tiistai 23. syyskuuta 2014

Lajikokeilu: piloxing

Nonnih, taas on uusi laji testattu! Lauantain zumba oli peruttu ja tilalle oli tarjolla kokeilutunti piloxingia. Olen ollut piloxingin suhteen pikkuisen utelias, joten tartuin tilaisuuteen heti!!! Laji yhdistelee pilateksen ja nyrkkeilyn liikkeitä, siitä nimi (piloxing+boxing). Oli sinne sekaan saatu ympättyä vähän tanssillisia osuuksiakin...

En ole koskaan harrastanut itsepuolustuslajeja tai mitään siihen viittaavaa, niin iskut tuntui jotenkin tosi vieraalta. Ajattelin koko ajan, että mähän lyön kuin tyttö! Jos muistin lyödä, unohdin suojauksen. Ja jos muistin suojata, jalat pysähtyi tai meni muuten vaan solmuun :). Vaikka harrastan zumbaa pari kertaa viikossa, ei jalat pysyneet messissä kun samalla piti heiluttaa nyrkkiä. Grrrrrrrr!

Eihän sillä oikeasti ole edes mitään väliä, kun ei kukaan ole lyömässä takaisin, mutta silti! Muutaman kerran kävi mielessä, että JOS olis ollut oikeasti nyrkkeilyä, niin turpaan olis tullut, kun käsi jonka kai piti suojata kasvoja löytyi jostain lantion liepeiltä... Ja tätä kysymystä mä olen miettinyt lapsesta saakka: jos lyödään nyrkillä, niin missä kuuluu pitää peukaloa?!?!

En osaa oikeastaan yhden kerran jälkeen edes sanoa, että tykkäsinkö vai enkö. Tai tykkäsin, mut tykkäsinkö tarpeeksi? Olihan se ihan kivaa ja voin mennä tunnille toistekin paremman puutteessa. Kaikkea ei kuitenkaan kerkee tekemään ja parempaa tekemistä tällä erää on ainakin zumba, body balance ja lenkkeily, eikä niillekään meinaa riittää tarpeeksi aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti