Kierros kotipihalla

Kylmä kevät ja armoton laiskuus saivat aikaan sen, ettei kotipihassa kasva tänä kesänä juuri mitään. Aikamoinen vastakohta viime kesän viljelyksille, joita Eemelin kanssa hartaudella vaalittiin. Oman maan sipuleiden varassa ollaan elelty viime kesästä tähän saakka. Mutta nyt... ei mitään! Pelkkä surullisen näköinen pläntti kuivahtanutta multaa. Ensin ahdisti, että menee hyvä kasvimaa ihan hukkaan, mutta ei oikeastaan enää. Sama keväällä iskenyt laiskuuden puuska jyllää edelleen, joten on ihan hyvä, että vältän tänä kesänä kaiken kastelun ja kitkemisen vaivan. Vaikka kyllähän niitä oman maan antimia tulee vielä ikävä... No, kaikkea ei voi saada. Ehkä välivuoden jälkeen ensi keväänä olen taas täynnä tarmoa!

Onneksi pihasta löytyy myös monivuotisia kasveja, että sentään jotain kasvaa ja voi satoakin odottaa. Omenoita ei kuitenkaan tänä vuonna ole tulossa; kukkiminen oli olematonta eikä pölyttäjiäkään niissä vähissä kukissa näkynyt. Viinimarjat ja karviaiset kuitenkin kasvaa kohisten ja raparperista on jo nautittu niin piirakassa kuin kiisselissäkin. Lipstikka rehottaa kuin viimeistä päivää ja ruohosipuli kukkii, samoin kuin mansikka. Vasta muutama päivä sitten kylvetty rucola on jo itänyt ja puskee mullasta pienen pieniä alkuja.

Pienen kierroksen jälkeen totesin, että kyllä siellä pihalla sittenkin kasvaa ja kukoistaa, vaikka olin ajatellut sen tänä vuonna olevan tyhjää täynnä. Ilokseni huomasin, että juhannusruusuun oli tänään puhjennut ensimmäiset kukat. Nuppuja on ihan valtavasti, joten melkoinen kukkaryöppy on muutaman päivän päästä tulossa, kun kaikki nuput aukeavat. Sitä odotellessa!

Sadepäivän häämuistelot

Kun sateinen ja kolea päivä kääntyy kohti iltaa, on aika nautinnollista käpertyä viltin alle teemukin kanssa ja sytytellä kynttilät.

Viltin alla selailin kuvia viime viikonlopun kesäisistä hääjuhlista. Tämän päiväinen kylmyys ja sade saa viime viikonlopun lämmön tuntumaan melkeinpä kauniilta unelta! Olen hurjan iloinen pariskunnan puolesta, että hääpäiväksi osui niin upea sää ja aurinko hehkui kilpaa morsiamen kanssa! Tai tässä tapauksessa voi kyllä sanoa, että koko perhe hehkui iloa ja onnea. Toisiaan ei saaneet vain puolisot vaan kokonaisen perheen yhdistyminen sai viimeisen sinettinsä❤️

Kun molemmilla puolisoilla on historiassaan traagisia menetyksiä ja suuria suruja, ei voi olla tuntematta onnea siitä, että he ovat löytäneet toisensa. Liikutuksen kyyneliltä ei näissä juhlissa voinut välttyä!

Iloa ja naurua oli kuitenkin huomattavasti enemmän! Ja tietysti hyvää ruokaa, hääkakku ja sokerina pohjalla karkkipuffet. Illan vaihtuessa jo yöksi kävi yksi jos toinenkin häävieras vielä hipsimässä pöydän ääressä ja keräämässä karkkeja paperipussiin evääksi kotimatkaa varten. (Sorry, kiinni jäitte!) :D

Juomatarjoilukin oli melkoisen kattava :) Ja sattui kerrankin niin onnekkaasti, että mulla oli oma kuski, joten maistelin vähän booliakin. Olen aika epäluuloinen booleja kohtaan, mutta mansikat ja limeviipaleet houkutteli maistamaan. Booli olikin raikas kesäjuoma eikä ollenkaan liian vahva, niin kuin pelkäsin.

Yhden uuden hääperinteenkin opin. Keski-Euroopassa (no ainakin Sveitsissä) on kuulemma tapana, että häävierailta kerätään tauluun suudelmat punatuin huulin ja taulu annetaan sitten lahjaksi hääparille. Naisille tämä nyt ei ollut niin ihmeellinen juttu, mutta muutama mies kyllä vähän nikotteli ennen huulipunan levitystä huulilleen. Pakko myöntää, että meinasin tikahtua nauruun, kun appeni joutui siskonsa käsittelyyn ja sai huuliinsa kauniin punaisen sävyn. Sisko näytti nauttivan toimenpiteestä täysin siemauksin!

Tämän päiväisestä säästä viis, näiden juhlien muistelu lämmittää mieltä vielä mukavasti!

Gaudin Casa Batllo

Barcelonan parasta antia oli Gaudin suunnittelema Casa Batllo. Mykistävä rakennus on alunperin suunniteltu varakkaan Batllon perheen kodiksi. En muista, että koskaan mikään asuintalo olisi tehnyt sellaista vaikutusta, että nieleskelin hetkittäin liikutuksen palaa kurkusta. Joo, totta, niin hullulta kuin se kuulostaakin! Rakennuksen kauneus ja mielikuvitukselliset yksityiskohdat iski suoraan sydämeen!

Olen myös ihan varma siitä, että Gaudi hykertelisi onnesta, kun tietäisi miten nykytekniikkaa hyödynnetään hänen talossaan. Sisään mennessä vierailija saa kuulokkeet päähänsä ja kännykän käteensä. Huone kerrallaan voi kuunnella kuulokkeistaan opastuksen läpi talon. Mutta se Gaudia (ja minua) riemastuttava osuus: sillä kännykällä voi skannata huoneita niissä kulkiessaan: tyhjät huoneet heräävät eloon, kun kännykän näytön kautta huoneet näkyykin kalustettuina,  kattolamput muuttuvat uiskenteleviksi kilpikonniksi ja sienet pössähtelevät savupilviksi. Ihan huikea elämys!

Casa Batllo on ulkopuoleltakin melkoinen ilmestys värikkäine mosaiikkeineen ja venetsialaisilta naamioilta näyttävine parvekkeineen. Ja se katto; kuin auringossa pötköttelevä lohikäärme!

Talon sisätilat oli kuitenkin se juttu, joka minut sai hiljaiseksi ja unohtamaan tyystin sisään jonottamisen aiheuttaman ärtymyksen. Gaudi rakasti merta ja oli halunnut tuoda meren tunnelman sisään taloon. Sinisen portaikon valo ja väritys oli suunniteltu niin, että sinisen mosaiikin sävy tummeni ylöspäin mentäessä, koska yläkerroksissa on enemmän valoa. Kaiteet oli eläväpintaista lasia, joka sai valon välkkymään kuin vedessä. Kieltämättä portaita ylös noustessa tuli sellainen olo, kuin olisi noussut meren syvyyksistä kohti pintaa. Sitä tunnelmaa on vaikea kuvailla, mutta kierroksen ajaksi kaikki muu katosi ja kuulokkeet päässä ympäri taloa kulkiessa sulkeutui täysin oman maailmaansa.

Paikan päällä huomattiin, että muutaman päivän päästä kattoterassilla olisi ollut iltaisin elävää musiikkia ja juomia; erillisellä lipulla tietty. Se olisi varmasti myös ollut kokemisen arvoinen tilaisuus, mutta kaikkea ei voi saada. Kaiken kaikkiaan ihana paikka, tänne voisin palata!

El gothic ja kirkot

El Gothic on Barcelonan vanhan kaupungin keskus täynnä keskiaikaisia rakennuksia. Mikäs sen parempi aika lähteä kiertelemään synkeän romanttista gootti-kaupunginosaa, kuin illalla hämärän laskeutuessa hetki hetkeltä tummempana. Rakastan hämyisiä kapeita kujia, koristeellisia rakennuksia ja rapistunutta tunnelmaa! Minua olisi kiinnostanut myös dragon-walk, jossa oppaan kanssa olisi kävelty bongaamassa kaupungin lohikäärmeitä, mutta kokematta jäi tällä kertaa.

Santa Maria del Marin kirkossa Mika kysyi, että miksi ihmeessä on pitänyt rakentaa niin korkea tila ja vastasin spontaanisti, että koska Jumala on niin korkealla. Tietämättäni osuin ihan nappiin! Jumalasta hohtava valo haluttiin saada sisään kirkkoon ja myös ohjata kirkkoväen ajatukset ylöspäin kohti Jumalaa. Melkein olisin voinut olla gotiikan ajan arkkitehti, kun heti tajusin!

Santa Maria del Mar on kaunis paikka, eikä sinne ole sisäänpääsymaksua toisin kuin Sagrada Familiaan. Myöskään turistien aiheuttamaa tungosta ei ollut, ainakaan enää illalla. Kaunis, rauhallinen paikka, johon on helppo poiketa ja vaikka istua hetkeksi hiljentymään kynttilän valossa.

Barcelonan katedraali on myös samalta aikakaudelta ja löytyy El Gothicin alueelta. Komea se oli niin päivällä kuin yöllä, mutta kehuista huolimatta ei käyty siellä sisällä. Yksi kirkkovisiitti yhdelle päivälle riitti meille. Ja voihan sen ajatella niin, että  ensi kerralla sitten...

Sagrada Familia ja Montejuicin linna

Ensimmäinen aamu Barcelonassa alkoi reippaasti metroilemalla suoraan kaupungin kuuluisimmalle kirkolle tyhjin vatsoin. Ikuisesti keskeneräinen Sagrada Familia kohosi kohti pumpulipilviä turistimeren ja rakennustelineiden keskeltä. Turistimäärästä huolimatta yllätyimme, kun liput olisi saanut ostettua vasta seuraavalle päivälle. Noh, minulle riitti kuuluisan kirkon ihastelu ulkopuolelta ja Mika oli käynyt kirkossa jo aiemmin, joten ei ollut paha pettymys. Nautittiin sitten rauhassa aamiaista kirkon liepeillä ja jatkettiin matkaa muutaman pakollisen turisti-kuvan jälkeen.

Barcelonan metro osoittautui loistavaksi! Joskus isoissa kaupungeissa metrot tuntuu jotenkin ahdistavilta ja hankalilta, sekavilta ja sokkeloisilta, mutta Barcelonan metro oli helppo ja näppärä. Muutamassa minuutissa hurautettiin kaupungin ali Paral-lelin pääteasemalle lähemmäs meren rantaa. Suunta oli sieltä ylös vuorelle Montejuicin linnoitukseen ja sitä ympäröivään puistoon, jonka alueella myös olympialaiset aikanaan on olleet. Metrolipulla sai vielä vaihdettua pieneen "mäkijunaan", joka vei vähän matkaa vuoren rinnettä ylöspäin. Seuraavaksi ostettiin liput gondolihissiin, jolla pääsi vuoren huipulle saakka. Hissimatkalla oli aika huikeat näkymät yli koko kaupungin!

Montejuicin linnoitus oli sellainen kuin vanhat linnat nyt on. Tuli vahvasti mieleen Hämeenlinna, mutta näkymät ylhäältä vuorelta yli kaupungin ja kimmeltävän meren oli ihan omaa luokkaansa. Eli historian havinaa, upeaa maisemaa ja jylhiä linnanmuureja tykin aukkoineen saatiin ihailla.

Tarkoitus oli kierrellä vielä puistossa tsekkaamassa muutama olympialaisten mesta, mutta kuumuus teki tehtävänsä ja viilentävän juoman ja kuivien sämpylöiden myötä jatkettiin yhtä soittoa rinnettä alas ja etsittiin lähin metroasema ja suunnattiin hotellille kattoterassin uima-altaalle viettämään pientä siestaa ennen seuraavaa kaupunkikierrosta.

Kristallihäät Barcelonassa

Meillä taitaa olla viisivuotissuunnitelma. Sen useammin ei päästä miehen kanssa kaksin maailmalle. Eipä kai tarvisikaan; meidän lasten kanssa matkustaminen on tosi kivaa! Ja kun lähdetään Mikan kanssa harvoin kahdestaan, se onkin sitten ihan luksusta. 5 vuotta sitten vietettiin pitkä viikonloppu Pariisissa ja 10 vuotta sitten Milanossa. Nyt on kulunut 15 vuotta hääpäivästä, joten kristallihäiden kunniaksi on taas aika karata kaksin. Tällä kertaa määränpäänä aurinkoinen Barcelona.

En ole koskaan ennen lähtenyt matkalle yhtä vähin valmisteluin: heitin tavarat laukkuun vasta kaksi tuntia ennen lähtöä. Heittäydyin kevällä hurjaksi ja hain opiskelemaan, joten viime päivät oli kuluneet pääsykokeisiin lukiessa. Nyt on sekin rykäisy ohi ja voin rentoutua ihan täysin. Ja viikonloppu lämpimässä ilman lapsia: mitä ihminen muka tarvii? Lähinnä aurinkolasit (jotka jäi kotiin), passi ja luottokortti :D Ja se mies siinä rinnalla ❤️

Äitienpäivänimeni: pusutteleva eräirma

Face on nykyisin täynnä kaikenmaailman nimigeneraattoreita. Yleensä ne ei kiinnosta, mutta kun tästä pystyi ihan vaan katsomaan äitienpäivänimensä klikkaamatta mitään, tulin uteliaaksi. Pusutteleva eräirmahan sieltä sitten osui kohdalleni :D Voiskohan tässä tapauksessa sanoa, että nimi on enne? Metsään meinaan oltiin Eemelin kanssa suuntaamassa ja tottakai on myös pusuteltu!

Tuusulanjärven yksi kivoimpia eväsretkipaikkoja on länsirannan Sarvikallio, jota pikku-Koliksikin kutsutaan. Yleensä me ollaan oltu siellä ainoat, vain satunnaisesti ollaan kohdattu muutama muu kulkija. Hämmästys olikin suuri, kun metsänlaidalla oleva parkkipaikka oli täynnä autoja. Uskaltauduttiin kuitenkin jättämään auto tien varteen ja palatessa todettiin, että meidän esimerkkiä seuraten niin oli tehnyt jo moni muukin. Joko viimein lämmennyt kevätsää oli saanut ihmiset kaivautumaan esiin kodeistaan tai Sarvikallio on saanut julkisuutta retkikohteena.

Paikalla oli perheitä eväineen, pariskuntia termospulloineen ja yksinäisiä kulkijoita kameroineen. Autoilijoiden lisäksi paikalle saapui ihmisiä myös polkupyörillä. Ihmisten määrän lisäksi mua hämmensi eväiden määrä. Niitä näytti olevan kassitolkulla! Me sentään pysyttiin kohtuudessa ja oltiin otettu mukaan vaan kaakao, latte ja juustokakkua. Tarkoitus oli siis hoitaa ruokailu kotona, mutta ensi kerralla taidetaan pakata mukaan koko lounas!

Sarvikalliolta on hieno näköala järvelle. Kallion korkein kohta nousee jyrkkänä 25 m pinnan yläpuolelle. Pienten lasten kanssa saa olla tarkkana; mikään leikkipaikka kallio ei ole! Mulla oli turvamiehenä Eemeli, joka huomautteli useampaan kertaan reunan yli kurkkimisesta. Sarvikallion aluetta hallinnoi Uudenmaan virkistysalueyhdistys ja osa on luonnonsuojelualuetta. Parkkipaikalta on ehkä kilometrin verran kävelymatkaa kalliolle pientä hiekkatietä pitkin. Missään pöpelikössä ei siis tarvi tarpoa. Kallion kupeessa on jopa pieni huussi, jos yllättävä hätä iskee kesken retken.

Äitienpäivä sujui siis leppoisasti pikkumiehen kanssa kahden. Pieniä paineita tosin oli tainnut olla, kun perinteeksi muodostunut äitienpäivän aamiainen piti hoitaa ihan yksin ilman isoveljen tai isän apua. Hienosti sujui 8-vuotiaalta!! Kahvinkeitin ja vedenkeitin tosin oli menneet sekaisin, mutta mitäs pienistä :) Mua oli silti odottamassa ihana aamiainen, parikin korttia ja rakkaudella siemenestä saakka kasvatettu ruusupavun taimi. Ihanaa olla äiti!

Rakkaudella Eräirma ;D