maanantai 10. heinäkuuta 2017

Loma-Suomi lasten kanssa: Suomenlinna



Santerin lapsuudessa Suomenlinna oli joka kesäinen vierailukohde, mutta kauhistuen tajusin keväällä, ettei Eemeli ole käynyt siellä koskaan. Kahdeksan vuotias ihminen, jestas sentään! Valtaisan syyllisyyden vallassa päätin korjata tilanteen tänä kesänä. Koska sääkin suosi, Suomenlinnaan startattiin heti ensimmäisenä lomapäivänä! Olin kuvitellut lähteväni matkaan kaksin Eemelin kanssa, mutta yllättäen myös teini lyöttäytyi mukaan (oho?!?).


Helsinkiin mentiin junalla ja itse saareen JT-linen vesibussilla. Meno-paluu sillä maksoi aikuiselta 7,- ja lapsilta puolet. HSL:n lippu olisi ollut muutaman euron halvempi, mutta JT-linellä päästiin palaamaan Kustaanmiekan laiturista, niin vältettiin vähän edestakaista kävelyä. Matka ei sinänsä ole pitkä, mutta kuumana päivänä pienille jaloille sekin saattaisi olla liikaa.



Meillä oli ihan loistava päivä! Aurinko paistoi ja lämpö helli! Molemmat pojat kehui paikkaa. Vaikka ovat niin eri ikäisiä, tuntui molemmat viihtyvän. Sataman ruokakaupasta ostettiin juotavaa mukaan ja muutama Dallaspulla rantakalliolla syötäväksi. Ruokailu meillä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta saatiin sentään sopivasti vatsan täytettä päivän aikana. Haaveissa oli ollut pizzalla käynti Kustaanmiekassa, mutta täytevaihtoehdot ei olleet kovin lapsiystävällisiä, eikä takaisinkaan enää jaksettu kävellä. Tyydyttiin sitten muihin vaihtoehtoihin ja siirrettiin pizzapäivä myöhemmäksi :)



Silmiä hiveli näkymät linnan muureilta merelle ja mielikuvitusta lietsoi kävely pimeissä tunneleissa muurien sisällä. Eemeli oli ihan vakuuttunut kummittelusta kuultuaan pimeydessä jostain yläpuolelta ulvovaa huminaa, mutta kun päästiin tunnelista ulos, kummittelija osoittautui trimmeriksi, jolla juuri puunattiin nurmikon reunuksia :D Ääni oli alhaalla tunnelissa kyllä aika mielenkiintoinen...


Eemeli on vasta viikko sitten saanut ladata omalle kännykälleen Pokémon Gon ja siitäkös oli Suomenlinnassa iloa. Pelin ansiosta se teinikin matkassa viihtyi, vaikka oli vuoden takaisen alkuhuuman jälkeen jo hylännyt koko touhun. Suomenlinnassa Pokemoneja vilisi joka paikassa ja myös pokestoppeja taisi olla melkein vieri vieressä. Pojilla siis riitti viihdettä nenä kiinni kännykässä, minä nautin enemmän niistä livemaailman näkymistä.


En ole ihan varma, mikä oli parasta: upea sää, kauniit maisemat, yhdessä olo poikien kanssa vai koko päivän viettäminen ulkosalla. Ne kaikki yhteensä teki päivästä mahtavan aloituksen loman vietolle!

Onko Suomenlinna tuttu paikka? Ootko koskaan käynyt tunneleissa opastetulla kierroksella? Se jäi meinaan vähän houkuttamaan :)

12 kommenttia:

  1. Ihanan päivän olette viettäneet!
    Olen kerran käynyt suomenlinnassa, mutta siitä on kauan. Sinne voisi mennä vaikka piknikille joku kaunis päivä.
    Oikein aurinkoisia päiviä jatkoonkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä käymään! Siellä on paljon nähtävää ja loistavia paikkoja piknikille. Eväitäkin saa hankittua vielä pääsataman vierestä K-kaupasta, niin ei tarvi kaikkea kantaa mukana mantereelta saakka :)

      Poista
  2. Voi miten upeita kuvia..ja tuo paiste!!♥ Suomenlinna on kyllä näkemisen arvoinen paikka, itse en ole koskaan tuollaisella tunnelikierroksella ollut..voisi olla jännä:) Kaunista kesäpäivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuorimmainen hinkuu jo uudelleen retkelle... Ja sinne tunnelikierrokselle :)

      Poista
  3. Hienoja kuvia!
    En ole koskaan käynyt Suomenlinnassa.
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  4. Suomenlinna on kyllä upea paikka! Pitäisi käydä PALJON useammin. Minäkään en ole ikinä osallistunut millekään opastuksille ja varsinkin ne kaikenlaiset teemaillat/-tapahtumat olisi varmasti mielenkiintoisia. Muistelen, että viime vuonna esim. kekrin aikaan oli jotain mielenkiintoisia tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun siellä käyn, ihmettelen miksi käyn niin harvoin, kun on niin upea paikka! Täytyykin seurailla millaisia tapahtumia siellä on, jos vaikka osallistuisi johonkin sellaiseen. Kekri olisi varmasti mielenkiintoinen!

      Poista
  5. Suomenlinna on niin kiva paikka ja tullut käytyä monen monta kertaa ja nuorena tuli siellä biletettyäkin ja häissäkin on tullut oltua. Täytyy omat muksutkin viedä retkelle. Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorena siellä tuli käytyä paljon useammin, mutta häitä en ole siellä koskaan juhlinut. Enkä kyllä bilettänytkään, mikä on sääli... Vieläköhän tilanteen saisi korjattua :) Lapset kyllä viihtyy, joten kannattaa alkaa suunnitella retkipäivää! Kivaa loppuviikkoa Tiia!

      Poista
  6. Pitäisikin viedä muksut Suomenlinnaan. Tarkoituksena olisi päästä katselemaan Helsinkiä mereltä käsin, mutta saariin ei silloin rantauduta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin meidän lapset tykkäsi käynnistä kovasti. Kannattaa mennä retkelle :) Mua kiinnostaisi myös pieni risteily Helsingin edustalla. En ole käynyt vuosikausiin ja kaupungin profiilii on varmaan melkoisesti muuttunut!

      Poista