänään oli se tunne. Piti avata ovi ja astua pihalle katsomaan onko se todellakin aurinko. Siihen aikaan aamusta? Kaikkien näiden pimeiden kuukausien jälkeen? Oli se!!! Aurinko hohkasi, maa tuoksui kostealle mullalle, ilma oli kosteaa ja kevyttä hengittää. Piti levittää kädet ja huutaa ilosta. Mutta en huutanut... Naapurit nukkui vielä, niin kuin oma perhekin. Osaisinpa vielä tehdä kärrynpyörän!
Siitä se ajatus sitten lähti: jos tuntuu hyvältä, sitä pitää jakaa muillekin. Ainakin sille omalle perheelle. Eli kohti keittiötä ja sen yli! Jos muutkin heräisi hyvillä mielin, kun nenässä alkaa tuoksua tuore kahvi, munat ja pekoni, omena-siemenpaistos. Ja onnistuihan se: alkoi kuulemma heti hymyilyttää, kun näki sydämen muotoiset kananmunat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti