lauantai 6. kesäkuuta 2015

Jotain uutta, jotain vanhaa





Uusi Vanhis on nyt virallisesti auki! Pakkohan avajaisiin oli lähteä, vaikka etukäteen hirvitti saako siellä autoa mihinkään parkkiin, jos ihmisiä tulee paljon. No, ihmisiä tuli TODELLA paljon, mutta pysäköinti oli järjestetty niin hyvin, ettei sen suhteen ollut mitään ongelmaa. En ole koskaan ikinä nähnyt Vanhankylänniemessä niin paljon autoja! Tai ihmisiä! Oikeastaan oli kummallista, että siitä ihmismäärästä huolimatta kaikki sujui jouhevasti: terassille pääsy, jäätelön osto ja esiintymässä ollut Laura Voutilainenkin nähtiin ihan siinä lavan vierellä seisten. Autoletkat nähtyäni ehdin jo varoittaa Eemeliä, että luvattu jäätelö taitaa siirtyä toiseen aikaan tai paikkaan, mutta palvelu oli niin ripeää ettei oikeastaan kunnon jonoa päässyt edes kertymään.

Jäätelöä siis nautittiin, Lauran laulut kuunneltiin ja sateen alkaessa ripsiä hypättiin autoon ja hurautettiin kotiin jatkamaan maalaus projektia. Joka onkin sitten ihan toinen tarina, eikä lopputuloksesta ole vieläkään mitään takeita...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti