maanantai 13. maaliskuuta 2017

Rentoilua


Oikeastaan koko mennyt viikko oli aika ihana. Ehdin pitkästä aikaa istuskella kahvilassa useammallakin lounaalla. Naisten päivän kunniaksi käytiin muutaman työkaverin kanssa kylpylässä rentoutumassa. Flamingon spa-puolelle pääsi koko viikon 2 naista yhden hinnalla ja me päätettiin hyödyntää tarjous. Tehtiin päätös niin nopealla aikataululla, ettei saatu mitään hoitojakaan varattua, mutta eipä se lopulta ollut tarpeenkaan. Ilta vierähti mukavasti lämpimissä vesissä ja saunojen höyryissä höpötellessä. Syötiin, juotiin ja juteltiin. Rohkeana uskaltauduin maistamaan vihersmoothieta, joka sisälsi pinaattia, mangoldia ja levää. Ennakkoluuloistani huolimatta levällä terästetty juoma olikin tosi hyvää! Taas kannatti kokeilla uutta!


Pieni arjesta irrottautuminen keskellä viikkoa oli loistava idea! Olo oli rento koko loppuviikon ja talven kuivattama ihokin pehmeni kerrasta varmaankin mineraalialtaan ansiosta. Hyvillä mielin jaksoi taas paahtaa työn ja kodin väliä. Vaikka eihän siitä lomastakaan ole kuin hetki!


Rentoutuminen ja rauhoittuminen on muutenkin vähän tämän kuun teemana. Olen joutunut harjoittelemaan pysähtymistä ja hiljentymistä. Meditaatio on siihen oiva apu, mutta tällaiselle säntäilevälle pölkkypäälle kovin vaikeaa. Koko ajan pitäisi saada jotain aikaiseksi ja mieli poukkoilee minne sattuu, kun yrittää olla hiljaa paikoillaan. Pienin askelin etenen ja olen jo huomaavinani pientä edistystäkin. Työtä se kuitenkin vaatii.


Viikonloppuna ehdin tehdä pitkän kävely-lenkin Mikan kanssa. Kävely johti kylläkin kahvilaan rahkapullan ääreen, mutta mikäs sen ihanampaa. Kävelyn jälkeen maltoin jopa istahtaa kirjan kanssa nojatuoliin ja nauttia rauhallisesta jouten olosta. Vielä puoli vuotta sitten sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan, koska pyykit tai tiskit tai imuri tai mikä lie olisi vaatinut hommiin. Nyt olen tajunnut, ettei ne mitään vaadi, vaan vaatimuksia esittää vaan muun oma mieleni. Kirjan lukemista keskellä päivää voi siis pitää jo hyvänä edistysaskeleena, eikös! Toivottavasti alkanut viikko soljuu yhtä rennoissa tunnelmissa!😘

2 kommenttia:

  1. Ihania asioita oot tehnyt ja tuo spassakäynti virkistäisi ihan taatusti.Pst, meillä on samanlaiset hopeiset vadit ja samallailla sisustuspallotkin olkkarissa - tämän ajan trendi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Vai löytyy meiltä samoja juttuja kotoa! Tykkään tuollaisista pienistä sisustusasioista, joita on helppo vaihdella tai muunnella vuodenaikojen ja mielitekojen mukaan. Hopeavadin sisältö vaihtelee jatkuvasti ja nyt tekis mieli vaihtaa pallojen väriä. Mentäiskö ens viikolla pallobaariin😄 Mä lähden kyllä spahan mieluusti uudelleenkin, oli sen verran rentouttava arjesta irtautuminen😌

      Poista