sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Nyt on lähtö


Niin kuin jo totesinkin, niin takana on aikamoinen viikko! Niin hektisiä päiviä, että ihan päässä pyörii. Tein viikko sitten ratkaisun, joka aiheuttaa melkoisen elämänmuutoksen. Itse ratkaisu oli lopulta helppo, mutta siitä kertominen niille, joita se koskettaa... Huh! Viime viikonloppu meni valvoessa ja maanantaina tuntui, että sydän räjähtää ulos rinnasta ellen nyt pääse kakaisemaan päätöstäni kaikille. Pudotin siis töissä pommin viikon alkajaisiksi ja oma olo helpottui saman tien. Irtisanouduin työstäni 22 vuoden jälkeen.

Moni varmaan ajattelee, ettei siinä mitään pommia pitäisi olla: ihmisiä vaihtuu työpaikoilla jatkuvasti. Näin pitkän työsuhteen aikana on kuitenkin muuttunut vähän niin kuin vakiokalustoksi ja itsestäänselvyydeksi, että on aina paikalla ja tietää ja muistaa kaiken sen reilun 20 vuoden varrelta. Osalle lähtöni tuli siis totaalisena yllätyksenä, mutta sitten on se osa, joka oli osannut odottaa ja totesi tämän olleen vain ajan kysymys.



Itse olen hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta hirveän helpottunut ja onnellinen, toisaalta haikea ja myös jännittynyt uuden edessä. Mutta tiedättekö mitä: musta on ihanaa aloittaa nollasta! Kaiken tietämisen, osaamisen, pystymisen ja ratkaisemisen jälkeen on ihanaa tietää, että seuraavat kuukaudet saan ihan hyvällä omalla tunnolla olla tietämättä juuri mitään. Miten vapauttava ajatus!

Vaikka uusi työpaikka on tiedossa, en yhtään tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta se on osa tämän hetkistä iloa. Nyt todella tuntuu, että hyppään suoraan syvään veteen tietämättä osaanko edes uida. Olen saanut lohtua ajatuksesta, että voinhan sitten soutaa ja uimistakin voi harjoitella ellei heti suju :)


Ihmettelijöitä on riittänyt niin työssä kuin sen ulkopuolella ja hetkittäin se ihmettely on saanut omankin varmuuden päätöksen järkevyydestä horjumaan. Justhan mut vasta ylennettiin ja projekteja on kesken useampia kuin kahdessa kädessä sormia. Mutta silti. Tuntuu, että tukehdun jos vielä jään. On tullut aika. Lähdön aika.

20 kommenttia:

  1. Rohkea ja hieno päätös Hanna, jotenkin tämä ei tullut yllätyksenä vaikken mistään mitään enää tiedäkään ♥ Kun kuuntelee sydäntään - valitsee oikein. Meillä on kuitenkin vain tämä yksi elämä, ainakin kerrallaan. Onnea uuteen, ihan vilpittömästi koko sydämestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu <3 Luulin, että päätös olisi vaikeampi, mutta olenkin oikeastaan vain helpottunut. Nyt odotan malttamattomana, että pääsisin jo käsiksi uusiin juttuihin :)

      Poista
  2. Kuulostaa rohkealta oman sydämen äänen kuuntelulta.
    Onnea uusiin tuuliin!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu! Ensimmäinen askel vaati rohkeutta, mutta nyt olen jo innoissani :)

      Poista
  3. Wau! Onnea uuteen työhön!
    Hieno ratkaisu, josta saat varmasti virtaa ja uutta puhtia tekemiseen.
    Uutta kohti täysin palkein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma! Ihan varmasti tästä saan virtaa, tuo tulevaisuus tullessaan mitä tahansa :)

      Poista
  4. Olet rohkea ja todellakin 22-työvuoden jälkeen on tuo pommi ja iso juttu. Hyvä sinä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Mäkin ajattelen, että hyvä minä, vihdoinkin :) Uutta kohti!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina! Mahtavaa marraskuuta myös sinulle <3

      Poista
  6. Rohkea päätös! Onnea uuteen!
    Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  7. Hui miten ison ratkaisun eteen olet joutunut, mutta luettuani pidemmälle... sulla on siis jotain uutta edessä. Tämähän kuullostaa hyvältä ratkaisulta, nyt tai ei koskaan! Yhtään en tiedä mitä olet tehnyt tai mitä tulet tekemään, mutta sylin täydeltä onnea tulevaan <3.
    Ooooh mitä kuvia olet napannut, kuin unelmia ajatuksissa.... ihan huikeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari <3 Mulla tosiaan oli sellainen nyt tai ei koskaan olo. Nyt kun päätös on tehty, tuntuu hyvältä, vaikka tietysti jännittää. Hyvä tästä vielä tulee :)

      Poista
  8. Olet varmasti tehnyt oikean päätöksen kohti uutta ja parempaa!
    Sylintäydeltä onnea, voimia ja innostusta uuden edessä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3 Uskon, että päätös on oikea, mutta toki uuden opettelu vie aikansa. Olen kuitenkin niin innoissani, että hyvillä mielin voin lähteä :)

      Poista
  9. Olisi tarpeellista itsellekin irtiotto nykyisestä työstä, tunnistin ajatuksesi ja tunnelmasi. Onnea uuteen työhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, onnea tulen varmasti tarvitsemaan :) Joskus irtiotto on tarpeellinen, mutta henkistä valmistautumista se vaatii, mulla ainakin. Nyt ajatus oli kuitenkin niin pitkään hauduteltu, että tämän varmempi en voisi olla.

      Poista