maanantai 2. huhtikuuta 2018

Herkkuja ja hyviä hetkiä pääsiäisenä




On ollut ihanaa viettää pitkä pääsiäinen vapaapäivineen ilman mitään pakollista ohjelmaa. Tähän pääsiäiseen on ehtinyt sisältyä paljon hyviä hetkiä. Ensinnäkin lasten viettäessä aikaa omissa menoissaan saatiin kerrankin olla melkein vuorokausi Mikan kanssa kaksin. Koska se on meidän perheessä niin harvinaista, sitä kahdenkeskistä aikaa osaa todella arvostaa :)

Aurinkoisina päivinä on ehditty tehdä kävelylenkkejä, nautittu hyvästä ruuasta ja tavattu ystäviä. On luettu, siemailtu viiniä ja katsottu muutama elokuva. Tänään käytiin leffassa katsomassa Petteri Kaniini, joka osoittautui ihanaksi ja sopi pupu-teemansa puolesta loistavasti pääsiäiseen. Leffa sopii hyvin koko perheelle, eikä pitkästytä aikuisiakaan. Nauraa sai monta kertaa ja liikutuksen kyyneliäkin jouduin pyyhkäisemään. Ja voi sitä puutarhan loistoa! Leffan aikana ehdin jo ihan unohtaa, että ulkona oli satanut 15 cm lunta! Mieli jäi liitelemään rönsyilevään kukkaloistoon ja rehottavaan hyötypuutarhaan vihanneksineen ja yrtteineen. Ah, tule jo kesä!




Mukava päivä vietettiin myös, kun tehtiin meillä ruokaa yhdessä siskon kanssa. Siskon tekemä parsarisotto oli niin järjettömän hyvää, että vieläkin vesi kohoaa kielelle pelkästä ajatuksesta. Eikä paljon huonommaksi jääneet sen kaveriksi paistettu lohi tai kurkku-omenasalaattikaan. Taikka jälkiruuaksi loihditut amerikkalainen juustokakku ja kinderpiirakka.

Tänä pääsiäisenä olen nauttinut olosta ja elosta täysin siemauksin! Liikunta on jäänyt aika yksipuoliseksi kävelyksi, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Nyt odotan jo innolla keskiviikkona starttaavia bollywood-tunteja. Jee! Kevät kuluu tanssiessa!

-Hanna

8 kommenttia:

  1. Aivan ihanat herkut, kakku ja risotto ja lohi ja kaikki. Oikein massussa kurahti, kun katselen ja meillä tänään täällä tähdepäivä. ;)

    Ihania Bollywood-tunteja sinne ja mahtavaa, kun n ollut hyvä pääsiäinen, niin täälläkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä välillä on kiva kokkailla kotona oikein hartaudella. Ja varsinkin hyvässä seurassa! Meillä taitaa se tähdepäivä olla sitten huomenna :)

      Kiitos Tiia ja kivaa uutta viikkoa sinne!

      Poista
  2. Oih tuo lumi sotki niin keiken kevään odottamisen!
    Parsarisotto on ihan törkeän hyvää, itse sitä myös tein vieraille ja tarjosin sitä lampaan kanssa.
    Kevään odotusta viikkoosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin sotki! Vasta eilen ihastelin lumen alta paljastuvaa pihaa ja muutamaa esiin pistävää skillan alkua ja tänään kaikki on taas hautautunut hankeen. Niin turhauttavaa! Mutta kyllä se kevät vielä koittaa. Kivaa viikkoa Satu!

      Poista
  3. IHanan kuuloinen pääsiäinen teilläkin ollut. Meilläkin on ulkoiltu joka päivä ja joinakin päivinä oltu ulkona oikein pitkän kaavan kautta. Kiva kuulla tuosta leffasta sillä ehdottelin sitä että käytäisiinkö katsomassa. Mies jäi vain pohtimaan että onko se sellainen jota koko perhe jaksaisi katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäiseksi osuikin upeat ulkoilusäät❤️ Uskallan kyllä suositella tuota Petteri Kaniinia koko perheelle, ainakin meillä mieskin jaksoi sen katsoa ja minä ja poika tykättiin tosi paljon😊

      Poista
  4. Ihania herkkuja!
    Kyllä tuo kevät nyt varmaankin käynnistyy kunnolla. Näin toivotaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät tekee tuloaan, vaikka hitaalta tänä vuonna vaikuttaa😅

      Poista