lauantai 27. toukokuuta 2017

Sagrada Familia ja Montejuicin linna



Ensimmäinen aamu Barcelonassa alkoi reippaasti metroilemalla suoraan kaupungin kuuluisimmalle kirkolle tyhjin vatsoin. Ikuisesti keskeneräinen Sagrada Familia kohosi kohti pumpulipilviä turistimeren ja rakennustelineiden keskeltä. Turistimäärästä huolimatta yllätyimme, kun liput olisi saanut ostettua vasta seuraavalle päivälle. Noh, minulle riitti kuuluisan kirkon ihastelu ulkopuolelta ja Mika oli käynyt kirkossa jo aiemmin, joten ei ollut paha pettymys. Nautittiin sitten rauhassa aamiaista kirkon liepeillä ja jatkettiin matkaa muutaman pakollisen turisti-kuvan jälkeen.


Barcelonan metro osoittautui loistavaksi! Joskus isoissa kaupungeissa metrot tuntuu jotenkin ahdistavilta ja hankalilta, sekavilta ja sokkeloisilta, mutta Barcelonan metro oli helppo ja näppärä. Muutamassa minuutissa hurautettiin kaupungin ali Paral-lelin pääteasemalle lähemmäs meren rantaa. Suunta oli sieltä ylös vuorelle Montejuicin linnoitukseen ja sitä ympäröivään puistoon, jonka alueella myös olympialaiset aikanaan on olleet. Metrolipulla sai vielä vaihdettua pieneen "mäkijunaan", joka vei vähän matkaa vuoren rinnettä ylöspäin. Seuraavaksi ostettiin liput gondolihissiin, jolla pääsi vuoren huipulle saakka. Hissimatkalla oli aika huikeat näkymät yli koko kaupungin!



Montejuicin linnoitus oli sellainen kuin vanhat linnat nyt on. Tuli vahvasti mieleen Hämeenlinna, mutta näkymät ylhäältä vuorelta yli kaupungin ja kimmeltävän meren oli ihan omaa luokkaansa. Eli historian havinaa, upeaa maisemaa ja jylhiä linnanmuureja tykin aukkoineen saatiin ihailla.



Tarkoitus oli kierrellä vielä puistossa tsekkaamassa muutama olympialaisten mesta, mutta kuumuus teki tehtävänsä ja viilentävän juoman ja kuivien sämpylöiden myötä jatkettiin yhtä soittoa rinnettä alas ja etsittiin lähin metroasema ja suunnattiin hotellille kattoterassin uima-altaalle viettämään pientä siestaa ennen seuraavaa kaupunkikierrosta.





2 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia tutuista paikoista.
    Tosin kauan on aikaa vierähtänyt siitä kun viimeksi kävin isäni syntymäkaupungissa Barcelonassa.
    Ihanaa kesäkuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Toivottavasti tämä kesäkuu tästä lämpenee.
      Oi vau! Ai isäsi on siellä syntynyt! Varmasti tulee paikkoja katseltua siellä toisenlaisin silmin, kuin tällainen perus-turisti :)

      Poista