maanantai 28. toukokuuta 2018

Hortoilun huumaa: nokkoskeitto



Hortoilu (eli villiyrtteily) on jo muutaman vuoden ollut pinnalla. Villiyrtti-kursseja järjestetään siellä sun täällä ja tässä kotikylän liepeilläkin hortoiluretkiä järjestää useampikin taho. Kovasti ne on kiinnostaneet, mutta on jäänyt kuitenkin käymättä, kun ei ole aikaa. Muka! Oikeasti aikaa on juuri siihen, johon valitsee aikansa käyttää! Itse olen käyttänyt luonnon antimia enemmän kauneuden hoitoon kuin ravinnoksi. Vanhan kodin pihasaunassa oli kesäiltoina valoa ja tilaa haudutella koivunlehtiä, nokkosta, kehäkukkaa ja milloin mitäkin.

Tänä vuonna kevät muuttui kesäksi ennen aikojaan ja sellaisella rytinällä, ettei tätä vieläkään meinaa uskoa todeksi. Yhtäkkiä voimalla kukkaan puhjennut koivu sai meidän perheessä valitettavasti meidän normi-allergikkojen lisäksi myös Eemelin sairastumaan. Muutaman kotona sairastupalaisena vietetyn helteisen päivän aikana ehdin sitten poimia pihalta nokkosia keittotarpeiksi. Vihdoinkin! Eemeli toivoi kaverin suosituksesta nokkoskeittoa jo viime kesänä, mutta koska kesä silloin oli jo pitkällä, jätin tekemättä. Olen kuullut, että paras maku on nokkosen keväisissä tuoreissa versoissa.



Nyt on sitten kokeiltu ja ihan hyväähän keitosta tuli; maku on hyvin lähellä pinaattikeittoa. Ravintoarvoltaan nokkonen on kuitenkin reippaasti pinaattia parempi vaihtoehto. Rautaa on moninkertainen määrä ja sen lisäksi nokkonen sisältää C-vitamiinia, kalsiumia ja piitä ja on myös hyvin kuitupitoinen. Nokkosen kerrotaan alentavan verenpainetta, parantavan munuaisten toimintaa ja auttavan virtsavaivoihin sekä suolisto-ongelmiin. Kokeilun helppoudesta ja hyvien vaikutusten pitkästä listasta innostuneena keräsin tänään ison kasan lisää nokkosta kuivumaan. Suunnittelen jo kokeilevani nokkoslettuja ja nokkosteetä sekä nokkosen lisäämistä leipätaikinaan ja smoothieen. Saas nähdä mitä saan aikaiseksi :)


Nokkoskeitto, 2 annosta

7 dl nokkosta
15 g margariinia
1/2 dl vehnäjauhoja
2,5 dl maitoa
2,5 dl vettä
1 dl ruokakermaa (yrtti)
1/2 rasiaa tuorejuustoa (valkosipuli)
1/2 tl suolaa

Kiehauta ja valuta nokkosen lehdet. Hienonna pieneksi.

Sulata margariini kattilassa ja lisää nokkoset. Kuumenna sekoittaen ja ripottele sitten jauhot lehtien päälle. Sekoita ha anna kiehahtaa. Lisää maito hyvin sekoittaen ja keitä muutama minuutti. Lisää vesi, tuorejuusto ja kerma. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna. Nauti vaikkapa tuoreen leivän kanssa.


8 kommenttia:

  1. Uskaltaisikohan itse kokeilla tuota keittoa, ainakin se näyttää niin herkulliselta.
    Miekin ensin luulin että lapsetkin kärsivät poikkeuksellisesti allergiasta minun kanssa kilpaa mutta kyllä se sitten osottautuikin kevät flunssaksi lapsilla ja eilen se hittolainen tuli mullekin. Nyt pohdin, onko tässä järkeä raahautua töihin nukumattoman yön jälkeen, nenä tippasevana ja taukoamatta aivastellen. Tyhmää kun ei muka kehtaa jäädä kotiin sairastamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskalla ihmeessä! Mäkin olin vähän epäluuloinen, mutta olikin helppo tehdä ja hyvän makuinen :)
      Allergian lisäksi on tosiaan ollut flunssaakin liikkeellä. Toivottavasti olet jo kunnossa👍

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Pinaatista tykkään kovasti, joten tuotahan pitäisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, jos pinaatista tykkää. Mun mielestä tää oli hyvin samanoloista kuin pinaattikeitto. Tosin tuo valkosipulin lisääminen oli idea, johon en ole koskaan pinaattikeitossa törmännyt.

      Poista
  3. Tämä vaikuttaa aivan ihanalta ja lapsuudessa meillä tehtiin nokkoskeittoa ja olin silloin todella ennakkoluuloinen, no en ole enää. Kiitos reseptistä ja kivaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  4. Oih, nokkoskeitto!!! <3
    Ihan tuli lapsuus mieleen. =)

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole koskaan lapsena syönyt nokkoskeittoa, mutta monelle se tuntuu tuovan lapsuuden mieleen :)

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

      Poista