sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Ka-boooom! Keittiö räjähti!


No ei se ihan räjähtänyt, mutta tyhjä aukko sen paikalla enää on jäljellä. Ja muutama onnettomana törröttävä putken pätkä... Viikonloppu kuluikin varsin sukkelaan tavaroita pakatessa ja vanhaa keittiötä purkaessa. Itse kaapistot ja kodinkoneet lähtivät uuteen kotiinsa illan suussa. Ne pääsevät korvaamaan 70-luvun kaapistot nuoren miehen ensimmäisessä omassa asunnossa. Torin kautta ostaja löytyi vuorokaudessa ja kun keittiö purettiin pika vauhtia osiin, se oli matkalla määränpäähänsä jo seuraavana iltana myyntiin laittamisesta. Me happy! Sujuisipa vanhan vaihtaminen uuteen aina yhtä jouhevasti!

Vaikka muutto on vielä hyvin tuoreessa muistissa, on taas vaikea tajuta miten paljon tavaraa keittiön kaapit nielee sisäänsä. Kun kaapit on tyhjennetty ja tavarat pakattu laatikoihin, koko koti on nyt kaaoksen vallassa. Kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat on sullottu täyteen kauhoja ja kapustoja (ja taas kerran banaanilaatikoita!). Vaikka vuosi sitten muuton yhteydessä tavaraa karsittiin isolla kädellä, taas löytyi pois heitettävää roinaa. Ja aion karsia vielä uudelleen viikon päästä, kun pääsen laittamaan tavaraa takaisin upouusiin kaappeihin.

Vähän jänskättää mitä sieltä nyt sitten mahtaa tulla, kun uusi keittiö huomenna saapuu. Sattuneesta syystä tää meidän keittiöprojektin aikataulu on venynyt ja paukkunut enemmän kuin Hubba bubba 80-luvulla. Ja vastaukseksi valituksiini tuo mies on vaan höpissyt jotain suutarin lapsista ilman kenkiä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Enää en edes tarkkaan muista mitä on tilattu, niin lopputulos olkoon sitten yllätys!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti